5. helmikuuta 2018

Hääpäivä: Onnittelut

Tänään on kulunut jo puoli vuotta hääpäivästämme. Onpa aika mennyt nopeasti! Hääpäivän tapahtumissa on aika siirtyä vihkimisestä eteenpäin.

Vihkimisen jälkeen kävelimme (jälleen ilman musiikkia) eteiseen ja apujoukkomme järjestivät onnittelujonon niin, että kiertosuunta oli otollinen halimisten ja kuohuviinimaljojen suhteen. Olimme päättäneet olla Tommin kanssa kahdestaan vastaanottamassa onnittelut ja tipautimme vanhempamme tästä toimituksesta onnittelijoiden joukkoon, vastoin ehkä hieman perinteisempää tapaa. 

Ensimmäisenä onnittelemaan saapui isoisäni, juuri heinäkuussa 90 vuotta täyttänyt teräspaappani jonka saapuminen juhlaan oli erityisen tärkeää minulle. Olen aina ollut isovanhempieni kanssa läheisiä ja paapan ollessa ainoa elossa oleva tästä joukosta toivoin sormet ja varpaat ristissä, että paappa jaksaisi osallistua juhlaamme. Oli ihanaa saada häneltä ensimmäiset onnittelut. 


Muut vieraat seurasivat pöytäkunnittain perässä niin, että ensin tulivat perheenjäsenemme, tehotiimimme perheineen ja amerikkalaiset vieraamme. Oli mukavaa ottaa vieraat vastaan henkilökohtaisesti ja nauroimmekin, että vaikka onnittelujono on yksi niistä melko tavanomaisista hääperinteistä, se oli festareidemme "turvatarkastus" ja siten sopi häihimme hyvin.

Kaasot odottivat vieraita heti meidän jälkeen. Heillä oli jälleen yksi tärkeä tehtävä: festarirannekkeiden kiinnittäminen. Halusin ehdottomasti toteuttaa festariteemaa teettämällä hääväelle festivaalirannekkeet jotka suunnittelin itse ja tilasin Ausbon Oy:ltä. Oli hauska päivän mittaan huomata miten jokainen kantoi ranneketta kuuliaisesti. Ihan kuin millä tahansa muilla festareilla.




Rannekkeiden vaihdon jälkeen oli vuorossa alkumalja jotka tarjoiltiin Pitopalvelu Kristallin toimesta. Siitä vieraiden matka jatkui sivussa olevan pienemmän juhlatilan kautta takaisin isoon juhlasaliin ja omille paikoilleen. Me otimme paikkamme pääpöydästä kaasoja vastapäätä ja istahdimme paistattelemaan onnessamme.


Ennen ruokailuun siirtymistä valokuvaajamme komensivat koko joukon ulos yhteiskuvaan. Emme halunneet kuluttaa potretteihin hirveästi aikaa, mutta olimme sopineet kuitenkin kuvasta koko juhlaseurueen kanssa. Siitä tulikin kaksi erinomaista otosta toisen ollessa perinteinen "hymyilkää" ja toisen ollessa "tuulettakaa" jossa jokainen irvisti ties miten, nosti nyrkin ilmaan tai näytti voitonmerkkiä. 


Siirryttyämme takaisin sisälle isäni kilisti lasiaan puheen merkiksi ja toivotti kaikki tervetulleiksi. Hän piti koskettavan puheen jossa hän kertaili yhteistä vaellustamme Lapissa - isä-tytärharrastus johon Tommi on päässyt myös mukaan. Puheessa muisteltiin joen ylitystä jonka aikana Tommi oli saanut olkapäänsä sijoiltaan ja sitä, miten yhdessä olimme saaneet sekä loukkaantuneen miehen, että tämän rinkan toiselle puolelle. Sillä sitä toisen kanssa yhdessä oleminen pohjimmiltaan on: esteiden ylittämistä vaikka toinen olisi hieman siipirikko. Isäni puhe oli hieno, mutta mikä siitä teki vielä hienomman oli se, että hän oli huomioinut ulkomaalaiset vieraamme pitämällä sen myös englanniksi. Siinä oltiin ehkä aika kaukana isän omalta mukavuusalueelta, mutta issee pärjäsi todella hienosti.

Puhe päättyi onnittelumaljojen nostamiseen jonka jälkeen estradille astui bestman Antti kertoen, että kohta syötäisiin.

Kaikki kuvat: Vierula Photography.

Kaikki hääpäivään liittyvät postaukset löytyy täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki merkki käynnistäsi kommentin muodossa!