14. maaliskuuta 2017

Kuukauden hääbloggarina Häädiilit.fi -sivustolla

Yhteistyössä Häädiilit.fi kanssa

Sain jokin aika sitten Häädiilit.fi -sivuston Ollilta sähköpostia jossa kyseltiin halukkuuttani olla sivuston ensimmäinen kuukauden hääbloggari. Suostuin ilomielin, sillä oli hauska päästä kirjoittamaan pitkästä aikaa blogin ulkopuolellekin! Kävin tutustumassa Häädiilit -palveluun Love me do -messuilla tammikuussa ja kirjoitinkin siitä tässä postauksessa. Tuolloin sivusto oli juuri avattu joten mistään vanhasta tapauksesta ei vieläkään ole kyse.

Sain Ollilta vapaat kädet kirjoittaa mistä haluaisin ja kun olimme pallotelleet muutamaa ideaa päädyin kirjoittamaan siitä, millaista on olla hääbloggari. Jälleen kerran osa minusta haluaisi painaa leuan kainosti rintaan ja mutista jotain siitä, että tämähän nyt on pääasiassa ollut perheblogi ja jotain sen suuntaista, vaikka vaatimattomuus harvoin on yksi ominaisuuksistani. Mutta kun katsoo viimeisten kuukausien aiheita niin täytyy jo todeta, että kyllä tämä varmasti hääblogistakin taas menee! 

Jos siis haluat käydä lukemassa mitä sanottavaa minulla on itse tästä hääblogihommasta, löydät artikkelini täältä.

Häädiilit sivustoon kannattaa tutustua muutenkin, ei vain meikäläisen artikkelin osilta! Hurma Tuotanto Oy:n ylläpitämään palveluun rekisteröityminen on ilmaista eikä sido mihinkään. Sieltä voi bongata tarjouksia, jotka auttavat säästämään rahaa omien juhlien järjestämisessä, mutta siellä on myös juhlien järjestämiseen liittyviä artikkeleita sekä muistutuksia konkreettisista tapahtumista, joihin voi osallistua. 


Kannattaa siis käydä tutustumassa sivustoon etenkin jos se on vielä vieras, ties vaikka sieltä löytyisi ratkaisu siihen, miten mahduttaa haluamansa asiat hääbudjettiin ilman, että joutuu venyttämään sen velkavankeuden puolelle. Nyt maaliskuun aikana rekisteröityessä osallistuu samalla arvontaan, josta voi voittaa ilmaisen tapaamisen/konsultoinnin hääsuunnittelijan kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki merkki käynnistäsi kommentin muodossa!