9. syyskuuta 2016

Tervetuloa syksy, näkemiin mökki

Olimme tällä viikolla jälleen kerran Itä-Suomessa mökkeilemässä, tällä kertaa viettääksemme Tommin pitämättömiä kesälomia. Heinäkuussa nautimme Tommin isyyslomista joita oli sekä Sintistä, että Papusta pitämättä jääneitä. Alunperin ajatus kesälomista elo-syyskuun taitteessa oli mielestäni aivan mälsä ja olisin halunnut lomailla yhdessä elokuun alkupuolella. Silloinhan ne parhaat kesäsäätkin ovat!

Mutta tällä kertaa elokuu olikin ehkä kesän surkein lomakuukausi ja nyt kun olemme olleet syksyisen raikkaan metsän keskellä pari päivää olen todella iloinen siitä, että pääsimme lomailemaan porukalla juuri nyt. Paitsi, että säät ovat muutamasta sadekuurosta huolimatta suosineet meitä, metsä on täynnä ihania herkkuja joita olemme poimimeet kolmen sukupolven voimin viime päivinä. Appivanhemmat ovat jo aikaa sitten keränneet meille sienet ja marjat pakkaseen, he kun rymyävät metsissä kaiket päivät, mutta on ollut hauskaa vetää kumpparit jalkaan ja suunnata kanervikkoon metsästämään karpalonkokoisia puolukoita ja lehtien alle piiloutuvia herkkutatteja.






Saaliit ovatkin olleet varsin runsaat ja niistä saikin nautiskella useampana päivänä niin suolaista kuin makeaakin herkkua. Tatista paistelimme leivän päälle välipalaa ja teimme tattipastan, ja kokeileva mökkileipuri räjäytti anopin keittiön jälleen uuteen uskoon ja kehitti uuden puolukkakinuskikakun. Niistä tuonnenpana lisää.

Tommi on yrittänyt narrata järven haukia koko kesän ja tällä kertaa, näin kesälomien kunniaksi viimeinkin toi mökkirantaan kaksi irvileukaa. Ne päätyivät appiukon hyppysissä fileiksi ja Tommi taiteili niistä Papun suurta herkkua, kalapullia. Olivatkin oikein mainioita! Ja upposivat poikaan kuin veitsi voihin. Papusta oli myös jännää seurailla kalan perkuuta ja siitä riittikin tarinointia moneksi päiväksi. "Ukki paloitteli kalan!"




Päivisin oli paikoitellen vielä melko lämmintä, etenkin jos aurinko päätti paistaa, mutta kyllä kesä on nyt jo aikuisten oikeasti ohi. Siitä kertoo etenkin kuulaat aamut, jotka olivatkin todella kauniita järven rannalla. Jos jaksoi kurkata aitan ovesta ulos siinä kuuden pintaan (jolloin itse olin perheen nuorimmaisen kanssa aika usein sattuneesta syystä enemmän tai vähemmän hereillä) saattoi ihastella järven pinnalta pakenevaa usvaa jota auringon säteet ajoivat takaa. Vielä kahdeksankin pintaan, kun lopulta könysin itse aamupalan suuntaan saattoi aistia syysaamun maagisuuden.

Ei näissä illoissakaan moittimista ollut.


Nyt mökki on kuitenkin hyvästelty talveksi. Pakastin ja kylmiö ovat jälleen täynnä ihania herkkuja, joita käytämme säästellen pitkin talvea erityistilaisuuksissa, kavereiden kyläillessä ja kotona vietettyjen treffi-iltojen kohokohtana. Vaikka matka mökille on aina todella, todella pitkä (etenkin, jos takapenkillä on kaksi tyytymätöntö matkustajaa), on siellä mukava käydä. Tommista oikein huomaa mökki-ikävän jo lähtiessä, mutta vaikka itselleni paikka ei ole aivan yhtä tärkeä, on sitä jollain tapaa jo nyt ikävä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki merkki käynnistäsi kommentin muodossa!