16. marraskuuta 2016

Sintti 6kk

Niinhän se menee, että kun aikaa katsoo taaksepäin se näyttää kuluneen aivan vilahduksessa. Siitäkin huolimatta olen kiusallisen tietoinen siitä, miten pitkä puolivuotinen on takana.

Sintistä, joka kasvaa -2 käyrällä koko ajan, on tullut aikamoinen jäpikkä. Hän on onnistunut kääntymään sekä vatsalleen, että takaisin selälleen jo hyvän aikaa sitten, mutta aika pitkälti Sintti näyttää päättäneen ettei oikein jaksa vaivautua. Ei sillä, että hän viihtyisi kovin hyvin selällään vaan kiukuttelee kyllä kun yläpuolella häärivät viihdytysjoukot häviävät näkyvistä, mutta usein tyyppi hankkiutuu ensiapukursseilta tuttuun kylkiasentoon ja vilkuilee meininkiä siitä. Täytyy olla jotain todella kiinnostavaa melkein käden ulottuvilla, että hän näkisi vaivaa kääntyäkseen kokonaan vatsalleen. Toisaalta kun hänet laskee mahalleen, jaksaa hän aika mukavasti pötkötellä paikoillaan ja ihmetellä meininkiä, etenkin jos isoveli puuhailee omiaan aivan lähettyvillä.



Isoveli on muutenkin aika lailla parasta, mitä Sintti tietää. Silloin, kun tämä ei jyrää yli tai tiputtele Sintin päälle leluja tai kirjoja. Yleensä veljekset kyllä tulevat hienosti toimeen ja Papukin on ruvennut kiinnostumaan pikkuveljestä aivan uudella tavalla. Sintti saa sitterissä kyytiä kun isoveli antaa hieman vauhtia, eikä äitiä kauhistuttava vauhti tunnu tekevän kummempaa Sintille, joka nauraa hekottaa haltioissaan kun Papu antaa vauhtia. Papu myös pitää pikkuveljen puolia ja vahtii, että jos vihannessoseet katoavat lautaselta reippaasti vauvan pitää saada myös hedelmää. Tuttiakin asetellaan vauvan suuhun kovin ponnekkaasti välillä. Ja edelleen, jos Sintti itkee eikä kumpikaan vanhemmista reagoi heti, Papu kyllä ilmoittaa, että "sinun pitää mennä vauvan luokse".

Soseita Sintille on annettu 4 kuukauden iästä lähtien ja nykyään repertuaariin kuuluvatkin pitkälti peruna, bataatti, porkkana, kukkakaali ja parsakaali. Joissakin soseissa olen käyttänyt myös hieman purjoa sekä persiljaa ja ne näyttäisivätkin tuovan makua sopivasti, sillä mömmöt uppoavat tavallista peruna-porkkanasosetta paremmin. Hieman alle viiden kuukauden iässä aloin antaa myös kaurapuuroa, jonka keitin äidinmaidonvastikkeeseen. Pienen määrän vuoksi teen Sintin puuron aina mikrossa, vaikka Papulle keitän puuron kattilalla. Jotenkin tuntuu vaikealta heittää kattilan pohjalle kaksi ruokalusikallista kaurahiutalejauhetta ja vajaa desi nestettä päälle... Mutta samalla tavalla keittelin Papunkin puurot aikoinaan, kunnes annoskoko oli pieneen kattilaan sopiva. Puolen vuoden päästähän puuron saa Sintillekin keittää jo tavalliseen maitoon, eli näillä mennään varmaan siihen asti. Viiden kuukauden iässä rupesin lisäämään myös keitettyä kanaa lounassoseisiin ja pari kertaa olen antanut myös nautaa, joskin muistelin juuri, että possu olisi varmaankin parempi vaihtoehto. Päivällisellä on aika usein pelkkiä vihanneksia.

Kiinteiden ruokien lisääntymisen myötä Sintin maha alkoi mennä kovalle, joten kun olin pari päivää katsonut miten ukko vääntää kivikakkaa lisäsin aterioille myös hedelmäsoseet, lähinnä luumun ja päärynän. Hedelmiä panttasin pitkän tovin, sillä halusin Sintin oppivan syömään ensin ei niin makeita ruokia. Lienee sanomattakin selvää, että hedelmät uppoavat poikaan kuin kuuma veitsi voihin. Toisinaan olenkin huijannut ruokailutilanteissa ja antanut joka toisen lusikan kasvissosetta, joka toisen hedelmää jos ruoka ei ole muuten tuntunut uppoavan. Päällisin puolin ruokailut ovat sujuneet kuitenkin aivan hyvin, mitä nyt syöttöalustana toimiva sitteri on välillä tuonut omia lisähaasteitaan, lusikkaa kun on ollut vaikea saada osumaan edes takaisin pomppivaan suuhun. Toivon, että ensi viikon neuvolassa saamme luvan laittaa Sintin jo syöttötuoliin. Pitäisikin katsoa sitä varten paikka ruokapöydän äärestä.



Imetys on jatkunut ja vaikka pääsin nopeasti yli korvikkeen aiheuttamasta ahdistuksesta, pulloa Sintille ei ole juurikaan annettu. Ei kannata, hän kun ei sitä suostu ottamaan. Ei sitten millään. Muutaman kerran olen hörpyttänyt mukin reunalta ja se sujui vallan mainiosti, joskin totesin nopeasti, että korvamukin käyttö oli virhe. Siitä kun saa niin kovin mukavasti pienillä kätösillä kiinni. Aika pitkälti nesteet ovat kuitenkin tulleet rintamaidon muodossa ihan sillä vanhanaikaisella menetelmällä joskin kiinteiden lisäännyttyä imetys on luonnollisestikin vähentynyt. Joka aterialla sekä aamulla ja illalla Sintti edelleen on rinnalla.

Yösyötöt ovat jääneet pois. Olin ajatellut vierottaa Sintin niistä kuuden kuukauden iässä, mutta vajaa kuukausi sitten Sintti tavallaan vieroitti itse itsensä. Hän oli eräänä yönä kovin huonolla tuulella eikä suostunut rinnalle joten ajattelin, että samoilla itkuilla sitä voisi sitten jättää yösyöttämiset kokonaan pois. Meni nelisen yötä niin, että poika itkeskeli paljon, mutta sitten yöheräilyt vähenivät ja hän rauhoittui tutilla. Ajattelin, että nythän tämä alkaa sujua ja haaveilin jo pidemmistä unipätkistä.

Mutta eihän sellaisia tullut. Homma karkasi käsistä aivan totaalisesti. Pyhäinpäivän viikonloppuna Sintti huusi lauantain ja sunnuntain välisen yön eikä suostunut rauhoittumaan millään. Ei silittelyllä, ei hyssyttelyllä, ei syliin, ei vierelle. Aamuyöstä olin jo sen verran epätoivoinen, että yritin jopa rinnalle rauhoittaa, mutta ei kelvannut. Siitä lähtien yöt olivat kamalia. Myös päiväunet alkoivat olemaan katkonaisia ja itkunsekaisia, ja monesti annoinkin särkylääkettä sekä ilta- että päiväunille mennessä jos vaikka ikenissä pullottavat hampaat olisivat vaivanneet. Mikään ei kuitenkaan tuntunut auttavan ja kun hysteerinen itkeminen alkoi pahimmillaan jo iltakahdeksalta, vain tunnin nukkumisen jälkeen, ja jatkui pahimmillaan koko yön enimmillään puolentoista tunnin unilla siinä välissä, alkoi tässä huushollissa olla aika kamalaa.



Viime sunnuntaina käytin Sinttiä jo Mehiläisessä lastenlääkärin tarkastuksessa, jos vaikka sieltä olisi saanut vastauksia pojan itkuisuuteen. Tuntui lievästi tyhmältä tuoda lapsi lääkärin vastaanotolle siksi, että hän nyt vain huutaa mielestäni todella paljon, etenkin öisin. Niin kuin en tietäisi, että vauvoilla on taipumusta itkemiseen. Lääkäri tutki Sintin korvat ja suun sekä tunnusteli tämän mahan, mutta ei osannut sen kummemmin sanoa mistä huuto voisi johtua. Hieman kierrellen ehdotti, että ehkä kyseessä on vain huomiohuutamista, poika kun vaikuttaa aivan hyvinvoivalta näin päivisin.

Samana iltana googlasin vauvojen unikoulua ja törmäsin blogitekstiin, jossa kerrottiin yleisesti unikoulussa käytetystä tassuttelusta. Tajusin, että vaikka olin usein yrittänyt rauhoitella ensisijaisesti silittelemällä, olin tehnyt sen hieman väärin. Olin aina suhissut "shh-shh-shh" samalla eivätkä silitykset olleet pitkiä ja rauhallisia, enemmänkin nopeatempoisia ja lyhyitä. Päätin kokeilla tassuttelua samana iltana ja kuin ihmeen kaupalla Sintti rauhoittuikin illalla ensimmäisen huudon jälkeen aivan muutamalla hitaalla mutta jämäkällä silityksellä. Ennen nukkumaanmenoani poika itki vielä kerran, mutta kolme silitystä ja tyyppi oli jälleen unilla. Olin aivan äimistynyt.

Yö meni mainiosti, mutta aamuviideltä Sintin herättyä ulvomaan mikään ei enää auttanut. Ei edes hieman ennen kuutta antamani aamumaito, vaan huuto jatkui korvia vihlovana. Lopulta seitsemän aikaan nousin huutavan lapsen kanssa sängystä, jossa olin yrittänyt tätä rauhoitella vierelle huonoin tuloksin, ja rupesin puuhailemaan aamupuuroa ja muita arkirutiineita. Silloin pojalle tuli jo niin paljon muuta ajateltavaa, että Sintti unohti huutamisensa. Teimme kuitenkin Tommin kanssa päätökseen pyytää Sintille vyöhyketerapeutin kotikäynnille, hoidoista kun on monelle vauvalle tuntunut olevan hyötyä univaikeuksien suhteen.

Vyöhyketerapeutti kävikin maanantaina hieromassa Sintin, joka ei suoranaisesti ilahtunut käsittelystä. Yritin sanoa, että olisi tyytyväinen vaan kun ihan kotiin asti tulee joku hieromaan, äitikin tarvitsisi moista palvelua. Jäi hieman epämääräinen kuva siitä olisiko hoidosta jotain hyötyä itse nukkumisongelmiin, mutta ei siitä varmaan haittaakaan ollut. Vyöhyketerapeutti totesi saman minkä me ja lääkäritkin ovat havainneet, että Sintillä tuntuu kyllä olevan paljon ilmaa mahassa ja se varmasti häiritsee. Luumua hän ei suositellut annettavan kovin usein ja ehdotti, että pojalle annettaisiin maitohappobakteereita, ja tuntuikin hieman tyhmältä kun en ollut muistanut täydentää Sintin maitohappobakteereita sisältävää D-tippaa sen loputtua tuossa... noh, jokin aika sitten. Minulle hän suositteli sokerin välttelemistä, se kun voi kuulemma aiheuttaa äidinmaidon kautta vauvalle ilmavaivoja. Pidin ehdotusta hieman kohtuuttomana, sillä tällä hetkellä ruokavalioni koostuu pääasiassa kahvista ja suklaasta.




Nyt yöt ovat olleet aika hyviä eikä samanlaisia hysteerisiä tuntitolkulla kestäviä itkuja ole enää esiintynyt. En tiedä millä on suurin vaikutus, tassuttelulla vai vyöhyketerapialla, mutta olen iloinen, että yöt ovat hieman rauhallisempia. Aamut tuppaavat olemaan hieman liian aikaisia, sillä usein Sinttiä rupeaa kiukuttamaan viimeistään kuudelta se, ettei hänen kanssaan seurustella. Ehkä jossain vaiheessa pitäisi yrittää myöhentää hänen nukkumaanmenoaan puolella tunnilla. Nyt poika menee nukkumaan seitsemän tienoilla.

Kaiken kaikkiaan kuluneet kuusi kuukautta ovat olleet... aivan hyviä. Kai. Tai sitten aika kultaa muistot jo näinkin lyhyellä ajalla. Pääasiassa poika on ollut terve, kasvua on tullut tasaisesti (miinuskäyrällä hengailusta huolimatta) ja päivisin Sintti on oikein iloinen poika. Etenkin isille ja isoveljelle.

Mutta kieltämättä olen todella väsynyt. Puoli vuotta minimaalisilla yöunilla alkaa tuntua, niistä helekatin hormoneista huolimatta. Pinnaa kiristää heti, kun kuulen itkuhälyttymisestä päiväuniaikaan itkua. Tuntuu epäreilulta, että tyyppi itkee vaikka on Minun Oma Aikani menossa. Nukkuisi pentele vieköön! Aamuyöllä turnauskestävyys on ruvennut loppumaan etenkin viime viikolla, kun mikään mitä tein ei auttanut. Tunsin oloni jo todella torjutuksi ja masentuneeksi, mutta onneksi Tommi otti pojan hyssyteltäväksi niinä hetkinä, kun yritin kuorruttaa itkevän lapsen omilla kyynelilläni ja räällä. Ei Sintti silloinkaan vaiennut, mutta eipä ainakaan äidin hysteria tarttunut.

Uskallan ehkä kuitenkin olla varovaisen optimistinen sen suhteen, että yöt alkavat viimeinkin rauhottua ja Sinttikin oppii nukkumaan kunnolla. Ehkä lääkäri oli oikeassa ja kyseessä tosiaan oli huomiohakuisuus. Saattoihan se yhdistyä yösyöttöjen loppumiseenkin, ja ehkä poika ei vain osannut rauhoittua syvään uneen ja sekin harmitti. Kun piti valvoa ja itkeä. Mene ja tiedä. Olen kuitenkin lakannut odottamasta niitä tiettyjä etappeja, jolloin asioiden pitäisi muuttua joksikin. Kolmen kuukauden kohdalla imetyksestä ei tullut yhtään aikaisempaa kivempaa, nyt kuuden kuukauden kohdalla se on jo asia jota en ajattele juurikaan. Iltapuuron tultua kuvioihin Sintin unet eivät muuttuneet yhtään sen paremmiksi, vaikka täydellä vatsalla voisi kuvitella nukkuvan paremmin. Nykyään teen puuron veteen, jos Sintillä sattuisikin olemaan herkkyyttä maitopohjaisia tuotteita kohtaan, maistuu varmasti aivan kauhealta liisteriltä. Niin ja ne hampaat. Ne ovat edelleen tulematta, mutta näillä kokemuksilla en kyllä pidätä henkeäni odotellessani, että hampaiden puhkeamisen jälkeen tyyppi olisi jotenkin paremmalla tuulella.

Ja kohta alkaakin sitten jo teini-ikä, silloinhan lapset vasta hyvällä tuulella ovatkin.

4 kommenttia:

  1. Ihana huolehtivan isoveljen kommentti "sinun pitää mennä vauvan luokse" :) Meilläkin Venni herää useimmiten 6-7 aikaan aamulla ja ollaan muutamana iltana saatu siirrettyä nukkumaan menoa tuonne 20-21 paikkeille ja voin todeta, ettei oo mitään vaikutusta aamuheräämiseen.. Tsemppejä sinne öihin (ja myös päiviin)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siinä tapauksessa ei kannata siirtää nukkumaan menemistä mihinkään :D Saapahan ite edes illalla nauttia hieman pidempään rauhallisesta ajasta. Kiitos tsempeistä, hyvällä vertaistuella jaksaa! ;)

      Poista
  2. Täälläkin revettiin isoveikan kommentille :D Ja ps. Meilläkään ei ole auttanut vaikka joku ilta ollaan viihdytetty 23 asti niin 6-7 aikaan meillä on virkeä jutteleva typy välissä... huoh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näillä tiedoilla en sit rupea omista illoistani luopumaan, mennään sit samoilla kuvioilla kuin tähänkin asti.

      Viimeiset pari yötä on sitten taas huudettu. Jokseenkin ottaa päästä tämä homma.

      Poista

Jätä toki merkki käynnistäsi kommentin muodossa!