18. kesäkuuta 2018

Hääpäivä: Häävalssi

Ohhoh, onpas ennättänyt vierähtää taas tovi näistä hääaiheisista postauksista! Häämatkallakin ehdittiin käydä ennen kuin hääpäivä ehdittiin loppuun asti, hups. Mutta toisaalta, onpahan vielä aiheita mistä tarinoida! Tässä seuraava.

No, eihän se ohjelma ihan niihin puheisiin päättynyt. Jo aikaisemmin, vuosi sitten kesällä, puhuin meidän häätanssiharjoituksistamme Lunddancella. Tanssiopettajamme Sami Lund kuunteli viime kesänä biisitoiveemme, keskusteli yhteisestä tarinastamme ja kehitti meille biisiin sopivan askelkuvion. Useammin kuin riittävästi olen todennut häidemme suhteen, että niissä ei hääperinteitä näy, mutta häätanssiksi valitsimme kuitenkin valssin. 

Niinpä sitten Akselin ja Elinan häävalssin tuttujen alkusointujen kajahtaessa ilmaan Tommi nousi viereisestä penkistä, kumarsi minulle ja talutti tanssilattialle. Otimme hieman vaivaantuneen yläastenojan toisiimme ja aloimme tanssia. Muutama ihastunut huokaus ennätti kuulua, kunnes biisi otti ja vaihtui, kesken kaiken. Veljeni, joka oli vastuussa biisin teknisestä toteutuksesta, eli oikean tiedoston valinnasta tietokoneelta, meinasi mennä aivan vallan paniikkiin. Sain ärjäistyä Tommin käsivarsilta, että "ANNA SEN OLLA" ja sitten mentiin.


Nimittäin, että Akselin ja Elinan häävalssi? No älkää nyt viitsikö!

"Yksi, kaksi, kolme vaihtuu valssin askeleet. Ei ne taitu niinkuin vuodet ovat taittuneet. Painajaisten vierasväki saapuu irvimään: 'ei ne osaa tanssia omissa häissäänkään!'"

Minä tiesin jo vuosia sitten, että haluaisin häävalssikseni Jarkko Martikaisen kappaleen Valssi tanssitaidottomille. Onneksi Tommi suostui pienen suostuttelun jälkeen samaan kipaleeseen! Se on nerokkaan miehen nerokas biisi, etenkin sanoiltaan mutta myös melodialtaan. Perhanan nopea se tosin on, joten olimme hieman ahdistuneita siitä kuinka tanssiope-Sami saisi meidän jalkamme tottelemaan - mutta Sami on rautainen ammattilainen eikä meillä lopulta ollut mitään hätää.


"Vaan Fred Astairekin kademielin tanssii taivaassa, hän tanssii niinkuin enkeli vaan kuollut on, ei voi palata maailmaan. 

Vanhaherra Cohen tanssi loppuun rakkauden. Itse suosin jatkuvuutta siksi tanssi en. Jos vain toisten toiveita käyn täällä täyttämään, niin sekoitan vain pahemmin jo valmiin sekopään."

Oli todella voimaannuttavaa huomata, että kolmen tanssitunnin ja kahden kotona harjoitellun illan jälkeen osasimme noin kolmen minuutin koreografian aivan nappiin. Kumpikaan ei tallonut helmalleni, tai liukastunut, tai seonnut askelissaan. Onnistuimme myös väistelemään Einon pirtin juhlasalin tolpat sekä vieraat, jotka ihanat kaasoni olivat yllyttäneet tanssilattian ympärille puhaltamaan saippuakuplia - niille kuplille kun ei muuta käyttöä pihavihkimisen peruuntumisen vuoksi ollutkaan. Se oli todella kiva idea!


"Siksi muita selitysten syitä kuule et: vain toisilleen on mies ja nainen ja vain toisilleen tilivelvolliset, tällä matkalla jossa näin:

Ylämäessä tönin sua eteenpäin, alamäessä vauhtias jarrutan, vaikken kanssasi tanssimaan oppinut, opin enemmän. Opin sinut."

Olimme ohjeistaneet bestmaneja ja kaasoja, että loppubiisin ajaksi toivomme muidenkin liittyvän tanssin pyörteisiin, ja mukavasti juhlaväki innostuikin tanssimaan Martikaisen tahtiin. Häävalssimme jälkeen olimme varanneet soittolistalle kolme muuta valssia, ihan vain tehdäksemme sille vanhemmalle väelle mieliksi. Lopulta kuitenkin Fredin Puhu hiljaa rakkaudesta, YUP:n Alla Jalavapuun ja Martti Servon ja Napanderin Reimarivalssin aikana tanssilattialla oli lähinnä morsian joko oman isänsä, setänsä tai kummisetänsä kanssa. Ei huono sekään, mutta kertonee jotain siitä, ettei niitä valsseja tai muita humppia nyt hirveästi häissä välttämättä kaivata.

Tai sitten se oli se baarin aukeaminen, joka jengiä kiinnosti vain enemmän! Siitä lisää seuraavaksi, ehkä jopa ihan kohtapuoliin!


"Kuka häissään oli päissään? Aivan sama se! Kunhan matka yhteinen on eikä kesken jää matkanvarrelle."

Sen kuitenkin vielä sanoisin, että jos vaan yhtään tulevat hääparit harkitsevat tanssituntien ottamista, niin lämpimästi suosittelemme! Ammattilaisella on hyviä havaintoja omasta ryhdistä ja askelluksesta ja aivan muutamalla ulkopuolisen tekemällä huomiolla tanssimisesta tulee itsellekin mieluisampaa kuin mitä olisi kuvitellut. Lisäksi pidimme todella paljon siitä, miten Sami kuunteli meidän persooniamme ja räätälöi meille sopivan koreografian tanssillisesti vaikealta tuntuvaan biisiin. 


"Yksi lysti mulle nyt kun kaksi on perhe. Siirto siitä mihin vain on mahtava erhe. Ja yhden väitteen vielä laulaa tanssitaidoton: Alku kangerrella saa, jos loppu kaunis on."


Jarkko Martikainen - Valssi tanssitaidottomille

Kaikki kuvat: Vierula Photography.

Kaikki hääpäivään liittyvät postaukset löytyy täältä.

11. kesäkuuta 2018

Hyvästi pinnasängyt

Pitikin kertoa poikien uudesta nukkumajärjestelystä. Päätimme nimittäin, että Sintin täytettyä kaksi vuotta oli aika saada lastenhuoneeseen vähän lisää tilaa ja hankkia sinne kerrossänky. Ajatus kerrossängystä oli syntynyt jo hyvän aikaa sitten, mutta pitkään etenkin Tommi oli sitä mieltä, että lapset olivat liian pieniä nukkumaan korkealla.

Vilkuilin aina Ikean reissulla lasten kerrossänkyjä, mutta kieltämättä ne vaikuttivat melko korkeilta ja turhan kookkailta paitsi korkeus- myös pituussuunnassa. Olin melko varma, että syksyllä neljä vuotta täyttävä esikoisemme osaisi jo kiivetä tukevasti kerrossängyn yläpetiin, mutta ajatus rämäpäästä kuopuksesta kaahimassa melkein kahteen metriin hirvitti - saati sitten ajatus siitä alastulosta, puupää tai ei.



Vanhempani vinkkasivat jo aikoja sitten Veken kerrossängyistä, sillä ne olivat pienille lapsille paljon paremman kokoisia kuin monet muut. Selailimme Tommin kanssa Veken sivuilla olevia malleja ja haeskelimme jälleenmyyjiä. Lopulta löysimme kohtuullisella tarjouksella olevan kerrossängyn jonka tilasimme ja jonka Tommi ja isäni lopulta pykäsivät kasaan Sintin 2-vuotissynttäreiden jälkeen. Sängyt ovat pituudeltaan 155cm ja kerrossängyn kokonaiskorkeus kasattuna on 140cm joten tällainen hukkapätkäkin onnistuu peittelemään yläpedin asukin melko vaivattomasti. Sängyt saa käyttöön myös kahtena erillisen vuoteena, jos vaikka pojilla joskus olisi omat makuuhuoneet. Eipä tartte heti olla uusimassa näitä, ellei nyt tapahdu jokin megalomaaninen kasvupyrähdys! 

Hiemanhan se oli iso muutos siitä, että pojat nukkuivat vierekkäisissä sängyissä, ja Sintti vieläpä kaltereiden takana. Hän nimittäin oli laidattoman pinnasänkykokeilumme aikana kova poika kapuamaan sängystä pois ja marssimaan olohuoneeseen nukkumaanmenon jälkeen, toisin kuin veljensä joka saattoi pienempänäkin protestoida äänekkäästi nukkumaanmenoa, mutta teki sen sängystään. Olimme kuitenkin positiivisesti yllättyneitä siitä, miten hienosti pojat asettuivat uuteen sänkyynsä. Papu oli todella ylpeä etuoikeudestaan yläsänkyyn jonka sai isompana poikana, ja yllättävän hyvin Sinttikin tyytyi siihen, ettei hänellä ole lupaa nousta isoveljen petiin korkealle. Pikkupoika selkeästi nauttii kun saa järjestää kaikki pehmolelunsa isoksi kasaksi päänsä alle ja hautautui niiden joukkoon nukkumaan mennessään.





Ensimmäiset kaksi viikkoa kerrossängyn vieressä oli vieraspatja - ihan vain varmuuden vuoksi. Siirsin sen kuitenkin hissukseen syrjään suojelevan isäihmisen huomaamatta, sillä kumpikaan poika ei osoittanut merkkiäkään laitojen yli kaahimisesta. Jalkojen alla luistava patja lähinnä häiritsi nukkumaan rauhoittumista.

Nyt poikien huone näyttää merkittävästi isommalta tilalta kuin mitä tähän asti. Lelut myös löysivät siistimmän säilytyspaikan sängyn päädyn vierestä ja sängyn alalaatikkoon saa vielä mainiosti vaikkapa vaatteita tai poikien lakanoita säilytykseen kunhan ennätän miettiä miten ne saisi pölyltä parhaiten suojattua. Leikkitilaakin on nyt enemmän, joka on ainakin teoriassa kiva - leikkiminen kun tuntuu edelleen pääasiassa tapahtuvan olohuoneessa.

Hieman tuntui haikealta purkaa hyvin palvelleet pinnasängyt osiin ja luovuttaa ne seuraaville käyttäjille. Meidän pikkupojat ovat jo aika paljon isompia kuin... noh, ennen.

29. toukokuuta 2018

Tukkapöllyä

Meillä hölmöillään monella tapaa, mutta eräs keino on kommunikoida eri biisien melodioita avuksi käyttäen. Tommi esimerkiksi lanseerasi jo pari vuotta sitten Papun kanssa iltapuuropöydässä Martti Servon kipaleen "Rakkauden bonus" viimeistelemään hedelmäsosepurkin sisällön. Viimeisen lusikallisen aikana Tommi lauloi "rakkauden bonus, tyttö yhteinen" ja kaivoi samalla purkista bonusta ammollaan odottavaan herkkusuuhun. Myöhemmin tajusimme, että laulussa sanotaan oikeasti "tyttö ihmeellinen" mutta vaikka se edelleen lauletaan meillä väärin, nykyään Papu aina pyytää rakkauden bonusta ja rallattelee sanat itse lusikallisen perään.

Toinen biisi joka on ollut käytössä ahkerasti on "Vamos a la playa". Se on nerokas kipale jolla saa useimmat asiat sanottua rytmikkäästi! Joko se soi päässäsi? No niin: "mennäänkös jo syömään, o-o-o-o-o" tai "pesisitkö hampaat, o-o-o-o-o". Tässä biisissä työnjako yleensä menee niin, että vanhemmat laulavat alun ja pojat vastaavat tuolla yksinäisellä vokaalilla.


Kolmas meillä hyvin yleinen biisi, se, joka tämän päivän aiheeseen lähinnä liittyy, on Dr Bombayn "Calcutta". Oikea klassikko! Tämä kipale on valjastettu pääasiassa Sintin perin silmiinpistävän takatukan ylistyslauluksi. Sintillä, tuolla perheemme pellavapäällä, on nimittäin jo vuoden päivät ollut komea vaalea takajeejee. Pitkä takatukka on ollut molempien poikien mieleen sillä onhan isilläkin pitkät hiukset. Aika usein kaikkien perheen miesten hiukset on laitettu ponnarille ja sitten pojat ovat kilpaa ihastelleet itseään eteisen peilikaapin edessä.

Myös Calcutta on saanut vuorolaulun roolin. Kun Sintille on laulanut samalla melodialla "taka-taka-tukka-tukka-tukka" on Sintti pontevasti rallatellut takaisin "ee-oo-ee-oo". Ja sitten olemme aina hassutelleet ja keskustelleet siitä, että no onhan! Vaan nytpä taka-taka-tukka-tukka-tukkaa ei-oo-ei-oo, oikeesti. Nimittäin pojat saivat päähänsä kesätukat.



Talvella takatukka alkoi jo ilmentää ongelmia, sillä etenkin Sintin kutreihin alkoi muodostua takkuja jotka salakavalasti muuttuivat tiukoiksi rastoiksi ennen kuin tajusimme ruveta harjaamaan niitä lähes päivittäin auki. Tukka on myös usein ollut jumissa kaulalapun välissä ja aiheuttanut eripuraa ruokapöydässä, joten nyt kun kesälippis rupesi yhä useammin tarraamaan takatukkaan kiinni pihaleikkien tiimellyksessä päätimme, että mukavuudenkin nimissä olisi aika pätkäistä tukkaan lyhyempi malli.

Yhtenä iltana viime viikolla ajelimme koko perheen voimin kauppaan ja päätimme, että kävelemme samalla hypermarketin parturi-kampaamoon korjaamaan poikien tukkaongelman. Ensimmäisessä kaupassa ei otettu asiakkaita ilman ajanvarausta ja olisimme muuten voineet siirtää asian tuonnemmaksi, mutta hölmöinä olimme jo puhuneet asiasta poikien kanssa. Palkintojäätelökin oli kenties mainittu. Arvelimme ajella lähellä olevaan toiseen hypermarkettiin vastaavaan liikkeeseen, mutta hintapolitiikan kuultuamme löimme jarrut kiinni. 24 euroa kaksi- ja neljävuotiaiden tukan leikkuusta. Per pää! Ei kai nyt sentään.

Niinpä päätimme, että itse tekemällä säästää.


Kyseenalainen kunnia lankesi perheen äidille. Kaivelin siis opiskelijabudjetin irokeesi -ajoilta hiustrimmerin esiin ja istutin esikoisen nakkena kylpyhuoneeseen penkille. Puoli tuntia myöhemmin löytyi karvoja kyllä kaikista mahdollisista paikoista ja äidistä tuntui, että viisikymppiä ei ehkä kuitenkaan olisi ollut liikaa siitä, että olisi säästynyt moiselta urakalta. Parvekkeella kuitenkin istui kaksi lyhyttukkaista pikkupoikaa syömässä jäätelöitään näennäisen tyytyväisinä. Eipä toimituksen aikana kyyneliltä vältytty, mutta lopputulos oli yllättävän siisti.

Taka-taka-tukkaa-tukkaa-tukkaa on kyllä hieman ikävä. Lapset näyttävät jotakuinkin teini-ikäisiltä nyt kun hiusten mitta on reilusti korvan päällä. Papun suuret ruskeat silmät näyttävät siltä etteivät ne oikein meinaa mahtua jätkän päähän, niin paljon hiustenlähtö vaikutti kasvoihin. Sinttikin näyttää niin kamalan isolta pojalta, meidän pikkuinen kaksivuotias.


Mutta tokihan tukka kasvaa takaisin - kesän loppuun mennessä varmasti meilläkin juoksentelee taas muutamakin takajeejee ympäriinsä. Onko muilla kotiparturoinnista kokemusta? Onko se jotain mihin koko perhe vielä tottuu? Jos nyt säästää niin teini-iässä voi hyvällä omallatunnolla leikkauttaa ajan henkeä mukailevan parsakaalitukan pojille? Oletan, että se on jatko-osa pitkään säilyneelle ananastukalle (jollainen taitaa löytyä allekirjoittaneelta).

25. toukokuuta 2018

Sintti 2 vuotta - kerrankin juhlat ilman stressiä

Jos nyt ei ole tullut vielä selväksi näiden vuosien aikana, niin minä pidän juhlien järjestämisestä. On kiva miettiä juhlille teemaa, miten sen toteuttaa, mitä juhlissa tarjoaa ja miltä lopputulos näyttää. Ideaalitapauksessa juhlaväelle lähetettäisiin postissa kirjalliset kutsut, mutta tässä kohtaa olen jo joutunut alistumaan vallitsevalle arjen kaaokselle eikä esimerkiksi Sintin kaksivuotisjuhlille enää lähetetty kutsua. Papun vastaaville juhlille vajaa kaksi vuotta sitten vielä niin tehtiin, joskin nekin printattiin jo omalla printterillä kiireessä eikä niitä varten otettu valokuvakaan edustanut parasta mahdollista laatua. Sintti raukka joutui toisen lapsen kohtalon pyörteisiin viimeistään nyt - kutsut jäivät tekemättä.


Mutta juhlat tietenkin järjestettiin. Viime vuonna ne pidettiin äitienpäivän viikonloppuna mutta tänä vuonna pyrimme varmistamaan, että Sintin kummitkin pääsisivät pidemmän matkan päästä ja päätimme pitää ne seuraavana viikonloppuna. Se oli aivan hyvä idea, sillä kaikki kummit pääsivät kuin pääsivätkin perille. Pieni suunniteluvirhe tässä silti kävi: itse olin nimittäin koko juhlia edeltävän viikon poissa kotoa, kertausharjoituksessa.

Siinä olikin sitten potentiaalinen hermoromahduksen paikka. Alkuperäisen tiedon mukaan olisin päässyt takaisin kotiin juhlia edeltävänä iltana melko myöhään jolloin juhlien valmistelu jäisi todella olemattomaksi - tai hirvittäväksi stressitekijäksi. Onneksi minun ei tarvinnut suorittaa kaikkea itse. Äitini leipoi juhliin tuttuun tapaan Kalastaja-Eemelin kalapiirakan ja pieniä korvapuusteja ja laittoi ne meillä pakkaseen juhlaviikolla meillä käydessään. Juhlapäivänä äiti toi vielä gluteenittomankin version piirakasta. Tommi siivosi kotimme loppuviikosta illalla kun pojat olivat ruvenneet jo nukkumaan, ja minä olin tehnyt pari viikkoa aikaisemmin kasvis-fetapiirakan pakastimeen josta sen sai nostaa uuniin sulamaan hieman ennen juhlia. Ja lopulta minäkin vapauduin harjoituksesta hieman oletettua aikaisemmin, joten olin jo kotona hakeakseni pojat hoidosta.






Kakku on luonnollisestikin ollut perinteisesti juhlapäivän murheenkryyni, mutta tänä vuonna päätin päästää itseni helpolla ja tein edellisenä iltana tuorejuustokakun joka tekeytyi jääkaapissa yön yli. Juhlapäivänä koristelin sen sokerimassalla ja kekseillä, sekä teemanmukaisella pienellä kumiankalla. Koska ankkaservettejä oli suhteellisen mahdoton löytää (muutamat kaupat Ratinan uudessa kauppakeskuksessa lounastauolla kiertäneen asiantuntemuksella) päätin, että väriteemaan sopivat keltaiset lautasliinat saavat riittää. Viikolla lähetin Tommille kuvakaappauksen googlettamalla löytämistäni ankoista joita Tommi sitten etsi ja printtasi, ja jotka minä teippasin ikkunankarmiin koristeeksi hieman ennen juhlien alkua.




Ja varmaan kaikille olikin mukavaa vaihtelua ettei keittiössä riehunut kettuuntunut äitiä muistuttava ihmishirviö hieman ennen syntymäpäiväjuhlan alkua!

Juhlat olivat siis kaiken kaikkiaan onnistuneet. Sää oli mitä mainioin, melkein kaikki kutsutut pääsivät paikalle ja sankari sai paljon hienoja  ja hyödyllisiä lahjoja. Me olimme hankkineet Sintille Pukyn potkupyörän (mikä olikin kiva, sillä edellisenä päivänä isoveljen potkupyörä aiheutti nuoremmalle ukolle aika paljon kateutta), kummit lahjoivat mm. kirjalla, lipulla HopLopiin sekä lahjakortilla huvipuistoon joskus tulevaisuudessa. Lisäksi Sintti sai käytännöllisiä lahjoja kuten uuden verkkapuvun, juomapullon ja viikonloppukassin johon mahtuvat kätevästi vaatteet ja lelut. Ryhmä Hau-saippuakuplat olivat aivan varsin mahtava lahja, ainakin sankarin mielestä.




Hienon sään vuoksi hengailimme illalla vielä porukalla ulkosalla jossa kakusta kiskottujen sokeriövereiden pahin terä saatiin taitettua. Vanhempani jäivät yöksi joten sankarin ja tämän veljen mentyä nukkumaan vietimme vielä mukavan illan grillaten, höpötellen ja Nintendoa pelaillen.



 Melko stressitöntä!

20. toukokuuta 2018

Äitienpäiväviikonloppu

Onpa ihanaa juhlia viikonloppuisin kun Suomen kesä on kauneimmillaan! Tänä viikonloppuna oli Sintin syntymäpäivät, mutta niihin palaan tuonnempana - äitienpäivä nimittäin on jäänyt aivan vallan välistä viime viikon kiireiden vuoksi. Äitienpäiväviikonlopun vietimme perheen kesken rentoillen. Oli todella kivaa ettei ollut sen kummempia suunnitelmia joten saimme lauantainakin nauttia myöhäisen aamupalan Tammelassa Cafe Aamuruskossa, kollata yhden koulun peräkonttikirppiksen ja käydä katsastamassa Kintulammin luontopolun.



Pakkasimme hodarit nakkeineen ja pillimehuineen reppuun ja suuntasimme ihanaan kangasmetsään jonka helppokulkuiset polut olivat myös pienille jaloille etenemiskelpoiset. Papu kulki reippaasti kulkueen edessä juoksennellen polulla edestakaisin innosta puhkuen ja usutti muita seuraamaan nopeammin. Sintti yritti kerätä heti ensimmäisestä polunmutkasta kaikki mahdolliset kävyt mukaan mutta kun käpyjen mukana roijaaminen meinasi muodostua kynnyskysymykseksi etenemisen suhteen jouduimme linjaamaan, että kaikki kävyt piti jättää metsään seuraavien retkeilijöiden ihasteltaviksi. Lopulta Sintti saikin pienimuotoisen slaagin muurahaisista joten matka eteni joutuisammin kun poika heitettiin rinkkaan. Toistuvista "KENKÄ" -huudoista päättelimme, että tyyppi pelkäsi muurahaisten menevän hänen kenkiinsä jonka vuoksi muurahaisten kansoittamalla polulla kulkeminen tuntui hänestä lähes mahdottomalta.



GRR-paita on saatu.

Polku oli kuitenkin erittäin mukava kulkea pehmeän maapohjan ja kauniin vihreän metsän vuoksi. Reilun puolentoista kilometrin kulkemisen jälkeen tulimme Kintulammille jonka rannalla oli laavu nuotiopaikkoineen sekä iso vuokramökki toisella puolen lampea. Laavulla oli muutamakin porukka ja makkarahiillokset olivat mukavasti valmiina kun tulimme paikalle. Lämmitimme hieman nakkeja pojille hodareiden väliin, mutta ei niin yllätyksellisesti nakit pyörivät innostuksen piikkiin pariinkin otteeseen maassa - mutta mikäs siinä. Ketsuppia löytyi jotakuinkin kaikkialta muualta kuin sämpylän välistä mutta lievästi stressaantuneen äidin ohella nuotiolla istuskeli silminnähden iloisia ukkeleita.



Äitienpäivä koitti aivan yhtä kauniina. Koska perin äänekäs jälkikasvu heräsi jo hyvissä ajoin minäkin luovuin oikeudestani nukkua pitkään ja huhuilin pojat herättelemään. Kohta kainalossa pötköttelikin kaksi aika ihanaa lasta joista toinen höpötteli aamun piirretyistä ja hoitopaikassa tehdyistä korteista ja isin kohta mukanaan tuomista äitienpäivälahjoista. Toinen tyytyi makaamaan kyljessä ja toteamaan sopivin väliajoin "MMÄ" korostaakseen, että hänkin oli katsonut piirrettyjä ja tehnyt kortteja.

Sain lahjaksi hauskan paperista taiteltavan Star Wars -hahmon (josta koko perhe tuntui olevan tasaisen innostunut) sekä toivomani Yo Zenin Dove-korvikset. Pojat olivat jo syöneet aamupuuron joten noustuani katselin heille siistimmät vaatteet ja lasten istuessa hiljaa aloillaan piirrettyjen voimin sain itse laittautua melko verkkaisesti. Siinä on jotain maagista kun saa rauhassa seistä aamusuihkussa ilman pakottavaa tarvetta suoriutua. Tiedättekö mistä puhun?




Se tietenkin sitten hieman kostautui, sillä verkkaisuuden humalluttamana emme tajunneet tarkistaa sunnuntain bussiaikatauluja ja kenkien laittamisesta ja lippisten etsimisestä johtuen missasimme linja-auton jolla olisimme kerenneet keskustaan brunssille ajoissa. Joten eipä siinä auttanut kuin tuottaa pettymys ainakin toiselle pikkupojista ja lähteä kaupunkiin henkilöautolla. Viisi kilometriä myöhemmin edelleen toistuva "mutta miksi me emme menneet bussilla, minä niin olisin halunnut mennä bussilla" -mantra alkoi hieman kiristää allekirjoittaneen pään vannetta, mutta onneksi keskustaan päästyämme olimme koko porukalla pelkästään tyytyväisinä roikkumassa Pella's Cafen ovenrivassa.

Isänpäivän brunssipaikan metsästyksestä viisastuneena olin kehottanut Tommia varaamaan pöydän Pellasiin jo hyvissä ajoin, sillä todella monet paikat alkavat tarjoilla brunssia vasta lähempänä puolta päivää (joka on Sintin päikkäreiden takia liian myöhäinen aika meille) ja Pella's Cafessa väkeä houkutteleva brunssi alkaa jo puoli yhdeltätoista. Olimme siis äitienpäiväbrunssilla hyvissä ajoin ja pääsimme nauttimaan runsaasta valikoimasta ensimmäisessä kattauksessa lukuisten muiden brunssailijoiden kanssa.


Jälleen kerran taputin itseäni ja Tommia selkään katsoessani miten hienosti pojille maistui kaikki, mitä brunssipöydästä heille tarjottiin - eikä se todellakaan ollut pelkästään karjalanpiirakka, croissantti ja hieman hedelmiä. He eivät nirsoile juuri lainkaan vaan maistavat lähes poikkeuksetta kaikkea ja syövät nenäänsä nyrpistelemättä todella monipuolisesti. Ehdottomaksi suosikiksi tästä brunssivalikoimasta nousivat poikien mielestä vesimelonisiivut joita jätkät vetivät varmaan puolikkaan melonin verran, sekä jälkiruokapöydässä komeillut mansikkakakku joka katosi kitusiin reippaasti. Pellasin salaatit olivat meille aikuisille lievä pettymys, mutta croissantit, juustot, hedelmät ja etenkin kahvi olivat vallan mainioita herkkuja äitienpäivän brunssilla nautittavaksi. Itse olin lopulta hieman sitä mieltä, ettei hinta-laatu aivan päässyt kohtaamaan, mutta kokonaisuutena aivan kelvollinen setti.

Äitienpäivä omalta osaltani huipentui siihen kun pakkasin maastopuvun laukkuu ja suuntasin Etelä-Pohjanmaalle omaa äitiäni katsomaan, sillä seuraava viikko kuluikin harrastushommissa maanpuolustushengessä. Vaikka oli haikeaa vilkuttaa omille pojille junan ikkunasta Tampereen asemalla oli silti ihana nähdä oman elämäni supernaista edes parin tunnin ajan äitienpäivänä - se kruunasi kauniin päivän mainiosti. <3

Papun oranssi GRR-paita on saatu Pikku Viirusta.

6. toukokuuta 2018

Kevätpäivitys lasten vaatekaappiin

Yhteistyössä Pikku Viiru.

Meidän perheen nuorimmainen on kasvultaan melko hidas. Hän on ollut -2 käyrällä alusta alkaen eikä ole ottanut mitään suuria kasvupyrähdyksiä vielä. Koko talvi mentiin pitkälti koon 80 vaatteilla, mutta jokin aika sitten huomasin jätkän hihojen hiipivän kohti kyynärtaivetta. Niinpä päätin tehdä lastenvaatelaatikoihin inventaarion ja siirtää Papun 98-koon vaatteet odottamaan Sinttiä ja Sintin pieneksi jääneet vaatteet kirppiskasaan.

Papu on pikkuveljestään poiketen hujahtanut vuodessa mukavasti pituutta, mutta siinä missä isommalta jää pienemmälle vaatteita uusiokäyttöön, esikoiselle oikean kokoisia vaatteita ei olekaan niin hirveästi varastossa odottamassa. Kirppareiltakaan ei kovin usein löydy hyväkuntoisia vaatteita enää kolmevuotiaalle, saati vanhemmalle. Joten Papun vaatelaatikossa oli yllättäen vajausta käyttövaatteissa. Siirtäessäni Papulle pieneksi jääneitä vaatteita varastoon olen jokaisella inventaariokerralla hävittänyt vaatteita jotka ovat joko liian kulahtaneita tai joiden materiaali tai kuosi ei miellytä. Siitä syystä Sintinkin vaatelaatikoihin jäi selkeitä puutteita joita tuli paikata.


Pikku Viiru auttoi molempien poikien tapauksessa lähettämällä meille uusia muumiaiheisia vaatteita. Martinexin muumivaatteet ovatkin meillä olleet jo vuosikausia suosittuja, sillä ne on valmistettu luomupuuvillasta, ne tuntuvat ihanan pehmeiltä ja kestävät sekä kulutusta, että pesukertoja todella hyvin. Vaatteet pysyvät siisteinä veljeltä toiselle. Lisäksi Martinexin muumivaatteet tuntuvat olevan mitotukseltaan todella erinomaiset, ainakin meidän pojille.

Pikku Viirun paketista paljastui molemmille pojille collegehousut sekä Sintille kaksi bodya ja Papulle kaksi t-paitaa. Sintti kiinnostui oitis olohuoneen matolle esille asettamistani vaatteista ja niiden kuoseista. Etenkin Papulle tullut Viidakko-paita* eläimineen sai huomiota osakseen ja pojalle pitikin näyttää hänelle osoitettua harmaata Viidakko-bodya* ettei vain tulisi tunne, että hänet on unohdettu.




Kokojen puolesta oma arvioni onnistui hyvin, sillä Sintille 86cm on juuri sopiva koko ja ellei poika yllätä ja tempaise kesän mittaa nousujohteiselle kasvukäyrälle, nämä vaatteet menevät koko kesän. Papulle 110cm vaatteet ovat mukavan reiluja, sellaisia, joissa on tilaa leikkiä ja heittää vaikka kuperkeikkaa, mutta jotka eivät kuitenkaan muistuta telttaa. Raidallisten Muumihousujen* pultuissa (eli lahkeissa) olevat resorit estävät housujen valumisen kantapään alle ja saavat ne näyttämään istuvammilta vaikka koko olisikin vähän reilu.





Pojat olivat vaatteista mielissään, sillä Muumit ovat heille kovin tuttuja etenkin kirjoista. Sintille valikoitunut Haisulilla varustettu Kukkuu-body* oli väriltään täydellinen hänelle, sillä ukkelin siniset silmät ja vaaleat kutrit sopivat kirkkaan sinisen kanssa erinomaisesti. Haisuli-housut* ovat monella tavalla nerokkaat, sillä, no, nehän ovat haisulihousut. Kivan näköisetkin ne ovat! Papulle GRR t-paita* on omiaan paitsi värinsä myös sanomansa puolesta - ukolla kun on maailmanluokan uhma päällänsä. Se tekeekin päivistämme ja etenkin illoistamme aivan eri tavalla jännittäviä kuin tähän asti... Ai niin, uhmasta taisin valittaa jo... Ei syvennytä siihen sitten enää!




Nämä Muumit täydensivät mukavasti kevätkauden vaatevarastoja ja tulevat kovaan käyttöön!

Jos Muumeille olisi kysyntää teilläkin, niin koodilla MUUMI20 saa 20% alennuksen normaalihintaisista tuotteista Pikku Viirun verkkokaupasta. Alennus on voimassa 9.5.2018 asti.

*Vaatteet saatu.

2. toukokuuta 2018

Vappu, kvaak!

Mitä me teimme viime vappuna?

Sitä me pohdimme eilen, mutta en enää muista muistimmeko lopulta Tommin kanssa tarkasti vastausta. Jotain ehkä selittää vauvavuoden loppukiri ja Sintin lähestyvät yksivuotissynttärit, omat blogikiireet European Bridal Weekilla ja tapahtuman jälkipuinti. Tästä keväästä jää ehkä vähän enemmän mieleen, vaikka se kuuluisa oravanpyörä pyöriikin vinhaa vauhtia.

Me vietimme säätä uhmaten rennon vapun ydinperheen kesken. Vappuaattona nautimme aurinkoisesta iltapäivästä ja ajelimme kauko-ohjattavalla Nikkolla takapihalla kunnes ison pojan ajo-oikeuksista päihtynyt Papu ajoi ysäriltä ehjänä sinnitelleen auton katteet rikki pihalampun tolppaan. Siitä seurasi harmitus isille, mutta niin seurasi ajo-oikeuden menettämisestä myös pojalle. Pahaa mieltä paikattiin sitten hieman käymällä koko perheen vappusaunassa ja nauttimalla puuron jälkeen tippaleipää ja simaa. Sanokaa mitä lystäätte, tippaleipä on kaikista näistä juhlapäivän leivoksista paras! Tommin työpaikkaruokalan sima sen sijaan ei päässyt jatkoon, ensi vuonna teen kyllä taas sen neljä litraa itse - vaikka joka kerta kauhistelen simaan käytettävän sokerin määrää. (Tieto lisää tuskaa, tiedättehän.) Herkkuhetken pyhitti Martti Servo ja Napanderin kipale Vapun tullen.



Kun lapset olivat menneet ei-niin-kiltisti-vaan-aika-paljon-uhkailun-saattelemina nukkumaan me vanhemmat korkkasimme alkoholittomat oluet, kävimme vielä kahdestaan saunassa ja istahdimme sitten sipsikulhon kera olohuoneen sohvalle pelaamaan Nintendoa. Sitä kasibittistä, suoraan kasarilta. Tyhjensimme pullon Mionettoa samalla kun pelasimme klassikkopelejä puolille öihin. Ai että!

Vappu koitti sään puolesta synkkänä. Ennusteet olivat jo lupailleet sateita, mutta pessimistikin joutui pettymään kun sälekaihdinten välistä ei pukannutkaan ennusteet vesittävä aurinko. Sen sijaan sade vesitti kyllä koko vapun, mutta vain kirjaimellisesti. Me nimittäin otimme aamun rauhassa, pakkasimme mukaan sadetakit ja suuntasimme autolla Valkeakoskelle. Papu pyysi, että olisimme kuunnelleet Kikattavaa Kakkiaista, mutta minä sanoin, että tällaisena päivänä tulisi kuunnella työväen musiikkia. Ja kun en muutakaan siihen hätään keksinyt kuuntelimme koko perhe varsin tyytyväisenä M.A. Nummisen tuotantoa. 

Kävimme toteamassa ettei Valkeakosken torilla ollut mitään SDP:n ja Vasemmistoliiton kojun lisäksi vielä puoli yhdentoista aikaan joten ajelimme Toijalaan katsastamaan paikallisen torielämän. Aika samalta näytti kuin naapurikunnassa. Piipahdimme Toijalan keskustassa sijaitsevaan Leskirouvaan kysymään vapaita pöytiä vappubrunssille ja saimme nauttia erinomaisesta brunssista varsin kelvolliseen hintaan. Emme keksineet mitään, mitä jäimme kaipaamaan tarjolla olevien herkkujen lisäksi ja palvelu pelasi mainiosti. Pojat söivät reippaasti kaikkea mitä seisovasta pöydästä löytyi ja olivat enemmän kuin tyytyväisiä jälkiruokapöydän tarjontaan. Erinomainen ex tempore vappubrunssi!



Valkeakoskella satoi vielä puolilta päivinkin, mutta kun minä lykin Sinttiä matkarattaissa tutustuen paikallisen Citymarketin hyllyihin erityisen tarkasti pojan vedellessä päikkäreitään, Tommi kävi Papun kanssa katsomassa keppiheppakilpailua kosken rannassa. Sen jälkeen pidimme porukalla hetken sadetta Citymarketin varsin isossa leikkitilassa jossa Papu viihtyi todella hyvin. Kolmelta seurasimme muun vappukansan keskellä miten 10 000 keltaista ankkaa vapautettiin koskeen ja jännitimme porukalla olisiko joku neljästä kilpa-ankastamme voittajien joukossa. Ei ollut, mutta yhtä kaikki, tiukka kisa. Ankanuitto oli hauska idea Tommilta, mutta erityisen kivan siitä teki se, että Sintti on jo jonkin aikaa ollut todella kiinnostunut ankoista. Perin ponnekkaasti poika laulelee laulua leikkimään lähteneistä ankanpojista: "Ikkä - ankka - KVAAAK!". Ja saimmepa ainakin olla ulkona hyvällä syyllä, vaikka nyt sää ei parhaasta päästä ollutkaan. Vaikka päävoittona ollut moottorivene meni toisaalle, meillä iloittiin Vuosiankasta jonka Tommi osti koristamaan Sintin kaksivuotissynttäreiden juhlapöytää - pidetäänhän ne ankkateemalla.





Ankanuitto, vaikkakin meille uusi tuttavuus, järjestettiin jo kymmenennen kerran Valkeakoskella vappuna. Se on paikallisten urheiluseurojen ja erinäisten yhteistyökumppaneiden vuosittainen ponnistus jolla kerätään talkoovoimin varoja nuorten liikunnan tukemiseksi. Kosken rannassa olikin useita makkaraa, munkkeja, kahvia ja lettuja myyvää kojua ja hieman melkein harmitti, että reilun brunssin vuoksi vatsassa ei ollut yhtään ylimääräistä tilaa erilaisille herkuille. Sään suosiessa kosken rannassa olisi varmasti vielä vilkkaampi ja iloisempi tapahtuma, vaikka iloista väkeä nytkin löytyi sateenvarjojen ja sadetakkien alta. Lisäksi paikalla oli ihka oikea paloauto ja paikalla pyöri palomiesten lisäksi pari poliisiakin. Kaupungin kaduilla ajeli kolme vanhaa traktoria, joten oli ainakin meidän pojille monta asiaa joista innostua.



Mukavan vappupäivän kruunasi Herra Heinämäen lato-orkesteri, joka esiintyi torilla ankanuiton päätteeksi. Viikonloppuna somekohun keskiössä ollut orkesteri tuli lavalle pystypäin ja tempaisi yleisön pomppimaan ja ilakoimaan ikään katsomatta ja sateesta piittaamatta. Meilläkin on tunteet kuumentuneet kohun ympärillä ja kaksi keski-ikäistyvää anarkistia nostivat nyrkkinsä hyväntahtoiseen tervehdykseen joka kerta kun orkesterin mukana laulettiin "UGH". Amerikan alkuperäiskansoja kaikin tavoin arvostavasti.

Pitkä päivä ja siitä vielä valtaosa ulkosalla vietettynä tekivät tehtävänsä eivätkä perheen pienimmät räyhähenget jaksaneet vappuiltana enää vastustaa nukkumaan menoa aivan yhtä ponnekkaasti kuin muina iltoina. Ja hyvinhän tuo ulkoilma tuntui ramaisevan vanhempiakin. Tämä vappu meni mukavasti ei niin suurilla suunnitelmilla, sateesta piittaamatta. Toivottavasti se sujui mukavasti myös teillä muilla!