18. huhtikuuta 2018

Hääpäivä: Puheet

Olen koko hääsuunnitteluvaiheen uhonnut, että meidän juhliin ei mitään perinteisiä hääleikkejä tai niihin rinnastettavaa ohjelmaa tule. Siispä teroitimme apujoukoille sekä läheisille, ettei häihin ole mitään asiaa suunnitella sitä kuuluisaa kenkäleikkiä (tai sen puoleen mitään muutakaan leikkiä), ei kiusata sulhasta/anoppia/bestmania millään tehtävällä eikä suorittaa muutenkaan sen ihmeellisempiä sirkustemppuja. Uhkaukset satoivat hieman myös omaan laariin, sillä olin ehkä sittenkin salaa toivonut jonkin sortin morsiamen ryöstöä joka tietenkin jäi puuttumaan, mutta enpä kyllä tiedä miten olisin ikinä saanut itseäni lunastettua takaisin jos kerran sulhasen kiusaaminen oli ankarasti kielletty. Enkä kyllä ollut täysin vakuuttunut siitäkään, että sulhanen olisi ihmeellisempiä temppuja suorittanutkaan ja olisin lopulta jäänyt ikuisiksi ajoiksi bestmanin auton peräkontin luo jumiin.

Noh, jos kuitenkin jotain toivoimme, oli se vieraiden vapaaehtoisuuteen perustuvat puheet ja musiikkiesitykset. Isäni pitämästä puheesta kerroinkin jo tässä postauksessa, mutta oli mukava nähdä muidenkin ottavan lavan haltuun illan aikana. Setäni ja serkkuni esittivät meille kitaralla muutaman kappaleen ja molempien ollessa erinomaisia muusikoita jo vuosikymmenten ajalta esitykset olivat erittäin miellyttäviä. Setäni, joka on myös kummini, piti lisäksi pienen puheen esitysten ohella.


Vaihto-oppilasvuoteni ensimmäinen "isäni" sanoi muutaman sanan ajastani heidän luonaan sekä kehui morsianta vuolaasti. Puheesta teki erityisen hauskan bestman Antin tulkkaus, jossa allekirjoittaneen mielestä oiottiin hieman liiaksikin asti morsiamen saavutuksia. Luonnollisestikin kaikki olivat kovin viihdytettyjä kun kahden mantereen vitsiniekat yhdistivät taitonsa samaan puheeseen.



Myös pitkäaikaisimpiin perhetuttuihimme kuuluva veljeni kummisetä muisti meitä muutamalla sanalla ja nuorin serkkuni, minua kaksi vuotta vanhempi lapsuuteni ystävä kertoi yhteisistä retkistämme mökkimaisemissa ja herätti nostalgisia fiiliksiä ainakin minussa. Liikutus tosin kaikkosi serkkupojan kiittäessä sulhasta siitä, että tämä meni kanssani naimisiin: olin nimittäin reilu kaksikymmentä vuotta sitten sanonut haluavani isona naimisiin juurikin serkkuni kanssa. Mutta jälleen saimme porukalla nauraa makeasti. Toinen bestman Janttu viihdytti kaikkia muita paitsi ehkä morsianta kaivamalla taskustaan kirjeenvaihdon jonka oli suorittanut perheen miesten suosikin mutta oman inhokkini, muusikko Martti Servon kanssa. (Okei, olen vuosien väsytyksellä oppinut pitämään yhdestä Martti Servon biisistä...)


Janttu oli aivan aikuisten oikeesti siis ottanut yhteyttä artistiin ja kertonut miten hänen, sulhasen ja tämän poikien syvä rakkaus artistin tuotantoon yhdisti miehiä. Ja kuinka morsian ei tuntunut vuosienkaan väsytyksen tuloksena lämpeävän kyseiselle musiikille. Mutta Marttipa antoikin oivallisen neuvon - jatkaa väsytystä. Ja kuin sovitusta merkistä veljeni laittoi puheen päätteeksi Martti Servon soimaan. Oh joy.

Joten minä päätin keskeyttää biisin tavalla, joka tehoaa. Pitämällä oman puheeni. Olin kirjoittanut sen edellisellä viikolla ruutuvihkoon, hionut sitä parin päivän makustelun ajan ja lopulta puhtaaksikirjoittanut sen kunnolliselle kirjepaperille edellisenä iltana kaasoni kotona juuri ennen nukkumaan menemistä.


Luettuani parin vuoden ajan hääblogeista morsianten ajatuksia siitä, miten he menevät naimisiin parhaan ystävänsä, sielunkumppaninsa ja toisen puoliskonsa kanssa halusin omassa puheessani tuoreelle aviomiehelleni korostaa melkolailla eri asioita. Sillä niin karua kuin se onkin, minä en mennyt naimisiin parhaan ystäväni, sielunkumppanini enkä toisen puoliskoni kanssa. Minä menin naimisiin sen miehen kanssa johon olin silmittömästi aikoinaan rakastunut, jonka olin rakentanut yhteisen arjen ja josta olin päättänyt ottaa itselleni kumppanin, lähtökohtaisesti loppuelämäksi. Miehen jonka kanssa suuret tunteet on koettu sekä hyvässä, että pahassa. 

Meillä avioliiton solmiminen ei ollut se suurin sitoutuminen toisiimme, vaan yhteiset lapset jotka ovat liittäneet meidät yhteen tavalla jota edes mahdollinen ero ei voisi rikkoa. Heidän lisäkseen meitä yhdistää tahto "yrittää rakastaa toista silloinkin kun se tuntuu vaikealta - tai jopa mahdottomalta".  Koska niin sen vain kuuluu mennä, hitto vieköön. Latasin puheeseen melko paljon raakaa totuutta josta toivoin päällimmäiseksi ajatukseksi jäävän tunne kovapäisestä rakkaudesta toista kohtaan. Kaikesta yhteisen elämämme aikana koetusta turbulenssista huolimatta olin kiitollinen, että sain viettää hääpäiväni juuri Tommin kanssa. Hänet minä olin valinnut, ja hän minut.


Päivän viimeinen puhe meni tunteisiin, aika monellakin. Myös sulhasella. Meidän ohjelmaton ohjelmamme oli kaikin puolin viihdyttävä ja liikuttava kokonaisuus - vaikka itse sanonkin.


Kaikki kuvat: Vierula Photography.

Kaikki hääpäivään liittyvät postaukset löytyy täältä.

1 kommentti:

  1. Tuo sinun puheesi on takuulla ollut melkoista kuuunneltavaa - hyvällä tavalla. Koska niin se vain menee, ettei elämä kohtele aina ihan silkkihansikkain, ja välillä toinen puolisko ottaa päähän aivan todella. Mutta pohjalla toivottavasti on juuri sitä mainitsemaasi kovapäistä tahtoa rakastaa vaikka läpi harmaan kiven.

    VastaaPoista

Jätä toki merkki käynnistäsi kommentin muodossa!