Partner in crime

Meidän tarinamme alkoi vuonna 2010 metsästä. Olimme yhteisten kavereiden kanssa samalla viikonloppuvaelluksella Itä-Suomessa, Ruunaalla. Pitkätukkainen kaveri esittäytyi kyllä nimellään, mutta kaverinsa kutsuivat tyyppiä Welmuksi. Leirinuotiolla käytyjen keskustelujen evääksi jäi lupaus Welmulta, että mikäli hän löytäisi kotoaan sota-aikaisen lusikkahaarukan, jonka kovasti halusin itselleni, hän ilmoittelisi minulle asiasta ja tekisimme esineestä kaupat.


Vaellus itsessään oli onnistunut kaveriporukan patikka, josta jäi hyvät muistot. Welmu asteli kuvioihin puoli vuotta myöhemmin ja muuttui Tommiksi. Olin juuri lopettanut pitkän parisuhteen ja päättänyt aloittaa villin sinkkuelämän, sellaisen, jota en ollut vielä ennättänyt kokemaan oltuani erinäisissä pitkissä parisuhteissa viisitoistavuotiaasta lähtien. Olin myös päättänyt muuttaa Tampereelle suorittamaan opintoni loppuun, saisin aloittaa puhtaalta pöydältä. Wuhuu, täältä tullaan bilepaikat, tanssilattiat, flirttailut kahviloissa ja treffit ah niin komeiden miesten kanssa!

Paitsi että se loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin. Tammikuun 2011 alussa vietettyäni kavereiden kanssa tämän paljon puhutun sinkkuaikani aloituspippaloita. Tapasimme samalla myös vaellusporukalla keskustan ravitsemusliikkeissä. Ehkä ei-niin-romanttisten sattumusten summana, löysin itseni Tommin asunnosta ja korviani myöten rakastuneena. Hups. (Kyllä tapahtumiin se sota-aikainen lusikkahaarukkakin kuului, sain sen tuona samana iltana Tommilta tarjoamani oluen hinnalla.) Menin tyypistä niin reippaasti sekaisin, että olisin marssinut varmaan tuolta istumalta maistraattiin, vannonut ikuisen rakkauden valan ja luvannut tehdä liudan yhteisiä lapsia, ellei tuo tyyppi olisi ollut hieman enemmän jalat maassa. Että pitäisi hieman tutustua paremmin ensin. Huoh, no hyvä on sitten.

Seurasi parin vuoden kaukosuhde (sillä muutin sentään suunnitelmieni mukaan Tampereelle), jonka aikana luuri lensi korvaan monen monta kertaa, yksiöni täyttyi viikonloppuina rakkaudella, etsimme yhteistä kotia ja reissasimme pariin otteeseen ulkomailla. Lopulta se koti löytyi, Tampereelta, ja yhteiset neliöt täyttyivät banaanilaatikoista syksyllä 2012. Minä sain opintoni valmiiksi keväällä 2014, hieman sen jälkeen kun olimme saaneet tietää, että meistä tulisi loppukesästä vanhempia. Ihana poikamme "Papu" syntyi elokuun 2014 lopussa. Toinen poikamme "Sintti" syntyi iloksemme toukokuussa 2016. Jossain siinä välissä minä sain soperrettua ”joo” ja se "joo" näillä näkymin olisi johtamassa häihin. Vaan katsotaan nyt miten käy, meidän perheessä tunteet roihuaa ja tavarat lentelisivät, jos sitä ei olisi niin pontevasti Tommin toimesta kielletty. Mutta jos se tosirakkaus ei ole tässä, niin ei se ole sitten missään.



2 kommenttia:

Jätä toki merkki käynnistäsi kommentin muodossa!