12. huhtikuuta 2017

Hyvästi Phil&Teds, tervetuloa takaisin Hartan!

Muistaako kukaan kun kerroin viime talvena sisarusrattaidemme etsimisestä. Siitä, miten halusin ehdottomasti vierekkäisillä istuimilla olevat rattaat joissa kaksi lasta voisi matkustaa mukavasti keskenään höpötellen. Miten sitten perheen diplomi-insinööri kävi potkimassa lastentarvikeliikkeessä renkaita ja totesi, että ainoat sisarusrattaat jotka meidän perheeseen tulevat ovat peräkkäisillä istuimilla olevat ja mieluiten Phil&Teds-merkkiset, ne kun olivat hyväntuntuiset jo liikkeessä. Ja sellaisethan meille sitten haettiin, Torista bongatun ilmoituksen myötävaikutuksella. (Jos nyt jostain kumman syystä kukaan ei muista, niin siitä voi lukea täältä.)

Sisarusrattaat olivat hyvät meillä. Kaikki ne kaksi kertaa kun viime kesänä kävimme koko perheen kesken hieman kauempana leikkipuistossa leikkimässä Tommin isyysloman aikana. Sintti pötkötti kantokassissa alaritsillä ja Papu istui kyydissä korkeammalla penkillä sen puolitoista kilometriä suuntaansa mitä matkoja kuljettiin. Sen jälkeen olenkin lähinnä kamppaillut pitkien ja hieman raskaiden rattaiden kanssa yksi lapsi kyydissä. Se vauvaversio lapsista, isompi nimittäin on halunnut aina kävellä kaikki matkat.

Pihassa leikkiessä Sintti on usein istua kököttänyt naapureilta lainatuissa kevyemmissä rattaissa.

Papusta onkin tullut aika reipas kävelijä kuluneen vuoden aikana eikä hän sen paremmin ole ollut rattaiden kyydissä hoitopäivinä kuin kotipäivinäkään. Kaikki alueen leikkipuistot sijaitsevat alle kahden kilometrin päässä joten matka sinne ja takaisin sujuu 2,5-vuotiaalta paremmin kuin hyvin. Jos olemme lähteneet kauemmas olemme kulkeneet autolla tai bussilla, ja jälleen kävely on ollut parempi vaihtoehto Papun kohdalla rattaissa istumisen sijaan. Viime syksynä teimme pari kertaa reissun Etelä-Pohjanmaalle niin, että Sintti matkusti Manducassa kodin ja rautatieaseman välin Papun istuessa matkarattaissa, joten edes näillä reissuilla sisarusrattaita ei ole hyödynnetty.

Syksyllä ja talvellakin Phil&Tedsit vielä olivat ihan käyttökelpoiset yhdellä lapsella, kaikesta kankeudestaan huolimatta, sillä silloin Sintti vain pötkötteli rattaisiin laitetussa makuupussissa ja oli tyytyväisen tiedoton melkein jokaisen siirtymisen ajan. Kun poika kasvoi ja rupesi pyrkimään istumaan, alkoi kuomun sisäpuolen tuijottelu tympimään. Minua taasen rupesi välittömästi tympimään selkänojan hankala käytettävyys silloin, kun kyydissä on matkustaja. Se on nimittäin aikamoinen akrobaattinen suoritus saada selkänoja pystyyn kun sitä vasten retkottaa pieni ihminen, etenkin kun toisella kädellä täytyisi nostaa selkänojaa ja toisella kiristää liinat, joilla selkänoja pysyy pystyssä. Operaatiossa vaadittaisiin oikeastaan kolmea kättä, eikä minulla ole kuin kaksi. Tuskaista.



Lisäksi olen harmitellut useilla vaunulenkeillä sitä, miten Sintti kulkee kasvot menosuuntaan päin. Olisi paljon hauskempaa jutella lapsen kanssa vaunutellessa sen sijaan, että joutuu kurkkimaan tasaisin väliajoin millä mielellä vaunuissa oikein ollaan. Lisäksi matkustajan ei tarvitsisi protestoida hirveän äänekkäästi päästäkseen takasin lepoasentoon kun äiti näkisi ilmeistä milloin pientä tyyppiä alkaa väsyttää tarpeeksi. 

Olen siis pitkin talvea manaillut hyödyttömiä sisarusrattaitamme ja haaveillut vanhoista Hartaneistamme jotka olivat näppärät käyttää ja kevyet työntää. Muistan kyllä, etten niihinkään ollut aina täysin tyytyväinen, mutta en ole onnistunut muistamaan syitä miksi näin oli. Siksi rupesinkin metsästämään meille toisia rattaita nyt kun on käynyt selväksi etteivät sisarusrattaat meillä pääse siihen käyttöön mihin ne on suunniteltu. Hetken haaveilin isoilla renkailla olevista Emmaljungista joita olisi kevyt työntää lenkeillä, mutta lopulta arvotin kääntyvät etupyörät hieman lenkkimukavuutta suuremmaksi ja tadaa, viimein Torista (jälleen kerran) tärppäsi!




Kävimme siis kotiuttamassa meille uudet, siististi käytetyt Hartanin Racerit. Rattaat ovat muistaakseni vuoden 2010 mallia joten ikää tosin jo on, mutta jos se ei näy kunnossa vaan hinnassa, niin mikäs siinä. Väri on (oliivin) vihreä ja vaikka ruutukuosi joka alemmassakin kuvassa hieman läpän alta pilkistää ei ole suosikkini, ei se nyt mikään inhon puistatuksiakaan herättävä ole. Rattaissa oli kevyt kantokassi eikä siis kovaa vaunukoppaa, mutta sellaisellehan meillä ei enää ole käyttöäkään. Hartanit ovat ihanan kevyet työntää ja joustavat mainiosti, työntöaisa on kätevä kääntää eri asentoihin ja nyt myös istuimen selkänojaa on helpompi käyttää, vaikka ihan yhdellä kädellä! Istuimen saa käännettyä eri suuntaan joten nykyään voimme lenkkeillä Sintin kanssa kasvotusten. Vielä pitäisi testata ovatko nämä rattaat yhteensopivat minkään seisomalaudan kanssa - jos sillä tavoin saisi näistä sitten molempien poikien kanssa helposti käytettävät.

Erityisherkkuna näissä rattaissa on vaihdettavat eturenkaat - niihin saa siis sekä pienet ja kätevät kääntyvät renkaat, että myös isommat kiinteät renkaat jos vaikka loskasäät tai haastavammat lenkkimaastot sattuisivat yllättämään. Olen löytöömme todella tyytyväinen! Toivottavasti nämä jäisivät nyt viimeisiksi rattaiksi, joita meillä tarvitaan. Kaksi lasta ja kolmet rattaat. Mutta kaikki kuitenkin eri aikoina. Ihan ok saldo, eiks je?

2 kommenttia:

  1. Tätä mä vähän pelkään, että meille käy jos ostan sisarusrattaat. Meidän Ässä täyttää 3 syksyllä ja olen kesän ainakin päättänyt pärjätä liinalla sekä potkupyörällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mä oon ollut niin onnellinen näiden kätevien, kevyiden Hartaneiden kanssa et ihan harmittaa kun hankittiin tuplat ennen kuin kuopus syntyi. Ihan parissa viikossa olis tajunnut ettei niille oo käyttöä ja sit olis saanut heti vauvan synnyttyä työnnellä tyyppiä mukavammin ympäriinsä. Esikoinen olis pärjännyt jo tuolloin alle 2-vuotiaana hyvin ilman tupliksissa istumista!

      Nyt sitten tuntuu siltä, ettei kuopus ole edes oikein innostunut katselemaan äitiä rakastavasti silmiin vaunulenkkien aikana kun tottui siihen, että oli kasvot menosuuntaan Phil&Tedseissä. :D

      Poista

Jätä toki merkki käynnistäsi kommentin muodossa!