5. marraskuuta 2017

Pyhäinpäivänviikonloppu mökillä

Alunperin tarkoitus oli viettää viikonloppu ihan kotosalla ja kutsua äitini kylään isäni ollessa partiohommissa koko viikonvaihteen. Tommilla oli The Hauntedin keikka tuloillaan perjantaina mutta muuten suunnitelmia ei juuri ollut. Äiti rupesi kuitenkin houkuttelemaan minua ja poikia mökille ja lopulta torstaina päätin, että lähtisimme perjantaina alkuillasta ajelemaan Virroille viikonlopun viettoon.

Aika myöhällehän se lähtö jäi, sillä töiden jälkeen noukin pojat hoidosta, pakkasin kaikkien kolmen petivaatteet sekä vaihtokerraston ja kävin vielä jälkikasvuni kanssa kaupassa. Ostin herkkusieni-pekonipastan ainekset, sillä olin luvannut tehdä lauantain illallisen. Tankatakin piti. Lopulta kuitenkin pääsimme perille mökille, jossa täysikuu valaisi pikku pakkasen kovettamat kevyet lumipeitteet metsässä ja loi järven pinnalle upean sillan.


Pojat olivat innoissaan mummista, ja toisin päin. Suoriuduimme iltarutiineista kevennetyllä versiolla, eli ilman iltapesua, ja puuroonkin laitettiin jo valmiiksi hedelmäsosetta. Päätimme kokeilla josko poikien kanssa onnistuisi nukkuminen perhepedissä ja ahtauduimme lopulta koko porukalla mökin isoon makuuhuoneeseen. Papu nukkui minun ja äitini välissä leveällä parisängyllä ja Sintti minun puolella sängyn vieressä matkasängyssä. Paitsi ettei kukaan nukkunut. Papu heräsi neljän korvilla ja siitä eteenpäin koko porukka saikin vain pätkittäisiä unia aikaiseksi kunnes nousin ukkeleiden kanssa puoli seitsemän aikaan. Lienee sanomattakin selvää, että kärttyisenä. Taisi olla vähän liian erikoista nukkua kahden aikuisen välissä jos on tottunut nukkumaan yksin. 

Aamupäivällä lähdimme ulos välttääksemme tunteiden kuumenemisen huonosti nukutun yön jälkeen vaikka ihana loppuviikon pakkanen vaihtuikin plussakeliksi ja tihkusateeksi. Kävimme poikien kanssa katsomassa läheisellä pellolla traktorinmunia ja pojat loiskuttelivat kuratamineissaan liukkaissa lätäköissä. Ja minä mietin, että montakohan hammasta sitä huulesta tuleekaan kerralla läpi kun kunnolla vetää lipat. Mutta loiskutelkoon nyt.



Takaisin käpytellessä poikkesimme muutaman askeleen metsän puolelle ja ennätin juuri sanoa, että huvittaisi joskus tutkia lähialueet suppilovahveroiden toivossa. Voila! Koko metsätienvarsi suppiksia pullollaan! Niitä oli tullut esiin sulavien lumien alta ja kohta mättäällä olikin kolme innokasta sienestäjää joista kaksi yritti parhaan kykynsä mukaan mennä turvalleen sienten päälle ja yksi yritti kerätä aarteet talteen ennen kuin pienet kumpparit talloivat sienet vallan käyttökelvottomiksi. Onneksi äiti tuli avuksi vahtimaan pikku apureita.

Herkkusienipasta korotettiin heti suppispastaksi. Onneksi en ostanut lähikaupan ylihintaisia suppilovahveroita vaan päätin säästää ja ottaa herkkusieniä niiden sijaan! Mikä mäihä! Jokin kolmannen asteen yhteys oli varmaankin auki Tampereen suuntaan, sillä kohta suppisten löydyttyä Kummi soitti äidilleni ja kertoi olevansa matkalla mökille, vaikka alkuperäisen suunnitelman mukaan hänen ei pitänyt ennättää tänä viikonloppuna mukaan. Kohta mökillä jengi olikin tuplaantunut, sillä Kummin völjyssä tulivat myös hänen poikansa ja veljensä. Hurraa!




Iltapäivä kului saunan vesijohtoa saunottaessa (eli sulattaessa), nuotiota viritellen ja lasten kanssa pullaa leipoen. Se oli ohjelmanumero jonka keksin loppuviikosta äidin kanssa soitellessa ja pojat olivat siitä innoissaan. Papu pääsi ensimmäisen kerran leipomaan ja se sujuikin suuren innostuksen vallassa, mutta ehkä vielä parempaa oli kaikki se taikinan syöminen. Siinä hommassa Sinttikin kunnostautui erinomaisesti. Päivälliseksi tarjottiin nuotiolla paistettuja makkaroita ja jälkiruuaksi uunituoretta, itseleivottua pullaa - mikä voisi olla sen parempaa?

Lopuksi vielä saunottiin kolmessa erässä: ensin pikkupoikien kera, sitten oli isompien poikien vuoro, ja kun pienimmät oli saateltu unten maille oli vielä äitien vuoro. Sitten se suppilovahvero-pekonipasta ja lasi kuohuviiniä. Ja ehkä muutamat s'more-herkut (paahdettu vaahtokarkki kahden suklaakesin välissä) nuotiolla, sitten olikin hyvä köllähtää vatsan viereen unille. Mutta ei lasten viereen, sillä he saivat nukkua toisessa makuuhuoneessa kuten aikaisemmillakin kerroilla. Perhepeti ei selkeesti ole meidän juttu.



En tiedä miksi jossain vaiheessa ajattelin, ettei mökille olisi ehkä jaksanut tänä viikonloppua lähteä. Onneksi äiti houkutteli lähtemään, ei mökkisaunaa ja hyvää seuraa metsän keskellä voita kyllä kovinkaan moni asia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki merkki käynnistäsi kommentin muodossa!