10. joulukuuta 2016

Vertaistukiryhmillä kuorma kevenee

Olen perin ekstrovertti ihminen. Pidän sosiaalisista tilanteista, viihdyn hyvin ennestään tuntemattomienkin ihmisten kanssa ja nautin, kun saan hölöttää tuntikaupalla. Koska olen paitsi puhelias myös perin äänekäs tapaus, pahoittelen jo tuttavuuden alussa tapaani dominoida keskusteluja ja yritänkin kannustaa keskustelukumppania rohkeasti ilmoittamaan, jos yksinpuheluni alkaa karata käsistä. Vaikka parin viime vuoden aikana olen oppinut nauttimaan myös omasta seurastani sekä hiljaisuudesta (siis päiväuniajoista sekä hetkistä yksin kotona), pitkät päivät itsekseni tai lasten kanssa alkavat jossain vaiheessa ahdistaa. Kaipaan helposti aikuista seuraa, sellaista keskustelukumppania, jonka kanssa höpötellä muustakin kuin Myyrän kujeista, nenän niistämisen tarpeellisuudesta sekä siitä, olisiko aika mennä sinne potalle nyt vai vasta hetken päästä.

Normaalisti aikuinen kaiketi saa tällaiset kontaktit töistä. Itse kun en ennättänyt työelämään kahden statuksen, opiskelijan ja äidin välillä, ei minulla ole työyhteisöä jota piinata toisinaan lounas- tai kahvitauoilla. Sen lisäksi työyhteisökään ei pelastaisi kotiäitiydeltä, kotoa kun täytyy aivan tosissaan lähtemällä lähteä lasten kanssa jos niin haluaa. Kotiin jumahtaa aika helposti, siitäkin huolimatta, että itse olen ollut aktiivinen vauvan kanssa loruttelija ja perhetuvilla vierailija. Rutiineihin ripustautuu ja muuttuu mukavuudenhaluiseksi. Kahden lapsen kanssa vielä enemmän kuin yhden.

Onneksi on vertaistukiryhmiä. Minullakin on sellaisia peräti kaksi. Molemmille elämääni tällä hetkellä täyttävälle asialle oma, niin vauva-arjelle kuin häähössötyksellekin. Moni varmaan pyörittelee silmiään ja ajattelee, että kai sitä nyt ilmankin luulisi pärjäävän. Itse olen ollut kuitenkin äärimmäisen onnellinen siitä, että ympärilläni on ihmisiä, jotka elävät jossain määrin samassa elämäntilanteessa. Innostuin tavattomasti Facebookin hääryhmästä, jossa muutkin tulevan vuoden morsiamet fiilistelevät, suunnittelevat ja keskustelevat tulevista juhlista. Sieltä alkoi muodostua alueellisia ryhmiä ja kun paikallisten morsianten kanssa olimme käyneet treffeillä, kehittyi ihan oma pieni porukka naisia, joiden kanssa juttu luisti erinomaisesti niin häiden kuin muidenkin aiheiden ympärillä. Tällaista ideointipohjaa olinkin kaivannut. Etenkin kun häiden toinen osallistuva puoli, se sulhanen, ei ole perin kiinnostunut pöytäliinoista, kaitaliinoista, kynttilöistä, kynttilänjaloista, hääpuvusta, hääpuvun materiaalista, hääpuvun asusteista, hääkengistä, hääkampauksesta, hää... no, varmaan ymmärsitte pointin. Kunhan nyt naimisiin mentäis, pitääkö sitä nyt vouhkata tyhjistä siideripulloista ja helmapitseistä?

No pitää! Mutta kenelle? Toki kaasothan ovat kaason tehtäviin suostuessaan myöntyneet häähössötyksen kaatopaikaksi, vaan kun hekin yrittävät välillä tehdä töitä ja harrastaa jotain mitä he varmaankin kutsuisivat omaksi elämäksi. Jossain menee se raja, miten paljon kehtaa jahkata servettirenkaista, tuolihupuista ja pompomeista. Muista morsiamista koostuva vertaistukiryhmä oli vastaus ongelmaan. Säilyvät ehkä nämä omat läheiset ihmissuhteet sinne häihin asti.



WhatsApp-ryhmän avulla saa nopean yhteyden ihmisiin, jotka jaksavat pohtia kanssani boudoir-kuvausten tarpeellisuutta sekä sitä, kuinka paljon blingblingiä on yksinkertaisesti jo liikaa. Näiden vertaisnaisten kanssa olemme treffanneet pariin otteeseen ja viettäneet hauskan illan vaahdoten kaikkien tulevista häistä, sekä monesta muustakin ei-niin-hääorientoituneesta aiheesta. Nämä naiset ovat tarjonneet ihanan irtautumisen lapsiarjesta ja reilun puolen vuoden aikana heidän tulevat juhlansa ovat muodostuneet itsellekin tärkeäksi tapahtumaksi, vaikka juhliin en itse olekaan menossa. Huomaan odottavani jännityksellä ryhmämme ensimmäisiä häitä, jotka juhlitaan helmikuussa. Minkä niistä kymmenistä fiiliskuvista hän on valinnut kampauksensa malliksi, miten kävi vihkijän suhteen, oliko ohjelma juuri kuten hän kuvitteli ja miltä ne häävillasukat lopulta puvun kanssa näyttivätkään? Nyt kun hän tänään ilmoitti lähteneensä omiin polttareihinsa, olin aivan innoissani itsekin. Ja ensi kevään ja kesän aikana tulossa on vielä ainakin viidet muut häät jotka konkretisoituvat naisten pizzailtojen ja WhatsApp-keskustelujen jäljiltä todellisiksi juhliksi! Jes, kivaa!

Nyt syksyn mittaan ystävyyssuhteita on alkanut muodostua myös omalla asuinalueella. Tällä kertaa yhdistävänä tekijänä on lorutteluista tutut vauvat, joiden äidit aloittavat aina loruhetken jälkeen kansanvaelluksen kotiinsa. Kun kerran suunta on sama, niin jossain vaiheessa ruvettiin kulkemaan samaa matkaa kotiin. Sitten vaihdettiin numeroita ja kuljettiin jo lorutteluunkin kimpassa. Nyt vietetään iltapäivä jos toinenkin yhdessä kahvitellen tai vaunulenkkeillen, ja jälleen kerran saa purkaa sydäntään kaikesta vauvamaisesta, kuten imetyksestä, yöheräilystä, hampaiden tekemisestä, soseiden keittelystä ja ryömimisen opettelusta sellaisten ihmisten kanssa, joiden ei tarvitse pelätä tylsistyvän kuoliaaksi. Sillä ketä muuta nämä aiheet voisivat määräänsä enempää kiinnostaa, ellei itse elä vastaavaa arkea? Ei minua ainakaan.


Vauvatreffien tontut ojennuksessa.

Kuten morsianvertaistukiryhmänkin kanssa, myös vauvanomistajien vertaistukiryhmässä juttu luistaa myös teema-aiheen ympärillä ja siitä poiketen, etenkin mitä paremmin ihmisiin tutustuu. Minulle, joka viihdyn hyvin ihmisten kanssa, vertaistukiryhmien kautta saadut ystävyyssuhteet merkitsevät paljon. Ne ovat nostaneet harteilla toisinaan makaavaa kuormaa ja on ollut helpottavaa tietää, että viestiryhmän toisessa päässä on ihmisiä, joille voi kirjoittaa päivän polttavista huolenaiheista, liittyivät ne sitten Sintin kuolan määrään tai siihen, pitääkö hääpuvun alla oikeasti käyttää sukkahousuja vai ei. Jännä nähdä kuinka pitkälle tälle pohjalle rakentunut ystävyys kantaa sen jälkeen, kun kaikkien häät on juhlittu ja vauvatkin kasvavat taaperoiksi ja menevät päivähoitoon. Toivottavasti vaimot ja leikki-ikäisten äidit jäisivät ystävien listalle, mutta jos elämä vie eri suuntaan, niin ainakin tulen aina olemaan ikionnellinen siitä, että nämäkin ihmiset auttoivat minua pysymään järjissäni nämä ajat.

3 kommenttia:

Jätä toki merkki käynnistäsi kommentin muodossa!