29. toukokuuta 2018

Tukkapöllyä

Meillä hölmöillään monella tapaa, mutta eräs keino on kommunikoida eri biisien melodioita avuksi käyttäen. Tommi esimerkiksi lanseerasi jo pari vuotta sitten Papun kanssa iltapuuropöydässä Martti Servon kipaleen "Rakkauden bonus" viimeistelemään hedelmäsosepurkin sisällön. Viimeisen lusikallisen aikana Tommi lauloi "rakkauden bonus, tyttö yhteinen" ja kaivoi samalla purkista bonusta ammollaan odottavaan herkkusuuhun. Myöhemmin tajusimme, että laulussa sanotaan oikeasti "tyttö ihmeellinen" mutta vaikka se edelleen lauletaan meillä väärin, nykyään Papu aina pyytää rakkauden bonusta ja rallattelee sanat itse lusikallisen perään.

Toinen biisi joka on ollut käytössä ahkerasti on "Vamos a la playa". Se on nerokas kipale jolla saa useimmat asiat sanottua rytmikkäästi! Joko se soi päässäsi? No niin: "mennäänkös jo syömään, o-o-o-o-o" tai "pesisitkö hampaat, o-o-o-o-o". Tässä biisissä työnjako yleensä menee niin, että vanhemmat laulavat alun ja pojat vastaavat tuolla yksinäisellä vokaalilla.


Kolmas meillä hyvin yleinen biisi, se, joka tämän päivän aiheeseen lähinnä liittyy, on Dr Bombayn "Calcutta". Oikea klassikko! Tämä kipale on valjastettu pääasiassa Sintin perin silmiinpistävän takatukan ylistyslauluksi. Sintillä, tuolla perheemme pellavapäällä, on nimittäin jo vuoden päivät ollut komea vaalea takajeejee. Pitkä takatukka on ollut molempien poikien mieleen sillä onhan isilläkin pitkät hiukset. Aika usein kaikkien perheen miesten hiukset on laitettu ponnarille ja sitten pojat ovat kilpaa ihastelleet itseään eteisen peilikaapin edessä.

Myös Calcutta on saanut vuorolaulun roolin. Kun Sintille on laulanut samalla melodialla "taka-taka-tukka-tukka-tukka" on Sintti pontevasti rallatellut takaisin "ee-oo-ee-oo". Ja sitten olemme aina hassutelleet ja keskustelleet siitä, että no onhan! Vaan nytpä taka-taka-tukka-tukka-tukkaa ei-oo-ei-oo, oikeesti. Nimittäin pojat saivat päähänsä kesätukat.



Talvella takatukka alkoi jo ilmentää ongelmia, sillä etenkin Sintin kutreihin alkoi muodostua takkuja jotka salakavalasti muuttuivat tiukoiksi rastoiksi ennen kuin tajusimme ruveta harjaamaan niitä lähes päivittäin auki. Tukka on myös usein ollut jumissa kaulalapun välissä ja aiheuttanut eripuraa ruokapöydässä, joten nyt kun kesälippis rupesi yhä useammin tarraamaan takatukkaan kiinni pihaleikkien tiimellyksessä päätimme, että mukavuudenkin nimissä olisi aika pätkäistä tukkaan lyhyempi malli.

Yhtenä iltana viime viikolla ajelimme koko perheen voimin kauppaan ja päätimme, että kävelemme samalla hypermarketin parturi-kampaamoon korjaamaan poikien tukkaongelman. Ensimmäisessä kaupassa ei otettu asiakkaita ilman ajanvarausta ja olisimme muuten voineet siirtää asian tuonnemmaksi, mutta hölmöinä olimme jo puhuneet asiasta poikien kanssa. Palkintojäätelökin oli kenties mainittu. Arvelimme ajella lähellä olevaan toiseen hypermarkettiin vastaavaan liikkeeseen, mutta hintapolitiikan kuultuamme löimme jarrut kiinni. 24 euroa kaksi- ja neljävuotiaiden tukan leikkuusta. Per pää! Ei kai nyt sentään.

Niinpä päätimme, että itse tekemällä säästää.


Kyseenalainen kunnia lankesi perheen äidille. Kaivelin siis opiskelijabudjetin irokeesi -ajoilta hiustrimmerin esiin ja istutin esikoisen nakkena kylpyhuoneeseen penkille. Puoli tuntia myöhemmin löytyi karvoja kyllä kaikista mahdollisista paikoista ja äidistä tuntui, että viisikymppiä ei ehkä kuitenkaan olisi ollut liikaa siitä, että olisi säästynyt moiselta urakalta. Parvekkeella kuitenkin istui kaksi lyhyttukkaista pikkupoikaa syömässä jäätelöitään näennäisen tyytyväisinä. Eipä toimituksen aikana kyyneliltä vältytty, mutta lopputulos oli yllättävän siisti.

Taka-taka-tukkaa-tukkaa-tukkaa on kyllä hieman ikävä. Lapset näyttävät jotakuinkin teini-ikäisiltä nyt kun hiusten mitta on reilusti korvan päällä. Papun suuret ruskeat silmät näyttävät siltä etteivät ne oikein meinaa mahtua jätkän päähän, niin paljon hiustenlähtö vaikutti kasvoihin. Sinttikin näyttää niin kamalan isolta pojalta, meidän pikkuinen kaksivuotias.


Mutta tokihan tukka kasvaa takaisin - kesän loppuun mennessä varmasti meilläkin juoksentelee taas muutamakin takajeejee ympäriinsä. Onko muilla kotiparturoinnista kokemusta? Onko se jotain mihin koko perhe vielä tottuu? Jos nyt säästää niin teini-iässä voi hyvällä omallatunnolla leikkauttaa ajan henkeä mukailevan parsakaalitukan pojille? Oletan, että se on jatko-osa pitkään säilyneelle ananastukalle (jollainen taitaa löytyä allekirjoittaneelta).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki merkki käynnistäsi kommentin muodossa!