17. heinäkuuta 2018

Hääpäivä: Baari

Tanssin jälkeen seurasi päivän ehkä odotetuin hetki: baari aukesi.

Hyödynsimme Einon pirtin pienemmän juhlatilan ja rakensimme sinne sekä baarin, että herkkubuffan. Baarista tuli aivan älyttömän hieno! Siis jotain aivan huikeeta! Siitä suuren suuri kiitos kuului vanhemmilleni. Isäni nimittäin penkoi varastostaan aikoinaan äitini viiskypäsille hankkimansa baaritiskin esille ja maalasi sen harmaaksi, puursi Mainosvarikon Jussi Alasalmen kanssa toiveideni mukaisen BAARI-valokyltin ja ripusti sen pirtin kattoon. Äitini oli uskollisesti kiertänyt Etelä-Pohjanmaan kirppiksiä ja kierrätyskeskuksia haalien puoli-ilmaisia laseja, sillä eihän meidän häissä nyt muovikupeista juotaisi. He molemmat tietenkin olivat järjestämässä edellisenä päivänä ja iltana juhlatilaa kuntoon. 



Harmasta baaritiskiä jatkettiin sen oikealle puolelle levittämällä harmaa verho pöytäliinaksi tason päälle. Hopean ja punaisen sävyiset pillit olin tilannut kiinakaupasta parilla markalla. Toisen vesihanoista olin ostanut Minimanista ja toisen Facebookin hääkirppikseltä - niiden tarkoitus oli varmistaa, että juhlakansa muistaisi nauttia myös jotain oikeasti nesteyttävääkin. Einon pirtin seiniin ja paaluihin teipattiin kirppareilta löytyneitä LP-sinkkujen kansia ja ns. roskalevyjä (sellaisia, joita saa ilmaiseksi kierrätyskeskuksista kun ne ovat liian naarmuilla soidakseen). Muutama baaripöytä sai valkoisen pöytäliinan ja tuikkuja koristeeksi.

No entäs se baarin sisältö sitten. Se käytiin lunastamassa etelänaapurista Virosta viime keväänä kaasojen kanssa, siitä enemmän täällä. (Viime vappuna pohdin muuten pääni puhki mitä teinkään viime vuoden vappuna. No selvisi sekin!) Hankittavien juomien lista oli pitkä. Hankimme sieltä lähestulkoon kaiken nestemäisen häihimme. Baariin tarvittiin uskottava kattaus jalojuomia. Loppupeleissä tarjolla oli viittä eri ylämaalaista viskiä, yksi rokkiviski, kahta giniä, kahta rommia, konjakki ja likööri. Sekä tietenkin yhden tähden Jaloviina. Kolme single malt viskiä löytyi omasta kaapista, Smokehead Rock edition ja Ardbegin Corryvreckan tuotiin Virosta. Gineissä veri veti Pohjanmaalle joten Napue oli saatava, sen seuraa täydensi kaksi pulloa Bombayta (kun toinen löytyikin kaapista sitten kun yksi oli ostettu reissusta, hups). Rommit olivat kuubalaisia, sillä rakastamme Kuubaa. Ja rommia. 




Jotta välttäisimme jalojen viskien tahraamisen väärillä asioilla, esim. kolajuomilla, hankimme viskikolaa varten pullon Jack Danielsia. Se korkattiin sitten lopulta vasta saunalla, mutta ei vara venettä kaada! Jackia varten oli oikein opaste baarissa, ettei vain sattuisi vahinkoa. Tein tarjolla olevista vaihtoehdoista kyltit Canvalla ja olinkin niiden ulkonäköön erittäin tyytyväinen. Giniä varten baarista löytyi tietenkin tonicia ja juomia varten oli pilkottu sitrushedelmiä. 




Kovempien alkoholijuomien lisäksi tarjolla oli mietoja juomia. Ne pysyivät kylmänä sinkkisaaveissa tarjoilupöydällä kuivajään ansiosta. Kävimme hakemassa kuivajäätä seitsemän kiloa Tommin kanssa häitä edeltävänä päivänä TOOLS Tampereelta ja se oli säilynyt aika hyvin kylmälaukkuun pakattuna. Laitoimme kuivajään kaikki varo-ohjeita noudattaen saavien pohjalle ja lisäsimme jääpaloja sen päälle. Tölkit pysyivätkin todella viileinä koko kesäisen illan ja aamulla saavin pohjalta löytyi jopa pari melkolailla umpijäistä tölkkiä vedessä lillumasta. Mietoja juomia tuli ehkä otettua hieman varman päälle, niitä nimittäin juotiin kotona vielä talvellakin. Noloa olisi kuitenkin ollut jos juomat olisivat rokkihäissä loppuneet kesken, joten parempi näin!

Oluiden, siidereiden ja lonkeroiden lisäksi tarjolla oli Coca-Colaa, Pepsi Maxia ja Jaffaa. Hieman harmitti se, että unohdimme muutamaa vierasta varten varatut gluteenittomat oluet pirtin suurtalouskeittiön jääkaappiin ja ne jäivät juomatta. Mutta nähdäkseni kukaan ei jäänyt kuivin suin, joten turha tuota niin on harmitella.


Ja ettei kukaan olisi ollut onneton oli tietenkin valko- ja punaviiniä, tosin hieman epäseksikkäästi pöntössä baaritiskin kulmalla. Myös viinien iltamenekki oli arvioitu hieman vipuun ja pönttöjä jäi parikin ylimääräiseksi, mutta kaikki on vuoden mittaan juotu. Viemäriin ei jouduttu laskemaan juuri mitään, edes puolityhjistä tölkeistä seuraavana päivänä!

Baari oli suksee ja se vastasi kaikkia odotuksiamme. Vanhempamme auttoivat toteutuksessa vimpan päälle, jopa niin, että hankkivat tuttunsa meille talkoohommiin baarimikoiksi. Se loi vielä enemmän oikean baarin tuntua ja auttoi hieman hallitsemaan pullojen trafiikkia - ainakaan yksikään parempi viski ei päätynyt kulmapöytään limsojen kanssa sekoitettavaksi eikä erittäin suurta suosiota nauttinut Napue lähtenyt kenenkään kanssa hukkasten teille. 



Baarin fiiliksen kruunasi isäni suhteillaan hankkima aito jukeboksi, jota juhlaväki sai vapaasti soittaa pitkin iltaa. Se oli kerrassaan huikea! Olimme vieläpä itse saaneet valita sen täyteen levyjä useasta eläkkeelle siirtyneestä jukeboksista, joten muutamaa pakollista biisihirvitystä lukuunottamatta jukeboksi oli täynnä erinomaista musaa.

Omasta mielestäni baarimme oli yksi häidemme kohokohdista. Ei pelkästään siksi, ettemme joutuneet häpeämään sen sisältöä kyllä millään lailla, mutta etenkin siksi, että se toteutui kaikista Pinterest-unelmista todellisuudeksi niin monella aspektilla. Baari oli mahtava! Kiitos Alasalmen Jussille upeista kylteistä, vanhemmilleni kaikesta työstä jonka he tekivät sen toteutuksen eteen, kaasoilleni naurettavan juomalastin roudaamisesta selkä vääränä ja juhlaväelle baarissa viihtymisestä.


Kaikki kuvat: Vierula Photography.

Kaikki hääpäivään liittyvät postaukset löytyy täältä.

8. heinäkuuta 2018

Yksi hyvä asia lisää Joensuusta (sis. alekoodi)

Yhteistyössä Samaskoru

Kuka olisi arvannut, että Joensuusta tulee jotain niin kivaa kuin Samaskoru? 

No hyvä on, tuleehan Joensuusta paljon kivoja juttuja. Ystävyyteni Kummin kanssa, Hienot Naiset, nykyinen parisuhteeni... Viikon päästä vietettävä Ilosaarirock. Mutta että vielä tyylikkäitä korujakin!

Törmäsin Samaskoruun etsiessäni netistä puusta tehtyjä korviksia ja yllätyin siitä kuinka laaja valikoima kivoja, graafisesti muotoiltuja koruja Samaskorulta löytyikään. Korut ja sisustustaulut suunnitellaan ja valmistetaan Joensuussa Samaskorun omalla pajalla, jossa tapahtuu myös tuotteiden pakkaus ja niiden lähetys. Yritys on toiminut vuodesta 2014 ja valmistaa tuotteensa puusta ja akryylistä laaserleikkauksella.


Itse pidän erityisesti graafisista eläinaiheisista korvakoruista. Etenkin uuden, kooltaan isomman Uljas-mallisto myötä olen ihastunut ikihyviksi ja olenkin useasti selaillut sivuja pohtien mitkä korvikset haluaisin kaikista eniten. Vaihtoehtoja on niin paljon! Iso kauris -kaulakorukin on jo useasti ollut ostoskorissa odottamassa viimeistä ostopäätöstä, se on upea. Myös uusi ELO-mallisto on ihastuttava värikkäine koruineen ja tuovat mukavaa vaihtelua muuten tasaiseen mustan ja koivun värimaailmaan. Myös lemmikkien omistajille löytyy korviksia ja kaulakoruja kaikenkarvaisten eläinten muodossa, koirarotujakin on ainakin kymmeniä. Bostonterrierikorvikset olivat aika suloiset!



Ilahduin kun sain mahdollisuuden yhteistyöhön Samaskorun kanssa. Sain heiltä kahdet ihastuttavat korvikset, savutammikset Sulka tuulessa -korvikset ja puuterinsävyiset Pikku Bambit. Molemmat korvikset ovatkin olleet jo käytössä, etenkin Pikku Bambit jotka toimivat asusteenani Sintin 2-vuotisjuhlilla sekä useana päivänä häämatkallamme Kroatiassa.




Poikien huoneeseen sain valita mieluisan sisustustaulun ja pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyin Istuvaan kettuun. Se nostettiin seinälle unien vartioketuksi poikien uuden kerrossängyn päälle ja ilahduttikin ukkeleita kovasti, erityisesti yläpunkan Papua. Luulen, että häntä lohduttaa unta vahtiva ystävällinen kettu. Kettu tuli korujen kanssa hyvin pakattuna pahviin ja se oli helppo kiinnittää maalatulle seinälle kaksipuoleisella teipillä. Akryylin päällä ollut suojamuovi irtosi helposti ja muovin ansiosta pinta oli pysynyt hyvässä kunnossa postituksen aikana. Suunnittelin jo kaurista olohuoneeseen tai makuuhuoneeseemme mikäli sitä tehtäisiin vaaleana, vaikka koivuvanerista. Mustien sisustustaulujen ohella se olisi varmasti huikean hieno elementti seinälle nostettavaksi.



Samaskoru antoi blogin lukijoiden käyttöön tarjouskoodin NSN10 jolla saa 10% alennuksen koko tilauksesta vuoden 2018 loppuun asti. Itse taidan viimeinkin tilata sen Ison kauriin kaulaani. Mikä on sun suosikki?

* Korvakorut ja sisustustaulu on saatu bloginäkyvyyttä vastaan.

4. heinäkuuta 2018

Juhannus perinteisissä merkeissä

Kuten aikaisemmin olen ehkä monestikin todennut, meillä on Tommin kanssa sopimus jonka myötä juhannus vietetään lähes poikkeuksetta hänen perheensä mökillä Itä-Suomessa kun taas jouluun rauhoitumme Etelä-Pohjanmaalla, minun kotiseudullani. Tämä juhannus noudatteli pitkälti samaa kaavaa kuin edeltäjänsäkin. Säät kylmenivät juhannuksen alusviikkojen aurinkoisista ja lämpimistä päivistä viidentoista asteen huonommalle puolelle ja vettäkin ropisi toisinaan, mutta yhtä kaikki mökkimaisemissa pääsi vaihtamaan arjen kuvioista vapaammalle.

Pitkän automatkan päätteeksi mökillä oli vastassa lasten riemuksi isovanhemmat ja lämmin rantasauna. Sen lempeissä löylyissä näyttöpäätehartiatkin hellittävät jännityksensä ainakin hetkellisesti ja järvimaisemassa on mukava lepuutta silmiään samalla, kun yrittää olla nukahtamatta saunan lämpöön. Pojat nukkuivat mummon ja ukin kanssa päämökissä joten me saimme Tommin kanssa kömpiä aittamökin viileään hiljaisuuteen ja nukkua salakavalasti kerääntynyttä väsymystä pois - toiselle piisasi kahdeksan tuntia, toinen saattoi ehkä nukkua jopa yksitoistatuntisia öitä juhannusviikonloppuna.





Alunperin pikkuveljeni oli tarkoitus tulla tyttöystävänsä ja koiriensa kanssa seuraksemme itään, mutta flunssan takia päätimme jättää vierailun toiseen kertaan. Se harmitti suuresti, mutta samalla karisivat hitaasti yltyvät ruokaorgiasuunnitelmat ja loppupeleissä päätimme tänä juhannuksena mennä tutuilla, hyväksi todetuilla ja helpoilla klassikoilla. Perjantain burgereihin panostimme hieman, mutta lauantain ribsit ja perunasalaatti on jo niin hyvin harjoiteltu menneinä kesinä, että ne syntyivät hyvin pienellä panostuksella. Yhtä kaikki, hemmetin herkullisia makuja saimme silti pöytään tarjolle.




Kesän kakkuhaaste oli ehkä ainoa kulinaristinen päänvaiva tänä(kin) vuonna. Lähiviikkojen synttärisankari Tommi toivoi tänä vuonna kakkuunsa ehkä armollisestikin "pelkästään" kahvin makua, suklaata ja "jotain eksoottista hedelmää". Suunnitelmani pitaijasta (tai dragonfruitista) ja sen kokeellisesta testaamisesta kariutuivat läheisen Citymarketimme heviosastolle, sillä kyseistä pinkkiä hedelmää ei yksinkertaisesti löytynyt. Siinä vaiheessa kunnianhimo ropisi viimeistään ja päädyin valitsemaa helpon, mutta hyvän korvikkeen ja väittämään sitä eksoottiseksi. Loppupeleissä kahvipöydässä pönötti Pauligin Havana -kahvilla terästetty suklaa-kirsikkakakku. Koska vedin kirsikkatäytteen suhteen överit kulutin kaiken kerman, eikä päälle valutetusta suklaakuorrutteesta tullut kovin kaunis, mutta... semmosta se on. Hyvältä se ainakin maistui ja sen puolesta totesin kakkuhaasteen tänäkin vuonna kunniakkaasti suoritetuksi.




Poikien kanssa olimme aika paljon pihalla epävakaisesta säästä ja miljoonista lentävistä pirulaisista huolimatta. Juhannuksen luontoretken suoritimme "Sulolle" eli mökkitien varressa olevalle roska-astialle, sillä noin puolen kilometrin matkalla roskikselle ennätimme nähdä ilmielävän sammakon, onneksi erittäin kuolleen kyykäärmeen sekä valitettavasti myöskin hengettömän vaskitsan. Lisäksi poimimme mukaan komean korpin sulan jonka ripustimme mökillä tukin rakoon terassille. Oli siinä pojilla ihmettelemistä kerrakseen ja samalla saimme opetettua miten luonnossa kohdattavien eläinten kanssa tulisi käyttäytyä. Sammakkoa ei tallota, ja käärmeen lähelle ei ole asiaa edes, vaikka kuvittelisi sen olevan kuollut.





Lähtöpäivänä lämpötila alkoi kohota lähemmäksi kahtakymmentä ja aurinko paistoi tyynen järven yllä, aivan kuin parhaanakin kesäpäivänä! Hyttysetkin kaikkosivat lämmön tieltä ja laiturilla hetken istuskeltua oli kerrassaan kiitollinen, että juuri tämän päivän saisi kuluttaa autossa istuen. Lähdön melankoliasta huolimatta juhannuksena sai ladattua akkuja ja nautittua raittiista ilmasta, herkuteltua maltilla ja vietettyä aikaa perheen kesken. Hyvinhän se keskikesä siis taittui!

18. kesäkuuta 2018

Hääpäivä: Häävalssi

Ohhoh, onpas ennättänyt vierähtää taas tovi näistä hääaiheisista postauksista! Häämatkallakin ehdittiin käydä ennen kuin hääpäivä ehdittiin loppuun asti, hups. Mutta toisaalta, onpahan vielä aiheita mistä tarinoida! Tässä seuraava.

No, eihän se ohjelma ihan niihin puheisiin päättynyt. Jo aikaisemmin, vuosi sitten kesällä, puhuin meidän häätanssiharjoituksistamme Lunddancella. Tanssiopettajamme Sami Lund kuunteli viime kesänä biisitoiveemme, keskusteli yhteisestä tarinastamme ja kehitti meille biisiin sopivan askelkuvion. Useammin kuin riittävästi olen todennut häidemme suhteen, että niissä ei hääperinteitä näy, mutta häätanssiksi valitsimme kuitenkin valssin. 

Niinpä sitten Akselin ja Elinan häävalssin tuttujen alkusointujen kajahtaessa ilmaan Tommi nousi viereisestä penkistä, kumarsi minulle ja talutti tanssilattialle. Otimme hieman vaivaantuneen yläastenojan toisiimme ja aloimme tanssia. Muutama ihastunut huokaus ennätti kuulua, kunnes biisi otti ja vaihtui, kesken kaiken. Veljeni, joka oli vastuussa biisin teknisestä toteutuksesta, eli oikean tiedoston valinnasta tietokoneelta, meinasi mennä aivan vallan paniikkiin. Sain ärjäistyä Tommin käsivarsilta, että "ANNA SEN OLLA" ja sitten mentiin.


Nimittäin, että Akselin ja Elinan häävalssi? No älkää nyt viitsikö!

"Yksi, kaksi, kolme vaihtuu valssin askeleet. Ei ne taitu niinkuin vuodet ovat taittuneet. Painajaisten vierasväki saapuu irvimään: 'ei ne osaa tanssia omissa häissäänkään!'"

Minä tiesin jo vuosia sitten, että haluaisin häävalssikseni Jarkko Martikaisen kappaleen Valssi tanssitaidottomille. Onneksi Tommi suostui pienen suostuttelun jälkeen samaan kipaleeseen! Se on nerokkaan miehen nerokas biisi, etenkin sanoiltaan mutta myös melodialtaan. Perhanan nopea se tosin on, joten olimme hieman ahdistuneita siitä kuinka tanssiope-Sami saisi meidän jalkamme tottelemaan - mutta Sami on rautainen ammattilainen eikä meillä lopulta ollut mitään hätää.


"Vaan Fred Astairekin kademielin tanssii taivaassa, hän tanssii niinkuin enkeli vaan kuollut on, ei voi palata maailmaan. 

Vanhaherra Cohen tanssi loppuun rakkauden. Itse suosin jatkuvuutta siksi tanssi en. Jos vain toisten toiveita käyn täällä täyttämään, niin sekoitan vain pahemmin jo valmiin sekopään."

Oli todella voimaannuttavaa huomata, että kolmen tanssitunnin ja kahden kotona harjoitellun illan jälkeen osasimme noin kolmen minuutin koreografian aivan nappiin. Kumpikaan ei tallonut helmalleni, tai liukastunut, tai seonnut askelissaan. Onnistuimme myös väistelemään Einon pirtin juhlasalin tolpat sekä vieraat, jotka ihanat kaasoni olivat yllyttäneet tanssilattian ympärille puhaltamaan saippuakuplia - niille kuplille kun ei muuta käyttöä pihavihkimisen peruuntumisen vuoksi ollutkaan. Se oli todella kiva idea!


"Siksi muita selitysten syitä kuule et: vain toisilleen on mies ja nainen ja vain toisilleen tilivelvolliset, tällä matkalla jossa näin:

Ylämäessä tönin sua eteenpäin, alamäessä vauhtias jarrutan, vaikken kanssasi tanssimaan oppinut, opin enemmän. Opin sinut."

Olimme ohjeistaneet bestmaneja ja kaasoja, että loppubiisin ajaksi toivomme muidenkin liittyvän tanssin pyörteisiin, ja mukavasti juhlaväki innostuikin tanssimaan Martikaisen tahtiin. Häävalssimme jälkeen olimme varanneet soittolistalle kolme muuta valssia, ihan vain tehdäksemme sille vanhemmalle väelle mieliksi. Lopulta kuitenkin Fredin Puhu hiljaa rakkaudesta, YUP:n Alla Jalavapuun ja Martti Servon ja Napanderin Reimarivalssin aikana tanssilattialla oli lähinnä morsian joko oman isänsä, setänsä tai kummisetänsä kanssa. Ei huono sekään, mutta kertonee jotain siitä, ettei niitä valsseja tai muita humppia nyt hirveästi häissä välttämättä kaivata.

Tai sitten se oli se baarin aukeaminen, joka jengiä kiinnosti vain enemmän! Siitä lisää seuraavaksi, ehkä jopa ihan kohtapuoliin!


"Kuka häissään oli päissään? Aivan sama se! Kunhan matka yhteinen on eikä kesken jää matkanvarrelle."

Sen kuitenkin vielä sanoisin, että jos vaan yhtään tulevat hääparit harkitsevat tanssituntien ottamista, niin lämpimästi suosittelemme! Ammattilaisella on hyviä havaintoja omasta ryhdistä ja askelluksesta ja aivan muutamalla ulkopuolisen tekemällä huomiolla tanssimisesta tulee itsellekin mieluisampaa kuin mitä olisi kuvitellut. Lisäksi pidimme todella paljon siitä, miten Sami kuunteli meidän persooniamme ja räätälöi meille sopivan koreografian tanssillisesti vaikealta tuntuvaan biisiin. 


"Yksi lysti mulle nyt kun kaksi on perhe. Siirto siitä mihin vain on mahtava erhe. Ja yhden väitteen vielä laulaa tanssitaidoton: Alku kangerrella saa, jos loppu kaunis on."


Jarkko Martikainen - Valssi tanssitaidottomille

Kaikki kuvat: Vierula Photography.

Kaikki hääpäivään liittyvät postaukset löytyy täältä.

11. kesäkuuta 2018

Hyvästi pinnasängyt

Pitikin kertoa poikien uudesta nukkumajärjestelystä. Päätimme nimittäin, että Sintin täytettyä kaksi vuotta oli aika saada lastenhuoneeseen vähän lisää tilaa ja hankkia sinne kerrossänky. Ajatus kerrossängystä oli syntynyt jo hyvän aikaa sitten, mutta pitkään etenkin Tommi oli sitä mieltä, että lapset olivat liian pieniä nukkumaan korkealla.

Vilkuilin aina Ikean reissulla lasten kerrossänkyjä, mutta kieltämättä ne vaikuttivat melko korkeilta ja turhan kookkailta paitsi korkeus- myös pituussuunnassa. Olin melko varma, että syksyllä neljä vuotta täyttävä esikoisemme osaisi jo kiivetä tukevasti kerrossängyn yläpetiin, mutta ajatus rämäpäästä kuopuksesta kaahimassa melkein kahteen metriin hirvitti - saati sitten ajatus siitä alastulosta, puupää tai ei.



Vanhempani vinkkasivat jo aikoja sitten Veken kerrossängyistä, sillä ne olivat pienille lapsille paljon paremman kokoisia kuin monet muut. Selailimme Tommin kanssa Veken sivuilla olevia malleja ja haeskelimme jälleenmyyjiä. Lopulta löysimme kohtuullisella tarjouksella olevan kerrossängyn jonka tilasimme ja jonka Tommi ja isäni lopulta pykäsivät kasaan Sintin 2-vuotissynttäreiden jälkeen. Sängyt ovat pituudeltaan 155cm ja kerrossängyn kokonaiskorkeus kasattuna on 140cm joten tällainen hukkapätkäkin onnistuu peittelemään yläpedin asukin melko vaivattomasti. Sängyt saa käyttöön myös kahtena erillisen vuoteena, jos vaikka pojilla joskus olisi omat makuuhuoneet. Eipä tartte heti olla uusimassa näitä, ellei nyt tapahdu jokin megalomaaninen kasvupyrähdys! 

Hiemanhan se oli iso muutos siitä, että pojat nukkuivat vierekkäisissä sängyissä, ja Sintti vieläpä kaltereiden takana. Hän nimittäin oli laidattoman pinnasänkykokeilumme aikana kova poika kapuamaan sängystä pois ja marssimaan olohuoneeseen nukkumaanmenon jälkeen, toisin kuin veljensä joka saattoi pienempänäkin protestoida äänekkäästi nukkumaanmenoa, mutta teki sen sängystään. Olimme kuitenkin positiivisesti yllättyneitä siitä, miten hienosti pojat asettuivat uuteen sänkyynsä. Papu oli todella ylpeä etuoikeudestaan yläsänkyyn jonka sai isompana poikana, ja yllättävän hyvin Sinttikin tyytyi siihen, ettei hänellä ole lupaa nousta isoveljen petiin korkealle. Pikkupoika selkeästi nauttii kun saa järjestää kaikki pehmolelunsa isoksi kasaksi päänsä alle ja hautautui niiden joukkoon nukkumaan mennessään.





Ensimmäiset kaksi viikkoa kerrossängyn vieressä oli vieraspatja - ihan vain varmuuden vuoksi. Siirsin sen kuitenkin hissukseen syrjään suojelevan isäihmisen huomaamatta, sillä kumpikaan poika ei osoittanut merkkiäkään laitojen yli kaahimisesta. Jalkojen alla luistava patja lähinnä häiritsi nukkumaan rauhoittumista.

Nyt poikien huone näyttää merkittävästi isommalta tilalta kuin mitä tähän asti. Lelut myös löysivät siistimmän säilytyspaikan sängyn päädyn vierestä ja sängyn alalaatikkoon saa vielä mainiosti vaikkapa vaatteita tai poikien lakanoita säilytykseen kunhan ennätän miettiä miten ne saisi pölyltä parhaiten suojattua. Leikkitilaakin on nyt enemmän, joka on ainakin teoriassa kiva - leikkiminen kun tuntuu edelleen pääasiassa tapahtuvan olohuoneessa.

Hieman tuntui haikealta purkaa hyvin palvelleet pinnasängyt osiin ja luovuttaa ne seuraaville käyttäjille. Meidän pikkupojat ovat jo aika paljon isompia kuin... noh, ennen.

29. toukokuuta 2018

Tukkapöllyä

Meillä hölmöillään monella tapaa, mutta eräs keino on kommunikoida eri biisien melodioita avuksi käyttäen. Tommi esimerkiksi lanseerasi jo pari vuotta sitten Papun kanssa iltapuuropöydässä Martti Servon kipaleen "Rakkauden bonus" viimeistelemään hedelmäsosepurkin sisällön. Viimeisen lusikallisen aikana Tommi lauloi "rakkauden bonus, tyttö yhteinen" ja kaivoi samalla purkista bonusta ammollaan odottavaan herkkusuuhun. Myöhemmin tajusimme, että laulussa sanotaan oikeasti "tyttö ihmeellinen" mutta vaikka se edelleen lauletaan meillä väärin, nykyään Papu aina pyytää rakkauden bonusta ja rallattelee sanat itse lusikallisen perään.

Toinen biisi joka on ollut käytössä ahkerasti on "Vamos a la playa". Se on nerokas kipale jolla saa useimmat asiat sanottua rytmikkäästi! Joko se soi päässäsi? No niin: "mennäänkös jo syömään, o-o-o-o-o" tai "pesisitkö hampaat, o-o-o-o-o". Tässä biisissä työnjako yleensä menee niin, että vanhemmat laulavat alun ja pojat vastaavat tuolla yksinäisellä vokaalilla.


Kolmas meillä hyvin yleinen biisi, se, joka tämän päivän aiheeseen lähinnä liittyy, on Dr Bombayn "Calcutta". Oikea klassikko! Tämä kipale on valjastettu pääasiassa Sintin perin silmiinpistävän takatukan ylistyslauluksi. Sintillä, tuolla perheemme pellavapäällä, on nimittäin jo vuoden päivät ollut komea vaalea takajeejee. Pitkä takatukka on ollut molempien poikien mieleen sillä onhan isilläkin pitkät hiukset. Aika usein kaikkien perheen miesten hiukset on laitettu ponnarille ja sitten pojat ovat kilpaa ihastelleet itseään eteisen peilikaapin edessä.

Myös Calcutta on saanut vuorolaulun roolin. Kun Sintille on laulanut samalla melodialla "taka-taka-tukka-tukka-tukka" on Sintti pontevasti rallatellut takaisin "ee-oo-ee-oo". Ja sitten olemme aina hassutelleet ja keskustelleet siitä, että no onhan! Vaan nytpä taka-taka-tukka-tukka-tukkaa ei-oo-ei-oo, oikeesti. Nimittäin pojat saivat päähänsä kesätukat.



Talvella takatukka alkoi jo ilmentää ongelmia, sillä etenkin Sintin kutreihin alkoi muodostua takkuja jotka salakavalasti muuttuivat tiukoiksi rastoiksi ennen kuin tajusimme ruveta harjaamaan niitä lähes päivittäin auki. Tukka on myös usein ollut jumissa kaulalapun välissä ja aiheuttanut eripuraa ruokapöydässä, joten nyt kun kesälippis rupesi yhä useammin tarraamaan takatukkaan kiinni pihaleikkien tiimellyksessä päätimme, että mukavuudenkin nimissä olisi aika pätkäistä tukkaan lyhyempi malli.

Yhtenä iltana viime viikolla ajelimme koko perheen voimin kauppaan ja päätimme, että kävelemme samalla hypermarketin parturi-kampaamoon korjaamaan poikien tukkaongelman. Ensimmäisessä kaupassa ei otettu asiakkaita ilman ajanvarausta ja olisimme muuten voineet siirtää asian tuonnemmaksi, mutta hölmöinä olimme jo puhuneet asiasta poikien kanssa. Palkintojäätelökin oli kenties mainittu. Arvelimme ajella lähellä olevaan toiseen hypermarkettiin vastaavaan liikkeeseen, mutta hintapolitiikan kuultuamme löimme jarrut kiinni. 24 euroa kaksi- ja neljävuotiaiden tukan leikkuusta. Per pää! Ei kai nyt sentään.

Niinpä päätimme, että itse tekemällä säästää.


Kyseenalainen kunnia lankesi perheen äidille. Kaivelin siis opiskelijabudjetin irokeesi -ajoilta hiustrimmerin esiin ja istutin esikoisen nakkena kylpyhuoneeseen penkille. Puoli tuntia myöhemmin löytyi karvoja kyllä kaikista mahdollisista paikoista ja äidistä tuntui, että viisikymppiä ei ehkä kuitenkaan olisi ollut liikaa siitä, että olisi säästynyt moiselta urakalta. Parvekkeella kuitenkin istui kaksi lyhyttukkaista pikkupoikaa syömässä jäätelöitään näennäisen tyytyväisinä. Eipä toimituksen aikana kyyneliltä vältytty, mutta lopputulos oli yllättävän siisti.

Taka-taka-tukkaa-tukkaa-tukkaa on kyllä hieman ikävä. Lapset näyttävät jotakuinkin teini-ikäisiltä nyt kun hiusten mitta on reilusti korvan päällä. Papun suuret ruskeat silmät näyttävät siltä etteivät ne oikein meinaa mahtua jätkän päähän, niin paljon hiustenlähtö vaikutti kasvoihin. Sinttikin näyttää niin kamalan isolta pojalta, meidän pikkuinen kaksivuotias.


Mutta tokihan tukka kasvaa takaisin - kesän loppuun mennessä varmasti meilläkin juoksentelee taas muutamakin takajeejee ympäriinsä. Onko muilla kotiparturoinnista kokemusta? Onko se jotain mihin koko perhe vielä tottuu? Jos nyt säästää niin teini-iässä voi hyvällä omallatunnolla leikkauttaa ajan henkeä mukailevan parsakaalitukan pojille? Oletan, että se on jatko-osa pitkään säilyneelle ananastukalle (jollainen taitaa löytyä allekirjoittaneelta).

25. toukokuuta 2018

Sintti 2 vuotta - kerrankin juhlat ilman stressiä

Jos nyt ei ole tullut vielä selväksi näiden vuosien aikana, niin minä pidän juhlien järjestämisestä. On kiva miettiä juhlille teemaa, miten sen toteuttaa, mitä juhlissa tarjoaa ja miltä lopputulos näyttää. Ideaalitapauksessa juhlaväelle lähetettäisiin postissa kirjalliset kutsut, mutta tässä kohtaa olen jo joutunut alistumaan vallitsevalle arjen kaaokselle eikä esimerkiksi Sintin kaksivuotisjuhlille enää lähetetty kutsua. Papun vastaaville juhlille vajaa kaksi vuotta sitten vielä niin tehtiin, joskin nekin printattiin jo omalla printterillä kiireessä eikä niitä varten otettu valokuvakaan edustanut parasta mahdollista laatua. Sintti raukka joutui toisen lapsen kohtalon pyörteisiin viimeistään nyt - kutsut jäivät tekemättä.


Mutta juhlat tietenkin järjestettiin. Viime vuonna ne pidettiin äitienpäivän viikonloppuna mutta tänä vuonna pyrimme varmistamaan, että Sintin kummitkin pääsisivät pidemmän matkan päästä ja päätimme pitää ne seuraavana viikonloppuna. Se oli aivan hyvä idea, sillä kaikki kummit pääsivät kuin pääsivätkin perille. Pieni suunniteluvirhe tässä silti kävi: itse olin nimittäin koko juhlia edeltävän viikon poissa kotoa, kertausharjoituksessa.

Siinä olikin sitten potentiaalinen hermoromahduksen paikka. Alkuperäisen tiedon mukaan olisin päässyt takaisin kotiin juhlia edeltävänä iltana melko myöhään jolloin juhlien valmistelu jäisi todella olemattomaksi - tai hirvittäväksi stressitekijäksi. Onneksi minun ei tarvinnut suorittaa kaikkea itse. Äitini leipoi juhliin tuttuun tapaan Kalastaja-Eemelin kalapiirakan ja pieniä korvapuusteja ja laittoi ne meillä pakkaseen juhlaviikolla meillä käydessään. Juhlapäivänä äiti toi vielä gluteenittomankin version piirakasta. Tommi siivosi kotimme loppuviikosta illalla kun pojat olivat ruvenneet jo nukkumaan, ja minä olin tehnyt pari viikkoa aikaisemmin kasvis-fetapiirakan pakastimeen josta sen sai nostaa uuniin sulamaan hieman ennen juhlia. Ja lopulta minäkin vapauduin harjoituksesta hieman oletettua aikaisemmin, joten olin jo kotona hakeakseni pojat hoidosta.






Kakku on luonnollisestikin ollut perinteisesti juhlapäivän murheenkryyni, mutta tänä vuonna päätin päästää itseni helpolla ja tein edellisenä iltana tuorejuustokakun joka tekeytyi jääkaapissa yön yli. Juhlapäivänä koristelin sen sokerimassalla ja kekseillä, sekä teemanmukaisella pienellä kumiankalla. Koska ankkaservettejä oli suhteellisen mahdoton löytää (muutamat kaupat Ratinan uudessa kauppakeskuksessa lounastauolla kiertäneen asiantuntemuksella) päätin, että väriteemaan sopivat keltaiset lautasliinat saavat riittää. Viikolla lähetin Tommille kuvakaappauksen googlettamalla löytämistäni ankoista joita Tommi sitten etsi ja printtasi, ja jotka minä teippasin ikkunankarmiin koristeeksi hieman ennen juhlien alkua.




Ja varmaan kaikille olikin mukavaa vaihtelua ettei keittiössä riehunut kettuuntunut äitiä muistuttava ihmishirviö hieman ennen syntymäpäiväjuhlan alkua!

Juhlat olivat siis kaiken kaikkiaan onnistuneet. Sää oli mitä mainioin, melkein kaikki kutsutut pääsivät paikalle ja sankari sai paljon hienoja  ja hyödyllisiä lahjoja. Me olimme hankkineet Sintille Pukyn potkupyörän (mikä olikin kiva, sillä edellisenä päivänä isoveljen potkupyörä aiheutti nuoremmalle ukolle aika paljon kateutta), kummit lahjoivat mm. kirjalla, lipulla HopLopiin sekä lahjakortilla huvipuistoon joskus tulevaisuudessa. Lisäksi Sintti sai käytännöllisiä lahjoja kuten uuden verkkapuvun, juomapullon ja viikonloppukassin johon mahtuvat kätevästi vaatteet ja lelut. Ryhmä Hau-saippuakuplat olivat aivan varsin mahtava lahja, ainakin sankarin mielestä.




Hienon sään vuoksi hengailimme illalla vielä porukalla ulkosalla jossa kakusta kiskottujen sokeriövereiden pahin terä saatiin taitettua. Vanhempani jäivät yöksi joten sankarin ja tämän veljen mentyä nukkumaan vietimme vielä mukavan illan grillaten, höpötellen ja Nintendoa pelaillen.



 Melko stressitöntä!