22. toukokuuta 2017

Mitenkäs ne hääjärjestelyt?

Häihin on aikaa nyt 75 päivää ja kaiken pitäisi olla aika hyvällä mallilla, eiks je?

VÄÄRIN!

Tuntuu, että kaikki asiat ovat ihan levällään. Vielä hetki sitten olin ihan että lallallallaa mä oon pro kaikki on kunnos jees ja sitten tajusin, että häihin on alle kolme kuukautta aikaa. Iski pieni noidannuoli mun Ahdistus Maximukseen ja jonkin aikaa piti tuijotella yläpalkistakin löytyvää tehtävälistaa jota olen raapustellut kasaan. Eli missä mennään näin kaksi ja puoli kuukautta ennen häitä?


Hoidossa

- Virkamies on saatu sovittua hääpaikalle, mutta vielä tulisi hakea esteettömyystodistukset sekä laatia avioehto. Esteettömyystodistuksen saa netistä, mutta avioehtoa varten täytynee varata aika jollekin lakimiehen tapaiselle. Myös vihkikaavaa tulisi miettiä. Toisin sanoen ainoa mikä on hoidossa, on vihkijä.

- Kutsukortit on lähetetty ja olemme saaneet vastaanottaa jo muutamia ilmoittautumisia juhlavierailtamme. Kutsussa ilmoitimme, ettemme halua mitään konkreettisia lahjoja, joten lahjalistaa ei tarvinnut laatia. Vieraiden majoittumista mietimme paremmin sitten, kun ilmoittautumisaika on päättynyt ja tiedämme lopullisen nuppiluvun sekä sen, ketkä haluavat yöpyä juhlapaikkamme pihapiirissä. (Niin joo ne kutsut. Lupasinkos esitellä ne täällä blogissakin joskus?)



- Kävimme viimeinkin palaveraamassa hääkakkumme tekevän Purppurahelmen Hannan kanssa sekä sovimme pitopalvelustamme vastaavan Pitopalvelu Kristallin kanssa tapaamisen kesäkuun alkuun, hurraa! Ruoka-asiat siis etenevät.

- Sen sijaan valokuvaajiimme eli Vieruloihin (Vierula Photography) en ole ottanut vielä yhteyttä, vaikka viikko tolkulla olen ollut aikeissa. Vierulat, jos luette tämän, aikomus kyllä on! Niin ja anteeksi! Tämä kohta on tässä siis vain siitä syystä, että meillä ylipäätään on valokuvaaja(t) jo olemassa.

- Juhlajuomat ovat visussa tallessa odottamassa elokuuta, tämä reissu tehtiin jo kohta kuukausi sitten joten homma on sen osilta hanskassa.

- Bändi varmistui jo varmaan kuukausi sitten, mutta kun odottelin heiltä tuoreempia kuvia unohdin kokonaan kertoa millainen humppabändi festareillemme tuleekaan esiintymään pääesiintyjänä. No okei, ei ole humppabändi. Mutta bändi on, ja se on kova! Esittelen sen toivottavasti blogissa ihan lähiaikoina, köh.



- Meillä on pojille lapsenvahti hääpäiväksi ja -yöksi. Suuri kivi putosi sydämeltä tämän asian tiimoilta! Nimittäin Papun hoitotäti lupasi miehensä kanssa hoitaa pojat hääjuhlan ajan sekä ottaa ukkelit yökylään tarvittaessa. Häälahjana heiltä meille. Tämä on enemmän kuin sata jänistä, sillä hoitotäti on sekä meille vanhemmille, että pojille tuttu, turvallinen tyyppi ja luotamme lapsemme hänelle ilomielin hoitoon. Luultavasti hän tuo pojat meille kotiin nukkumaan ja Tommin vanhemmat vapauttavat heidät vahtihommista loppuillasta/alkuyöstä juhlista palattuaan.

- Olen varannut itselleni morsiuskampauksen ja -meikin hääpäiväksi ja niihin kuuluvat koeversiot sovitaan mitä todennäköisimmin seuraavalla kerralla kun istahdan tukkalääkärin tuoliin kesäkuussa. Myös molemmille ihanille kaasoilleni sekä maailman parhaalle äidille on varattu juhlakampaus ja meikki, joten olen jo todella innoissani tulevasta hääpäivän aamusta myös siksi, että saan viettää aikani valmistautuen juuri näiden tärkeimpien naisten kanssa.


Vaiheessa

- Morsiuskimppu sekä muut juhlapäivän kukat tulevat Seinäjoelta luottofloristiltamme jonka kanssa olen käynyt jo hieman höpöttelemässä siitä mitä haluaisin. Olen myös kallistumassa siihen, että tilaan häneltä oman kimppuni sekä miesväen vieheiden lisäksi myös pöytäkukat, vaikka alunperin ajattelin ajella ympäri Tamperetta ja etsiä edullisia Reilun Kaupan ruusuja laitettaviksi laatikkokaupalla jemmaamiini Happy Joe -pulloihin. Ehkä kuitenkin tilaan kaikki ruusut, neilikat ja eukalyptukset suosista ihanalta AR-Kukan floristilta, eipä tarvitse sitten suorittaa sitä ajelua.

- Koristelut. Sinänsä tämä on aika hyvässä hoidossa, sillä olen ollut kaukaa viisas ja ostanut kohta kaksi vuotta Facebookin hääkirppiksiltä ja normikirppiksiltä jemmaan asioita, joita kuvittelisin häissämme näkeväni. Ongelma vain on, että kokonaisuus on vielä melko hakusessa enkä suoraan sanottuna ole aivan varma muistanko mitä kaikkea olen hankkinut... Täytyisi kenties kaivaa kaikki koristeet ym. esiin ja tehdä inventaario. Ja koekattaus.



- Bändi on, mutta muu musiikkipuoli vielä hieman laahaa. Tommi otti urhoollisesti soittolistat hoitaakseen ja hyvä niin, sillä hänellä on suoraan sanottua paljon laajempi musatieto hallussa. Soittolistat tulisi tehdä ruokailun taustalle sekä illaksi, kun bändi on lopettanut soittamisen. Minä olen poiminut muutamia omia suosikkejani listalle, mutta Tommi hoitaa tämän muuten. Kuulemma on aloittanut. Ja onhan tässä vielä aikaa. Hngh.

- Puku odottelee sovitusta ja muokkausta. Vedin sen päälleni viimeksi vanhemmillani käydessäni ja tuumailin, että paljonkohan sitä täytyy tehdä muutostöitä ennen kuin puku istuu kuin hansikas. Ahdistaako? No ehkä vähän... Mutta Johanna Parvelan kanssa on treffit sovittuna kesäkuulle ja luotto Johannan ammattitaitoon on vankkumaton!



- Tommin puku on vielä tuloillaan. Puku päätettiin sittenkin tilata BQ Räätälistudiolta häämessuilta bongatun tuntuvan alennuksen myötävaikutuksella joten nyt enää odotellaan koska tulee ilmoitus puvun saapumisesta. Itse en ollut tilaushetkellä mukana sillä emme jaksaneet suorittaa koko perheen seikkailua keskustaan, joten olen hieman jännittynyt puvun lopullisesta väristä. Niin on ehkä Tommikin, sillä hän jo puheli käyvänsä katsomassa vielä kerran Stockmannin harmaiden pukujen valikoiman läpi, jos tilattu puku onkin "liian tumma" kesähäitämme ajatellen. Mutta kyllähän mies aina pukuja tarttee, vai? Toisaalta olen kyllä vakuuttunut siitä, että mittatilauksena tehty puku istuu miehelle hienosti ja tummasta sävystä huolimatta käy mainiosti hääpäivän asuksi, elokuussakin.

- Poikien asut. Miten ihmeessä voi olla niin vaikeaa löytää jotenkin yhteensopivia harmaita puvunliivejä näin erikokoisille pojille? Lähes poikkeuksetta kaikki Sintille käyvät liivit loppuvat kokoon 92 (Sintti siirtyy nyt käyttämään kokoa 80) ja kaikki Papulle sopivat vaatteet ovatkin sitten siitä ylöspäin (Papulla on käytössä 98 tai 104 -kokoiset vaatteet). Mistään en ole onnistunut löytämään mitään yhteensopivaa settiä tai edes sen osia, ellei valkoisia kauluspaitoja lasketa. Niitä kyllä löytyy. Kiinasta en lapsille mitään kyllä tilaa joten halpakaupat on poissuljettu, mutta hieman alkaa olla epätoivoinen olo näiden paikallisten putiikkienkin suhteen. Paljonkohan räätäli tai pukuompelija ottaisi kahden pienen pojan juhlaliivin tekemisestä... Papulle löysin punaiset Converset Facebook-kirppikseltä mutta Sintille vastaavat kengät ovat vielä hakusessa. Entäs sitten ne housut? Siniset farkut, harmaat farkut, mustat farkut, vai sittenkin chinot? Ei kai sentään puvunhousuja, tuntuu aika jäykältä... Ja missä on Papun pääkallorusetti! Olen kyllä hankkinut sellaisen, missä se on!

- Hääpaikan valmistelut. Nämä jäävät tietenkin edelliselle päivälle ja niiden ajatteleminen aiheuttaa sellaista sydämentykytystä, että olen päättänyt olla ajattelematta asiaa vielä. 

No mutta pahemminkin voisi olla, eikö? Nyt tuntuu aika pahasti myös siltä, että unohdin jotain... Mutta mitä?

Ahdistaako ketään muuta? Vai onko homma vahvasti hallussa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki merkki käynnistäsi kommentin muodossa!