10. marraskuuta 2016

Haaste: Joulunaika ilman stressiä

Kommamammaa otti ja heitti blogihaasteen, itselleni ihka ensimmäisen. Kiitos Hanna! Pitihän siihen heti tarttua, vielä kun kyseisessä haasteessa käsitellään joulua ja stressiä, näin loppuvuodesta aika usein kahta lempiaihettani.

Kuten niin monessa muussakin postauksessani nykyään, aloitan paluulla menneisyyteen, omaan lapsuuteeni. Minulle jouluista on jäänyt ihanat, lämpimät muistot joita olen vaalinut lapsuudesta nuoruusvuosien ohi aina aikuisuuteen asti hellästi. Lapsuuden joulumuistot kulminoituvat tietenkin aattoon ja joulupäivään, jolloin syötiin, auottiin lahjoja, laulettiin joululauluja ja juotiin glögiä - paljon! Joulunaika kietoutui jännittävään piparien tuoksuun ja lahjapaperien rapinaan. Vierailtiin isovanhemmilla, leivottiin torttuja ja nuuhkittiin kinkun tuoksua. Vierailtiin haudoilla sytyttämässä kynttilät ja laulettiin kirkossa kauneimmat joululaulut. Aattona koko talo oli ihanan siisti ja saunassakin tuoksui koivu, kun vihtaa oli liotettu löylyvedessä.

Eipä sitä lapsena ymmärtänyt kuinka monta asiaa tulee hoitaa ennen kuin koko perhe ennättää istua alas joulupöydän ääreen. Siksi ihmettelinkin, kun vietimme monta joulua perheen kesken Kanarian saarilla. Olihan sekin kivaa, mutta kamelit ja palmut eivät oikein istuneet omaan sisäiseen joulumaailmaani ja olinkin iloinen, kun joulu palautettiin takaisin kotiin. Samalla palautettiin kaikki kiire ja härdelli, joka lapsiperheissä monesti kuuluu samaan pakettiin juhlien kanssa. Ainakin vanhempien näkökulmasta.

Nyt aikuisena joulun ihana odotus on säilynyt, mutta sen mukanaan tuoma kiirekin on konkretisoitunut. Ajattelen aina hankkivani lahjoja pitkin vuotta ja pärjäänkin mielestäni aika hyvin, kunnes marraskuussa herään jälleen todellisuuteen: jokavuotinen kuvakirja on edelleen tekemättä, lahjasukat on kutomatta, ja suklaakonvehditkin katosivat jo yhden iltapäiväkriisin kahvihetken myötä yhden äidin tuntomerkit täyttävän ihmisen naamaan. Tämähän ei suinkaan ole välttämättä uhka vaan mahdollisuus, lahjoja kun on kivaa hankkia, mutta viime vuosina olen ruvennut arvostamaan sitä, että olen ajoissa myös joulun suhteen.

Eikä pelkästään lahjojen kanssa. Kun viime viikolla sain viimein vaihdettua kesäverhot talviverhoihin pohdin jo kovasti missä vaiheessa keittiön jouluverhot tulisi ripustaa. Koska parvekkeeni oksa saa joulupallot kannettavakseen? Joko kohta voisi ruuvata koukun uudelle ikkunaan ripustettavalle joulutähdelle? Selviääkö Papun Joulupukin auto vielä samalla tasolla ilman, että sillä halutaan koko ajan leikkiä, vai pitäisikö se nostaa ylemmäs? Minne minä laitoin sen pöllökoristeen...? 



Asiaa ei luonnollisestikaan helpota vammani siitä, että aloitan joulun odottamisen virallisesti vasta itsenäisyyspäivänä. Asia, josta väännän kaikkien muiden jouluihmisten kanssa vuodesta toiseen. Kyseessä on pelkkä itsesuojeluvaisto: jos annan itselleni luvan juoda glögiä ennen sitä, olen juonut itseni siitä pihalle aattoon mennessä. Ja se ei vain käy päinsä.

Niin, joulukiire on todella konkretisoitunut. Jotta kotona tuoksuisi piparit ja uunituoreet tortut, ne pitää leipoa. Eli niitä varten täytyy myös tehdä taikina. Eli käydä kaupassa. Joulupaperit tulee hankkia, jotta on jotain millä paketoida ne vaivalla hankitut lahjat. Etenkin, kun minähän en mitään kaupassa paketoituja kelpuuta. Ja paketoiminenhan on yksi parhaista asioista koko jouluhommassa! Isovanhempia näemme joulun pyhinä (ja se vaatiikin yleensä sellaisen 1000km ajelua parin päivän sisällä), mutta muutenkin riittää ystäviä ja sukulaisia joita haluaa muistaa glögihetkellä tai joulukukalla ennen lomille lähtöä. Eli siis ajelua paikasta toiseen. Kauneimmat joululaulut täytyy päästä edelleen laulamaan, mutta se tarkoittaa aikataulujen suunnittelemista, sillä ilta on samalla pois joululaatikoiden tekemisestä tai muusta puuhasta. Eikä se kotikaan itse itseään siivoa, vaan jonkunhan sekin homma täytyy tehdä.

Ja tietenkin jaloissa pyörii yksi tai kaksi kakaraa siinä samalla.



Mutta aiheuttaako se sitten stressiä? 

Kyllä ja ei. Joululahjoista en stressaa, sillä jos ne aiheuttavat stressiä niiden merkitys ilon tuottamisen välineinä (itselleni) häviää. Joulusiivoamisesta kyllä stressaan, sillä inhoan siivoamista. Eikä meillä edes ole ketään kotona jouluna, joten mielestäni siivoamisesta voisi hieman laistaa. Kotikotona, missä joulua vietämme, autan mielelläni siivoilussakin. Joulun alle tuntuu mahtuvan myös paljon ei-suoranaisesti-jouluun liittyvää joka pitää hoitaa pois alta, kuten veromätkyjen maksaminen ja häidemme Save the Date-korttien tekeminen, tilaaminen ja lähettäminen. Aiomme nimittäin laittaa ne joulukorttien mukana. Nämä aiheuttavat hieman stressiä kyllä.

En kuitenkaan koe, että kyseessä olisi sellainen inhottava yöunet vievä stressi. Pikemminkin kyseessä on asioita eteenvievä stressi. Se sellainen tämä nyt vaan täytyy saada tehtyä -stressi, ja sellainen on ihan hyvästä. Pääasiassa joulunaika on edelleen itselleni ihanaa, iloista ja rentouttavaa aikaa - kaikesta härdellistä huolimatta. Saan myös aivan eri tavalla iloa itse aatosta ja joulupäivästä, kun olen itse päässyt osallistumaan perinteisten laatikoiden tekoon äitini kanssa. Parin vuoden sisällä voin jo ottaa pojat mukaan piparien leipomiseenkin. Siitä varmasti syntyy ekstrasotkua, sen ällöttävän joulusiivoamisen päälle, mutta siinäpä syntyy! Ehkä joskus tulevina vuosina saan Tommilta joululahjaksi luvan palkata siivoojan, se se olisikin ihanan stressitöntä!

Mitenkäs teillä muilla? Stressaako?

2 kommenttia:

  1. Hhahaha! Hienoa, että lähdit mukaan :D Sulla on toi glögi, mutta mulla se on joulukinkku. Moni paistaa harjoituskinkun jo hyvissä ennen joulua, mutta minä en voi syödä joulukinkkua, kun aikasintaan jouluaattona!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo glögin lisäksi vierastan kyllä jouluruokaakin ennen jouluaattoa. :D Ehkä kerran sitäkin voi syödä, mutta kyllä mieluumin säästelee sitä odotusta ihan aattoon asti. :)

      Poista

Jätä toki merkki käynnistäsi kommentin muodossa!