29. lokakuuta 2017

Naisyhdistyksen virkistysreissulla

Meillä on kahden ystäväni kanssa jo Joensuun opiskeluvuosina perustettu yhdistys: Hienot Naiset. Olemme treffanneet vähintään kerran vuodessa milloin missäkin: patikoitu kolmistaan tai osana isompaa porukkaa, on vietetty kaupunkilomaa Helsingissä tai mökkeilty. Kirsi ja Anne ovat olleet elämässäni yli seitsemän vuotta, pidempään kuin Tommi. Heidätkin olen tavannut Joensuussa, joten kai pitäisi pikku hiljaa tajuta antaa kyseiselle kaupungille enemmän tunnustusta mitä tähän mennessä olen antanut - siellä olen tutustunut suurimpaan osaan ihmisistä, jotka ovat lähelläni vieläkin.

Onneksi eteläisessä Suomessa vaikuttavat Hienot Naiset rupesivat vaatimaan virkistyretkelle varausta kiireisistä kalentereistamme ja lopulta löimme ajankohdan lukkoon tälle kuluneelle viikonlopulle. Perjantaina kävimme Tommin kanssa kuuntelemassa Anssi Tikanmäkeä Tampere-talossa (ja oli poijjaat sitten upea konsertti! Kultalevy meni viimeinkin oikeaan osoitteeseen.), mutta lauantaina pakkasin pieneen rinkkaan vähän kampetta ja ajelin kauheassa loskassa Evolle. Hieman tuppasi naurattamaan kun vertasin eväiden ja tavaroiden suhdetta...




Helsingin Hienot Naiset saapuivat paikoille hieman aikataulusta jäljessä, sillä yhdistyksen tuorein tapaus, viiden kuukauden ikäinen tyttö, oli vaatinut kaksikin tankkaustaukoa parin tunnin ajomatkan aikana. Siinä odotellessa oli kuitenkin hyvää aikaa pilkkoa polttopuut ja ihastella Suomen syksyä räntäsateineen kaikkineen. Jos maassa ei olisi ollut melko paksua lumipeitettä olisi voinut käydä tarkistamassa viime vuonna havaitut sienipaikat, mutta tällä kertaa mukana tuoduille kuivatuille sienille oli käyttöä.



* Pipo on saatu.



Hienot Naiset asettuivat Kristianin torppaan kodiksi ja julistivat virkistysreissun alkaneeksi. Koska minä olin herännyt aamulla tukkoisella nenällä ja Kirsi oli pyöräyttänyt nilkkansa alkuviikosta totesimme, ettemme lähde suorittamaan räntäsateeseen yhtään mitään, etenkään kun joukossa oli pikkuinen bebe, joten siirryimme heti itse asiaan: ruokaan, juomaan ja kuulumisten vaihtamiseen. Oli mukava rupatella jokaisen asiat juurta jaksaen, puuhastella savuporokeiton kanssa ja viihdyttää uudesta ympäristöstä hieman hämillään olevaa pikkuista. Viime vuonna joukon nuorimman roolia edusti Sintti, myöskin tuolloin 5 kuukauden ikäinen, joten torppa oli jo testattu vauvatoimivaksi.

Päivä kului mukavasti torppaa lämmittäessä, hääkuviamme katsellen ja hyvistä mauista nautiskellen. Söimme lounaaksi savuporokeittoa ja päivälliseksi sienipastaa, joista kumpikin sisälsi kaikki suositukset mennen tullen ylittävät määrät kermaa ja voita. Ja maistui sitten erinomaiselle! Skumppa nautittiin sujuvasti kuksasta josta loppuillasta ryystettiin vielä perinteen mukaan minttukaakaota kermavaahdolla. Kyllä oli hyvää - ihan kaikki!



Joka kerta sitä ajattelee, että onpa mennyt pitkä aika siitä kun viimeksi ehdittiin tavata Hienojen Naisten, nyt jo oikeastaan Hienojen Tätien kera. Vieläkö sitä riittää jutun juurta, vaikka jokainen puuhailee omia asioitaan ja elää verrattain erilaista elämää kuin silloin reilu seitsemän vuotta sitten Joensuussa? Kun kaikki olivat vielä nuoria, villejä ja... no, tiedätte kyllä. Mutta joka kerta hyvästejä jättäessä mieli on taas asettunut tuttuun ja turvalliseen tietoisuuteen siitä, että nämä suhteet on tehty kestämään erilaiset elämäntilanteet ja kilometrit toistemme välillä. Edelleen nuhanenäisenä mutta mieli virkeänä oli hyvä palata savulta haisevana takaisin kotiin. 



Kiitos likat, oli mahtava retki!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki merkki käynnistäsi kommentin muodossa!