7. syyskuuta 2017

Lapsiperheen syksy alkoi

Ja se alkoi aivan hyvin. Häiden jälkeen Tommi oli vielä isyysvapailla Sintistä, joten kaikki pojat suuntasivat mummon ja ukin luo Itä-Suomeen mökkeilemään vielä viikoksi. Minä tipahdin heti takaisin työarkeen, mutta oli ihan mukava nollailla häähössötykset pois tekemällä iltapäivisin ja iltaisin omia asioita ilman, että olisi pitänyt pyörittää perhearkeakin samalla. Mutta vaikka nautinkin ajasta itsekseni, alkoi jo poikia olla ikävä ja oli helpotus, kun kaikki ukkelit tulivat kotiin.

Tommin lomat loppuivat elokuun toiseksi viimeisellä viikolla joka tarkoitti sitä, että Papun ohella myös Sintti aloitti päivähoidossa. Papun kohdalla hoidon aloittaminen meni aikoinaan tosi helposti, mutta arvelin sen johtuvan pojan nuoresta iästä (11kk) ja avoimesta luonteesta. Sintin kohdalla hieman jännitti miten tyyppi sopeutuisi uuteen arkeen vietettyään vuoden ja kolme kuukautta kotona pääasiassa minun kanssa. Sintti on myös huomattavasti varautuneempi kuin Papu ja lämpenee uusiin tilanteisiin hieman hitaammin kuin isoveljensä, joten arvelin päivähoidon aloituksen olevan vähemmän läpihuutojuttu kuin Papun kohdalla.



Ei se ollut. Kaikki meni aivan mainiosti.

Varmasti asiaa auttoi se, että hengailimme loppukevään ja alkukesän takapihalla hoitotädin ja muiden hoitolasten kanssa, sekä tietenkin se, että isoveli oli samassa hoitopaikassa. Sintti, joka lähti kävelemään hääviikonloppunamme, tepasteli kerrostalomme toisessa rapussa sijaitsevaan perhepäivähoitoon käsi isoveljen kädessä eikä tuumannut asiasta tuon taivaallista. Sain ensimmäisenä päivänä Whatsappiin kuvia iloisista ukkeleista ja rohkaisevia viestejä siitä, miten mainiosti myös nuorempi poika oli sopeutunut hoitopaikkaan ja muihin lapsiin.

Nyt meilläkin siis eletään sitä kuuluisaa lapsiperheen oravanpyöräarkea, jossa vanhemmat suhaavat työpaikan ja hoitopaikan väliä, yrittävät mennä ajoissa nukkumaan herätäkseen tarpeeksi ajoissa aamutoimille, että kaikki olisi valmista ennen kuin lapset heräävät, ja miettivät kumman vuoro oli tehdä kaalilaatikko ja mitä syömme ylihuomenna päivälliseksi, jos tällä viikolla on jo kerran syöty makkaraa sisältävää ruokaa.

Arki-illat ovat suhahtaneet ohi, mutta viikonloppuisin olemme pyrkineet tekemään yhdessä jotain ja antamaan perheelle yhteistä aikaa. Edellisen viikon viikonloppuna kävimme uimassa ja korttelikirppiksellä, nyt viime viikonloppuna juhlimme Papun syntymäpäiviä ja suuntasimme laavulle makkaranpaistoretkelle ystäväperheen kanssa.

Kaverikuva viikonlopun laavuretkeltä.

Vaikka töissä on hektistä ja vaikka iltapäivät kotona ovat välillä sotkuisia, itkuisia ja uhmaisia, olen huojentunut siitä, että elämme viimeinkin tätä ruuhkavuosiaikaa. Kotiäitinä viettämäni kolme vuotta olivat minulle alituinen muistutus siitä, että olen myös akateemisesti koulutettu työtön, ja kaipasin kovasti kiinni työelämään. Nyt minusta viimeinkin tuntuu, että elämme tasapainoista, tasavertaista arkea myös Tommin kanssa, ja se tuntuu hyvältä. 

Enää täytyy paikallistaa Sintin sadetakki jostain päin varastoa, sitten olemme valmiita syksyyn!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki merkki käynnistäsi kommentin muodossa!