11. syyskuuta 2016

Koko perheen multimediaa

Onko kukaan muu kiinnittänyt huomiota siihen, miten mainoksissa kaupataan perheen yhteistä aikaa nykyään kaiken maailman älylaitteilla, kanavapaketeilla ja liittymillä? Pienet lapset tuijottavat haltioissaan uutta lapsille suunnattua tablettia (johon meillä muuten viitataan sanalla täppäri, FYI) ja koko perhe voi onnellisesti olla yhdessä samalla sohvalla omaa ohjelmaansa katsellen. Varsinaista laatuaikaa.

Meillä televisio on auki viikolla vain iltaisin, kun itse kanavasurfaan tunnin tai pari kykenemättä sen järkevämpään hommaan, tai kun katsomme Tommin kanssa yhdessä leffan. Viikonloppuna Papu saa valita jonkin dvd:n, jota he pääasiassa isänsä kanssa katsovat ennen aamupuuroa vajaan tunnin verran. Pitkän aikaa suosikkina ovat olleet Myyrä ja Posti-Pate, joita on itsestäkin aivan hauska katsoa. Usein Papu jaksaa neljästä jaksosta katsoa ehkä kaksi ruutuun keskittyen, mutta seuraavien jaksojen kohdalla leikit alkavat viedä jo suuremman palan mielenkiinnosta. Pikku Kakkosta meillä ei katsota, ei aamuisin eikä iltapäivisin, joskin tiedän, että Papun perhepäivähoidossa aamun piirretyt ovat usein päällä. Olemme tietoisesti jättäneet ruutuajan kotona vähälle. Se toimii meillä hyvin.

En tiedä onko asialla suoranaista yhteyttä vähäiseen ruudun töllöttelyyn, mutta Papu nauttii valtavasti kirjojen lukemisesta. Olemmekin lukeneet hänen kanssaan paljon aivan pienestä pitäen ja jo nyt hän jaksaa istua pitkänkin kirjan alusta loppuun ja seurata kuvia tarinan edetessä. Joskus muistan sanoneeni, että olen aina valmis lukemaan uuden kirjan jos vain lapseni niin haluaa, lukeminen kun on mielestäni erinomainen asia. Täytyy kuitenkin myöntää, että toisinaan joudun kannustamaan Papua lukemaan itsekseen tai siirtymään lelujen puolene, kun luettavien kirjojen lukumäärä alkaa kasvaa viiden paremmalle puolelle. Iltapäivisin tunnen lukevani itselleni iltasatua, sillä silloin mikä tahansa tarina riittäisi vaivuttamaan minut unten maille. Siinä vaaditaan vahvaa kahvia, että jaksan pitää silmäni auki, etenkin jos jonkin aukeaman kuvia jäädään tutkailemaan oikein pitkäksi aikaa.



Papu jaksaa hienosti lueskella itsekin, siis selailla sivuja ja tarkastella kuvia. Hänelle jäävät tarinat myös erinomaisesti päähän, sillä hän jo korjaa väärin luettuja kappaleita ja lisää puuttuvia sanoja, jota tapahtuu useimmiten silloin kun luemme potalla istuessa kirjoja. Silloin kun sanat tuppaavat olemaan lukijaa kohden väärin päin ja toisinaan pitää heittää valistunut arvaus jos ei jaksa kääntää kirjaa tarkistaakseen sen oikeellisuutta. Papu jopa leikkii satukirjoista luettuja tarinoita leluillaan.

Päivisin meillä on usein radio päällä, josta kuuntelemme paljon Yle Suomen ohjelmia. Tämä on tapa, joka on jäänyt Tommin perheeltä, heillä kun kuuluu Yle Pohjois-Karjala aamusta iltaan. Usein musiikkitarjonta tuppaa olemaan kuitenkin turhan humppapainotteista, ainakin tällä puolen Suomea, joten itse vaihdan kanavan herkemmin Citylle tai Radio Rockille, ja jos taustalla ei ole radio, kuuluu kaiuttimista jokin levy Papun melko laajasta cd-valikoimasta. "Yyperin Pakelit" (eli Fröbelin Palikat) sekä Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu!:n tuotanto ovat kovassa suosiossa, mutta kyllä vanha kunnon Röllikin käy. Omiin suosikkeihini kuuluu PMMP:n Puuhevonen. Iltaisin Tommi usein valitsee jonkin LP-levyn omista valikoimistaan ja soittaa milloin mitäkin klassisesta rockista fuusiojazziin, punkista latinalaisiin rytmeihin. Jotain musiikkia olohuoneessamme kuuluu kuitenkin melkein aina kun olemme kotona.

Tänään yhdistimme rakkauden satuihin ja levyihin, sillä Tommin näppeihin osui joskus aikoinaan kirppareilta ostetut vanhat musiikkisadut. Siis minikokoiset LP:t, joissa oli luettu satu ja itse satukirja mukana. Papu innostui näistä kovasti, ja niin kyllä innostuimme me vanhemmatkin. Istuimme koko perhe reilun tunnin melko pitkälti paikallaan ja kuuntelimme sadun Pinocchiosta, Aku Ankasta ja Hokkus Pokkus taikaluudalla. Bambiakin kuuntelimme, mutta siihen oli Papun hankalampi keskittyä, kyseisestä sadusta kun puuttui itse satukirja.






Itse muistan lapsuudestani C-kasetit joilta sai kuunnella satua samalla kun seurasi tarinaa kirjasta.  Ne pelastivat varmasti ainakin omien vanhempieni mielestä monet pitkät automatkat Lappiin, kun kakarat istuivat kiltisti hiljaa takapenkillä ja keskittyivät kuuntelemaan autosoittimesta kuuluvaa satua. Tulipa vain mieleeni miten erinomaista olisi jos tällaiseen aistien stimulointiin panostettaisiin nykyäänkin enemmän. Auttaisiko se kenties lukutaidon kehityksessä? Ruokkisiko se mielikuvistusta eri tavalla mitä tv-ohjelmat ja elokuvat? Toisiko se perheet paremmin saman sohvan äärelle kuin mitä telkkari, dvd-soittimet ja pelikonsolit? Tai oltaisiinko siinä sohvalla edes saman asian äärellä sen sijaan, että jokainen katselisi omalta ruudulta omaa ohjelmaansa?

En tiedä. Ehkä. Enkä nyt tarkoita, että edellämainitutkaan olisivat huonoja asioita. Itsekin odotan niitä Disney-iltoja kun saan käpertyä poikien kanssa sohvan nurkkaan ja katsoa kaikki klassikot läpi, mutta sitä maltan kyllä odottaa. Nyt on hyvä kun saa istua sylikkäin, katsella kuvia pitkään, mutustella sanoja ja käyttää mielikuvitustaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki merkki käynnistäsi kommentin muodossa!