2. lokakuuta 2017

Hääpäivä: Morsiamen hääaamu

Hääpäivän aattona saavuimme kaasoni Ninnun luokse kymmenen maissa illalla. Vietin viimeisen yöni neitinä rakkaiden naisteni, eli äitini ja molempien kaasojeni kanssa. Kirjoitin vielä puolilta öin Tommille laatimaani puhetta puhtaaksi samalla kun kuuntelin puolella korvalla muiden höpöttelyä ja siemailin kuohuviiniä. Menimme melko hyvissä ajoin nukkumaan, minä suloisesti äitini viereen Ninnun sohvalle. Nukahdin alta aikayksikön ja muistelisin nukkuneeni melko levollisesti koko yön. Jossain vaiheessa aamuyöstä heräsin miettimään oliko joku muistanut laittaa varmasti herätyksen soimaan, mutta totesin ettei minun morsiamena tarvinnut vaivata päätäni moisilla asioilla ja jatkoin uniani.



Aamulla heräsimme seitsemän aikaan ja suoritimme suihkussa käymiset hyvässä järjestyksessä. Ninnu kattoi ihanan aamupalan johon kuului toiveideni mukaan croissantteja, mansikoita ja kahvia. Vieläkään ei jännittänyt, vaikka arvelin jo tässä vaiheessa kutkuttelevan vatsanpohjaa. Keräsimme kimpsumme ja kampsumme ja muiden pakatessa autoa minä vielä kipaisin hakemaan viereisestä marketista kertakäyttöastioita ja muita unohtuneita asioita.

Hetki ennen kampaukseen ja meikkiin astelemista. Ihan au naturel!
Ajelimme Ninnun autolla Tampereen keskustaan, Laukontorin parkkipaikalle ja astelimme reippaina kello yhdeksän Parturi-kampaamo Rastan ovista sisään. Vain todetaksemme, että olemme sovitusta tunnin myöhässä.

(Tästä eteenpäin kaikki postauksen kuvat ovat Vierula Photographyn ottamia. Ethän kopioi!)


Arvatkaa hävettikö! Olin vielä edellisenä iltana pohtinut pitikö meidän olla paikalla aikaisemmin kuin puhelimeni kalenteriin tallentama kello yhdeksän, mutta kun en saanut puhelimella enää ketään Rastasta kiinni päätin, että tuskinpa olisin tallentanut moneen kertaan aikaisemmin varmistamaani aikaa väärin. Timmastakin oli tullut muistutus edellisenä päivänä ja siinäkin luki klo 9.

Olisi pitänyt uskoa intuitiota. Olimme nimittäin sopineet, että minun meikkiin ja kampaukseen riittää jos olemme paikalla klo 9, mutta kaasot ja äitini saisivat kyllä olla jo tuntia aikaisemmin mestoilla. Enhän minä sitä enää muistanut. Kyllä siinä pahoiteltiin sitten oikein kunnolla, sillä harmitti todella lujaa se, että olin odotuttanut ihania kampaamon tyttöjä tunnin verran aivan turhaan.






Onneksi kyseessä oli lauma rautaisia ammattilaisia jotka taikoivat kaikkien naisten naamat ja karvat ojennukseen seurueellemme varatussa ajassa, vaikka siitä oli supistettu kokonainen tunti pois meikäläisen mokailun ansiosta! Koko vuoden luottokampaajanani toiminut Elina luovutti minut Riinan osaaviin käsiin ja taikoi kaasojeni hiukset kuntoon, Petra otti äitini käsittelyyn. Kehräsaaressa vallitsi leppoisa ja ehkä hieman jo jännittynyt tunnelma, nauru raikui ja kuohuviini kupli. Oli hyvä, hieman odottava fiilis.

Emme onnistuneet edes saamaan sakkoa, vaikka Ninnu muisti vasta yli tunnin päästä saapumisesta, että parkkimaksu oli unohtunut maksaa. Melkoinen säkä!




Olin käynyt koemeikissä ja -kampauksessa pari viikkoa aikaisemmin ja olin jo silloin erittäin tyytyväinen omaan lookiini. Varsinaista hääkampausta muutettiin ihan vähän ja lopullisessa kampauksessa letti ei ollut aivan niin sivussa kuin koekampauksessa. Onneksi Riina sai (lisä)tukkani riittämään niin, että sitä jäi hieman roikkumaan niskaankin, sillä tiesin sulhaseni toivovan näkevän pitkän tukkani myös hääpäivänä. Meikin suhteen toivoin - ja sain - särmät rajaukset silmiin ja hyvin minimalistisen korostuksen luomivärillä. En koskaan käytä huulipunaa, mutta hääpäivän kokonaisuuteen kirkkaan punaiset huulet sopivat erinomaisesti.



Olin luvannut kustantaa kaasoilleni kampaukset ja meikit, sillä halusin heidän tuntevan olonsa mahdollisimman kauniiksi koko päivän, mutta olisihan se tietenkin pitänyt arvata, että äitini ei moista ottaisi kuuleviin korviinsakaan. Ennen kuin ennätin siis meikkituolista kassalle sain kuulla, että koko potti oli kuitattu jo äitini toimesta. Raivostuttavan ihana äiti minulla!

Rastasta lähti neljä upeaa naista kohti Oriveden Einon pirttiä. Kiitos Rastan muikkelit, olette huikeita! Seuraavaksi kurkataankin sulhasen valmistautumista.

Kaikki hääpäivään liittyvät postaukset löytyy täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki merkki käynnistäsi kommentin muodossa!