13. marraskuuta 2016

Isit on parhaita

Rakastan molempien vanhempiani todella paljon, mutta myönnän olleeni aina oikea kävelevä malliesimerkki isin tytöstä. Issee oli ja on edelleen oman elämäni supersankari, tyyppi jolta kaikki onnistui. Usko isseen kykyihin petti ainoastaan kerran kun löysin lapsena pihamaaltamme kuolleen hiiren josta menin tietenkin tohkeissani heti kertomaan äidilleni. "Hyi, älä vaan koske siihen, kyllä isi korjaa sen sitten kun tulee töistä." Tähän pikku-Susanna tuhahti "höh, ei meidänkään isi nyt kuollutta hiirtä voi korjata!" Muuten olen kyllä ollut aina vakuuttunut siitä, että issee kyllä hoitaa.

Vuonna 1988 partioleirillä.

Siinä missä koko lapsuuteni sain kuulla näyttäväni aivan isseeltä, viimeistään teini-iässä tulivat myös perityt luonteenpiirteet enemmän tai vähemmän selvästi esille. Riitahetkissä ensin huusi kakara, sitten huusi isä, sitten kakara juoksi huoneeseensa ja paukautti oven kiinni perässään, karjaisi vielä jotain nasevaa jonka seurauksena isä tuli huoneeseen kuin myrskyn merkki ja ärjyi, että "meillä ei paiskota ovia!" Ja paiskasi oven perässään kiinni. Mumma, eli isäni äiti antoi minulle synninpäästön nuoruusvuosina kertomana miten isäni oli aikoinaan aivan samanlainen. Ja väittäisin, että on kyllä edelleen, ainakin joissain asioissa.

Issee kiihtyi nopeasti mutta omasi pitkän pinnan - niin oudolta kun se ehkä kuulostaakin. Hänen kanssaan pärjäsi samassa taloudessa hyvin kunhan vain osasi olla ihmisiksi. Mutta sääntöjen rikkomisesti peli menetettiin heti. Opetus tuli usein kantapään kautta. Kun issee käski kerätä junaradan ennen nukkumaan menoa tai sitä ei enää nähtäisi seuraavana päivänä, olisi pitänyt uskoa. En vieläkään tiedä kuinka syvällä ullakolla se junarata on, sen koommin sillä ei ole leikitty. Monesti isseen kanssa pystyi kuitenkin neuvottelemaan ja erityisesti veljeni laati useita kirjallisia sopimuksia vanhempieni kanssa siitä, miten yhteisiä pelisääntöjä tulisi noudattaa ja mitkä olisivat seuraamukset jos niitä ei noudatettaisi. Aika monesti se pleikkari taisi olla jäähyllä, kun sopimuskohtia rikottiin. Itse olin todella suosittu meidän perheen kotiarestiaitiossa.

Vuonna 2012 Muotkatuntureilla.

Vuonna 2011 Saariselällä.

Isä oli paitsi kasvattaja myös harrastuskaveri. Hän otti meidät lapset aina mukaan touhuihin, ojensi pienen vasaran ja nauloja viedessään meitä mukanaan puutyöpiiriin ja tutustutti muun muassa partioon. Laskettelurinteisiin lähdettiin ehkä neljän vanhana ja opeteltiin auraamaan isän jalkojen välissä laskien. Yhdeksänvuotiaana pääsin isseen kanssa ensimmäisen kerran Lappiin vaellukselle ja siitä tulikin yhteinen perinnereissumme joka syksylle. 

Hän on opettanut, neuvonut ja ollut läsnä. Ottanut huomioon ja ymmärtänyt. Hän on ollut turvallinen ja lämmin, täydellisen miehen ruumiillistuma. Supermies. Nyt hän on tietenkin myös paappa Papulle ja Sintille, ja onkin ollut ihanaa katsella kuinka tärkeitä yhteisiä juttuja alkaa muodostua paapan ja poikien välille.



Mutta hyvin tuo Tommikin on tässä täydellisen miehen kategoriassa pärjännyt, eritoten isänä. Kaikista ärsyttävistä piirteistä huolimatta Tommi on kerta kaikkisen huikea isä pojille. Sankariaineista aivan selvästi. Tapa millä Tommi heittäytyy erityisesti Papun maailmaan, ruokkii pojan mielikuvitusta ja ymmärtää monimutkaisemmatkin juonenkuviot Papun tarinoista - sitä on ihastuttavaa katsoa. Hän tervehtii lapset ensimmäisenä tulleessaan töistä kotiin ja käy viimeisimpänä katsomassa nukkuvia poikia ennen kuin menee itse unille. On sanomattakin selvää, että itse jään kauas kakkoseksi huomion suhteen. Ja niin sen pitää tietenkin ollakin.

Oli mukavaa suunnitella meidän täydelliselle isille arvoisensa isänpäivä tänäkin vuonna, nyt jo kolmatta kertaa (viime vuoden isänpäivästä voit lukea täältä). Kieltämättä Sintin öiset showmeiningit verottivat sen verran omaa jaksamista, että en edes harkinnut yksinkertaisenkaan kakun leipomista tai muitakaan monimutkaisempiakaan juhlakuvioita tälle päivälle. Tein nopeita ratkaisuja eilen kaupungilla käydessäni ja kannoin kotiin tarpeita Stockmannin Herkusta. 






Mutta vaikka ruisnapit unohtuivatkin kauppakassista aamupalalla oli normiviikonloppuun verrattuna astetta paremmat sapuskat. Lohiherkulla sekä ranskanskermalla ja mädillä kuorrutetut leipäkuutiot, pieni hedelmäsalaatti, sekä vuohenjuusto-pinaatticroissantit suoraan uunista maistuivat koko aamiaissakille erinomaisesti. Kakun tilalla oli kermamunkkeja, joista Tommi jostain kumman syystä pitää. Kahvi ja tuoremehu kruunasivat aamiaisen, ja ehkä muutama pala suklaata. Tavoitteena oli helppoa ja herkullista ja siinä kyllä onnistuin, eikä tullut niitä kakkuihin usein liittyviä paniikkiraivoja. Hyvä minä!



Papu oli taiteilluit perhepäivähoidossa kortin ja minä olin hankkinut Tommille arvoisensa lahjan: parran trimmauksen Dick Johnson parturiliikkeeseen. Molemmat pojat olivat hyvällä tuulella, jopa Sintti, vaikka olikin juuri karjunut minulle tunnin verran aamuviiden aikaan. Isille tietenkin hymyä riitti, kuten nyt sankarille kuuluukin.




Koska aamu otettiin niin lungisti en suoraan sanottuna jaksanut edes ajatella ulos pukemista ja sen edellyttämiä toimenpiteitä kun pihalla kerran oltaisiin oltu vain hetki ennen lounasta ja päikkäreitä. Vedimme siis kevyemmät vaatteet niskaan ja suuntasimme kirppikselle. Tosin sehän sopii, päivänsankari kun itse kovasti viihtyy kirpputoreilla. Papu tuli isin kanssa kotiin ja meni päiväunille, me suuntasimme Sintin kanssa Mehiläiseen selvittämään olisiko tähän yöhuutamiseen jotain järkevää selitystä (palaan tähän aiheeseen toisen kerran). Iltapäivällä nautimme vielä karitsan paahtopaistia korvasienikastikkeella ja rosmariiniperunoilla. Maistui kaikille muille paitsi Sintille, joka sai tyytyä maissisoseeseen.






On suuri onni, että on onnistunut saamaan rinnalleen puolison, joka on niin mainio isi. Toki isi ei vieläkään tiedä missä lasten vaatteet ovat (vaikka ne ovat nyt kaksi vuotta olleet samassa paikassa) ja toisinaan Sintille tulee erehdyksissä laitettua Papun vaippa, mutta meillä isin syli on aina auki pojille. Tommi onnistuu olemaan sekä poikien paras kaveri, joka ajelee muovisilla poliisiautoilla ja opettaa laulamaan samalla Eppuja ("poliisi hippejä pampulla lyö"), mutta osaa myös asettaa rajat ja ylläpitää järjestystä tässä arjen kaaoksessa. Meidän ihana isi.

Hyvää isänpäivää teille kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki merkki käynnistäsi kommentin muodossa!