4. lokakuuta 2016

Helposti hyvää tatista 2/3: Tattirisotto

Messufiiliksistä hetkeksi hieman maallisempiin aiheisiin. Pidin risottoa aina todella vaivalloisena ruokana enkä ollut kokeillut sen valmistusta ennen kuin noin neljä vuotta sitten olin silloisen työpaikkani tiimipäivässä, jossa valmistimme italialaisen illallisen. Menuun kuului muiden herkkujen ohella sienirisotto, joka paitsi maistui taivaalliselta, oli myös loppuopeleissä todella helppo tehdä. Silloin opettelin tekemään risoton herkkusienistä, joista se onnistuu vallan erinomaisesti myös, mutta paras sieni risottoon on ehdottomasti tatti.



Risotto toki ottaa oman aikansa valmistua, joten mikään pikaruoka ei ole kyseessä. Se on ehkä hieman aikaavievä ja vaatii hieman pilkkomista ja raastamista, mutta vaikeaa se ei ole. Ainut, missä voi käytännössä mennä vikaan, on jos keittää risoton aivan liian kypsäksi, tai jos laittaa siihen liian vähän juustoa. Tai liian vähän voita. Eikä se silloinkaan ole kovin pahasti mennyt vikaan. Seuraavaksi siis tattirisottoa pääruoaksi kahdelle, alkuruoaksi tai lisukkeeksi (esim. sorsan kanssa) neljälle.


Tattirisotto

  • 200g Arborio risottoriisiä
  • 1 litra kasvislientä
  • ½-1 litra tatteja
  • ½ dl tuoretta meiramia silputtuna
  • ½ dl tuoretta timjamia silputtuna
  • 2-3 salottisipulia hienonnettuna
  • 20g voita
  • 1 dl parmesanjuustoa raastettuna
  • suolaa ja pippuria myllystä

Valmista kasvisliemi kasarissa tai kattilassa ja pidä se kuumana, melkein kiehuvana.

Kuullota sipuleita voi-oliiviöljyseoksessa isohkolla paistinpannulla hetki, lisää sitten riisit ja kuullota miedolla lämmöllä kunnes riisit alkavat olla läpikuultavia.

Ala lisäämään kasvislientä kauhallinen kerrallaan ja kiehuta pienellä lämmöllä kunnes riisi on melkein kuivaa. Jatka näin kunnes melkein koko liemi on käytetty ja riisi on sopivan kypsää. Suosittelen maistelemaan riisiä loppuvaiheessa ettei se pääse kypsymään liikaa.

Paista toisella paistinpannulla paloitellut sienet ja yrtit oliiviöljyssä, mausta suolalla ja pippurilla ja lisää sitten risottoriisin sekaan. Sekoita ja lisää joukkoon voi ja parmesanraaste. Sekoita.

Annostele lautasille, raasta päälle vielä parmesanlastuja ja tarjoile vaalean leivän, esim. ciapattan kanssa. Valkoviinikin sopii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki merkki käynnistäsi kommentin muodossa!