14. toukokuuta 2017

Melkein kuin mikä tahansa sunnuntai

Järjestyksessään kolmas äitienpäiväni oli melko pitkälti kuin mikä tahansa sunnuntaipäivä. Sain nukkua aamulla hieman tavallista pidempään jonka jälkeen kolme kaksi kiljuvaa ukkelia saapuivat herättämään suukoin ja halauksin ja erilaisine vaatimuksineen. Tällä kertaa mukana oli kuitenkin ihania kortteja ja keittiössä odotti valmis aamupala. Ei huono.

Olisi aamu voinut hieman täydellisempikin olla. Kävin nimittäin puoli seitsemältä karjumassa poikien huoneessa, että jos täällä ei tule hiljaista siksi aikaa kun isi on suihkussa niin sitten ei kyllä tipu mitään hauskaa koko aamuna. Että näin. Hauskaa äitienpäivää, terveisin äiti!

Huoh.

Äitienpäivän oikeuksiin kuului se, että sain rauhassa laittautua lounaalle lähtöä varten, eli käytännössä kuulin Tommin sanovan pojille useaan otteeseen miten nyt pitäisi käydä potalla/ottaa pyjama reippaasti pois/vetää housut jalkaan/siivota lelut että äiti saa rauhassa valmistautua, jonka jälkeen sudin ripsaria samalla kun kaivoin pojille sopivia vaatteita laatikoista, suihkuttelin hiuslakkaa samalla kun nostin lastenrattaiden selkänojaa yläasentoon ja vaihdoin omaa paitaa lennosta samalla kun tuskailin mihin ihmeeseen olin laittanut Papun mustan pipon. En löytänyt, mutta väliäkös tuolla.

Lopulta ennätimme mukavasti ottamaan vauhdit keinuissa bussipysäkin viereisessä puistossa ennen lounaalle suuntaamista ja koko sakki loisti kilpaa ihanan keväisen auringon kanssa.




Tommi oli varannut äitienpäivän lounaspöydän yllätyspaikasta ja jäimme bussista pois Nekalassa, Wanhan Tapin kulmilla. Papu ilmoitti pubin nähtyään että haluaa jonnekin muualle syömään, mutta itse olin perin tyytyväinen - onhan Wanha Tappi legendaarinen lähiöravintola jossa en ole aikaisemmin käynytkään. Tarjolla oli äitienpäiväksi räätälöity kolmen ruokalajin menu, mutta purilaistyttönä en voinut vastustaa burgerilistan kutsua joten pekoniaurahampurilainen veti pidemmän korren tällä(kin) kertaa. Alkuruoaksi söimme valkosipulietanoita ja pekoni-cheddarperunoita, Tommi veti lounaaksi makkarapannun ja Papu sai paikan päällä tehtyjä kananugetteja joihin olikin kovin tyytyväinen, ennakkoasenteestaan huolimatta. Nugetit olivatkin erittäin herkullisia, joten pisteet kotiin Tapin lastenruoka-annoksesta! Sintti nautti kaupan luomuruokaa purkista, mutta ei vaikuttanut pettyneeltä etenkin kun sai osansa valkosipulietanoiden leivästä.






Jälkiruoaksi meni Tampereen jäätelötehtaan jäätelöpalloja. Tommi valitsi hänelle ja Papulle jaettavaksi vaniljan ja nougat-jäätelön, mutta lopulta oman annokseni vadelmasorbetti tuntui katoavan paremmalla halulla pienen herkuttelijan suuhun. Lienee reilua siis todeta, että neljä palloa kului aika pitkälti kolmeen pekkaan. Ja hyvä niin!

Sintti veteli rattaissa päikkäreitä tasan kotiin saakka, mutta Papu ei suostunut päiväunille lainkaan. Vanhempia kyllä meinasi hieman väsyttää ja ainakin allekirjoittaneella oli taas hieman hermo pinnassa kun iltapäivän rauhallinen oma-aika hävisi pelkäksi haaveeksi. Joku parempi ihminen olisi osannut ajatella, että ilman näitä ihastuttavia lapsukaisia koko äitienpäivää ei tässä huushollissa juhlittaisi, mutta minä tietenkin kyseenalaistin koko lastenteon järkevyyden samaan aikaan kun esikoinen ulvoo väsymystään ja kuopus ulvoo itkuhälyttimeen kun ei kukaan tajua hakea häntä parvekkeelta sisälle.

Onneksi ulkona oli niin fantastinen sää, että siirsimme sirkuksen taloyhtiön takapihalle jossa viihdyimmekin koko iltapäivän piipahtaen sisällä vain syömässä ja soittamassa mummolle. Papun kaveri vauvauintiajoilta tuli vanhempiensa kera vielä leikkimään kanssamme joten meininkiä riitti iltaan asti.

Kylvyn, puuron, hampaidenpesun ja iltasadun jälkeen molemmat pojat nukahtivat välittömästi ja nyt kun on taas rauhallista tajuaa miten mahtavaa kaikki kuitenkin on. Välillä, tai aika usein todella, todella rankkaa. Välillä, tai aika usein ihan järjetöntä. Välillä niin hermoja raastavaa, että pelkää räjähtävänsä ja vievänsä mukanaan kaikki kolmen kilometrin säteellä olevat poloiset ihmissielut. Mutta kaikesta huolimatta mahtavaa.

Sillä vaikka usein haaveilenkin ajasta, jolloin oli vapaus valita vain itseään koskettavista vaihtoehdoista, tai asetan odotukseni siihen kaukana siintävään aikaan kun pojat ovat muuttaneet kotoa tai edes haluavat riidellä kotiintuloajoista, siltikin nämä kaksi ärsyttävää, raivostuttavaa, kaunista poikaa ovat parasta mitä minulle on ikinä tapahtunut. Heittämällä parasta.

Toivottavasti muillakin oli vähintäänkin perusmukava sunnuntai!

2 kommenttia:

  1. Nämä sun junioriliitännäiset tarinat on ihan parhaita :D Keep up the good work!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tragikoomisia tarinoita syntyy ihan on a daily basis. :D

      Poista

Jätä toki merkki käynnistäsi kommentin muodossa!