12. syyskuuta 2016

Täysimetyksen loppu

Siinä se nyt on. Nököttää keittiön pöydällä ja symboloi luovuttamista.



Imetys on ollut kolikon molemmat puolet kohta neljä kuukautta. Tavallaan se on onnistunut, vauva on vaikuttanut tyytyväiseltä ja ruokkiminen on ainakin teoriassa ollut helppoa, kun ruoka on kulkenut koko ajan mukana. Neuvolan, Terveydenhoitolaitoksen ja universumin esittämät tavoitteet vauvan täysimetykselle ovat tuntuneet täyttyvän mukavasti. Kipeetäkään ei ole ottanut. Hienoa!

Samalla neuvolasta on tullut noottia hitaasta kasvusta, lisämaitoakin olisi pitänyt antaa. Ei hienoa.

Imetysvaatteiden kanssa löytyi jokin yhteisymmärrys ja olen jo melko kätevä taikomaan paidan ja liivin läpän vauvan ja rintani väliltä pois jotta itse ruokailu pääsisi tapahtumaan. Hienoa!

Usein paidalla on silti tahroja ja Sintin silmäkin rähmii todennäköisesti silmään joutuneesta maidosta. Ei hienoa.

Välillä maitoa tuli niin, ettei siinä tiennyt oikein sen paremmin äiti kuin lapsikaan miten sen suihkun kanssa olisi pitänyt olla. Hienoa?
Nyt maitoa on tullut huomattavasti vähemmän, toisinaan jopa ehkä liian vähän. Vauva vaikuttaa tyytymättömältä. Nälkäkin taitaa olla. Ei hienoa.

Hemmetin imetys. Jos jokaisessa mediassa ei vouhkattaisi niin jukelittomasti siitä, miten ihanaa ja täydellistä ja luonnollista imetys onkaan, miten se kasvattaa vauvan aivoja ja miten sillä luodaan paitsi vankka pohja vastustuskykyä aina allergioista kausiflunssan välttämiseksi, sillä luodaan myös äärimmäisen tärkeä äiti-lapsisuhde, ei äideille ehkä tulisi niin huonot omantunnontuskat siinä vaiheessa, kun tekisi mieli siirtyä täysimetyksestä osittaiselle imetykselle. Siispä kaivaa korvike esiin. Ja pullo. 

Imuotekin siinä kärsii.

Ei uskoisi, että olen yhden perin älykkään lapsen jo onnistunut kasvattamaan kaksivuotiaaksi asti. Korvikkeella. Käsittääkseni äiti-lapsisuhteemmekin on aivan hyvä. Korvike pelasti vauva-arkeni viimeksi. Nyt se tuijottaa syyttävästi siinä pöydällä.

Jännä sinänsä, Sintti ei ollut ensimmäisestä korvikeannoksestaan moksiskaan. Kiltisti hörppi sen pullosta, röyhtäisi ja hymyili vielä päälle. Äiti on traumatisoitunut.

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti omantunnontuskat ovat lievittäneet. Terveydenhoitaja kirjoitti kuopuksemme neuvolakorttiin kolmen eri käynnin jälkeen ohjeeksi "täysimetys riittää", vaikka kolme lääkäriä oli muuta mieltä. Universumin esittämiä tavoitteita ei ole aina ihan helppo täyttää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Kyllä tässä alkaa omatunto olla jo hieman puhtaampi. :) On vain ollut hurjaa huomata, miten tunteiden kirjo on kuopuksenkin kohdalla laidasta laitaan, vaikka kuvittelin käsitelleeni esim. imetykseen liittyneet pettymykset, odotukset ja kaikki muutkin tunteet jo esikoisen aikana.

      Poista

Jätä toki merkki käynnistäsi kommentin muodossa!