7. elokuuta 2016

Sanoja rakkaudesta

Voi melko kevyesti väittää, että rakkaus on ihmiskunnan käsitellyin aihe. Niin filosofisesti kuin populaarikulttuurissakin. Ja miksi ei olisi? Rakkaus erottaa ihmisen muista nisäkkäistä ja on syy moneen järjettömyyteen - niin hyvässä kuin pahassakin. Rakkautta on yhtä monta erilaista ilmentymää mitä on ihmisiäkin ja jokainen tuntee, heijastaa ja vastaanottaa rakkautta lukemattomin eri tavoin.

Rakkaus tuppaa unohtumaan, niin itsestäänselvänä sitä voi pitää. Näin ainakin omassa arjessani tapahtuu. Sitä alkaa pitämään puolisoaan, lapsiaan, perhettään ja ystäviään enemmän tai vähemmän itsestäänselvyyksinä. Rakkaus jää taka-alalle ilman, että siihen kiinnittää sen enempää ajatuksia. Se vain on.

Minulle on aikoinaan käynyt niin, että kun lopulta muistin taas ajatella rakkautta, sitä ei enää ollutkaan. Siksi rakkauteen on mielestäni hyvä panostaa paitsi arjen sanoissa ja teoissa, myös pohtimalla aika ajoin itse rakkautta. Onneksi mahdollisuus tähän tarjoutui blogin kautta. Sain nimittäin sähköpostiini kesän alussa viestin Ellun Kanat viestintätoimistosta. Viestissä kysyttiin haluaisinko lukea toukokuussa ilmestyneen Ellun Kanojen Ajatushautomon väitekirjasarjan uusimman opuksen: Rakkaus. Mitä tapahtuu huomenna?

Todellakin halusin. Kirja tupsahtikin postiluukusta alkukesästä, mutta hyvistä aikeistani huolimatta pääsin tarttumaan siihen vasta viime viikolla mökkeilyn lomassa. Kirjassa kolmisenkymmentä erilaista ihmistä pohtii rakkautta omasta näkökulmastaan, tuo ajatuksensa ilmi vaihtelevalla kirjoitustyylillä ja tarjoaa monta koskettavaa huomiota siitä itsestään: rakkaudesta. Lisäksi kirja tarjoilee top 10 listaa parhaista rakkauslauluista, rakkaudesta kertovista elokuvista sekä rrrrrakkautta huokuvista matkakohteista. Ja viimeiseltä sivulta löytyvä Ginger Martinin ohje menee testaukseen jonain kauniina iltana kun haluamme vain tuijotella Tommin kanssa toisiamme hetken silmiin, täydessä hiljaisuudessa. Tai ei sen illan nyt niin kaunis tartte olla. Ohje kuulosti herkulliselta sateiseen syksyynkin.

Itse pohdin kirjaa lukiessa oman elämäni rakkauksia, löysin itseni monelta sivulta ja liikutuinkin, kun jokin huomio kolahti kohdalle. Elämäni on täynnä rakkautta, ja jotta sitä olisi vielä huomennakin, ajattelin listata rakkauteni kohteita ylös.

Rakkaus omiin lapsiin.
"Ymmärrät sitten, kun sinullakin on omia lapsia." Aikoinaan vihasin tätä lausetta yli kaiken. Mielestäni se oli typerintä mitä saattoi sanoa. Sehän on täysin merkityksetön. Niin kuin Vietnamin veteraanit sanoivat kertoessaan kamalista kokemuksistaan: "You don't know man, you were'nt there!" Just. No tarviiko sitten kertoa asioita joista ei voi ymmärtää ilman omakohtaisia kokemuksia?

Nykyään tiedän lauseen pitävän paikkansa (mutta on se edelleen todella typerä). Rakkautta lapsiin ei voi todella ymmärtää ennen kuin omistaa lapsia. En minä ainakaan voinut. On hämmentävää miten tunteet heilahtelevat omien lasten kohdalla. Muiden lapset ovat ok. Niitä voi pidellä silloin kun ne ovat hyvällä tuulella, toisinaan jopa hetkellisesti silloin kun ne huutavat ja ovat täysin mahdottomia - jos haluaa vaikka osoittaa olevansa astetta parempi ihminen ja tarjota kyseisen lapsen vanhemmille hetken hengähdystauon.




Omat lapset koettelevat vanhempiaan tuon tuosta. Ne ovat raivostuttavia, hankalia, aikaavieviä ja kokonaisvaltaisia maanvaivoja jotka pahimmillaan huutavat, potkivat ja purevat. Samaan aikaan. Lisätään siihen vielä päälle oksentaminen tai pissaaminen, niin kyllä siinä toisinaan ihmettelee miten moisia kauhukakaroita voi oikeasti rakastaa ehdottomasti.

Vaaditaan kuitenkin yksi hymy muuten aina niin kärttyiseltä vauvalta, ja koko vanhemmuus vaikuttaa jälleen hyvältä idealta. Huudon ja sätkimisen siivittämät iltarutiinit muuttuvat kauniiksi muistoiksi kun leikki-ikäinen tulee moiskauttamaan hammastahnalta maistuvan kuolaisen pusun ja toivottaa "hyvää yötä, äiti". Lapset saavat aikaan sen, että vanhemmat ovat nanosekunnissa joko valmiita kävelemään tuleen lastensa vuoksi, tai hyppäämään ikkunasta näiden takia. Eikä sitä kyllä voi ymmärtää ennenkuin itse on vanhempi. Niin se vain menee. Rakkaus omia lapsia kohtaan on rikkoutumatonta, ainakin omasta näkökulmastani. En ole eikä tule päivää jolloin en rakastaisi lapsiani. Vaikka sellaisiakin hetkiä on, usein, tämä rakkaus peittoaa aina kaiken muun.

Rakkaus omaan puolisoon.
Rakkaus omaan puolisoon on ainakin omasta mielestäni osittain valinnaista. Toki asiaan vaikuttavat muutkin tekijät kuin tahtotila. Aivomme tuottavat tiettyjä signaaleja, kehomme reagoi eri hormoneilla ja kun sekaan heittää vielä jokaisen henkilökohtaisen elämäntilanteen olemme valmiita uskomaan, että emme voi fyysisesti elää ilman toista. Kuten Rakkaus -kirjassakin todetaan, monesti takerrumme ihastumisen tunteisiin ja pidämme niistä kiinni kynsin hampain. Rakastamme ajatusta rakastumisesta mutta emme jaksa vaivautua siihen tympeään arkeen, jossa pitäisi vain rakastaa.

Minun ja Tommin suhteen alkua siivitti kaikille suhteille ominaiset asiat. Ihastuminen, intohimo, tunne siitä ettei voi oikein olla ellei ole toisen kanssa. Ja silloinkin kun oli erillään oli melko levoton olo, mutta sillai, tiedättehän, hyvällä tavalla. Mitä nyt olen seuraillut esimerkiksi Facebookin häät-ryhmiä näyttäisi siltä, että osa ainakin haluaa uskotella, että tämä suhteen alkuajalle ominainen olotila jatkuu vuosikaudet aina hääpäivään asti, ja siitä eteenpäin.



Meillä ei suunnitella häitä, joissa naidaan paras ystävä. Emme missään nimessä ole myöskään enää siinä alkuhuuman tilassa, jossa Tommi väittää pitävänsä lempibändini musiikista tai jossa minä koen tarpeelliseksi ilahduttaa viikkaamalla hänen pyykkinsä ennen kuin hän tulee töistä kotiin. Kun kuuntelen Disturbedia, Slipknotia tai muuta "pomppuheviä", Tommi sulkee työhuoneen oven ja laittaa vielä kuulokkeet päähänsä ettei hänen hienostuneet korvansa saastuisi nykyajan hömpötyksellä. Pyykitkin viikataan vain pakon sanelemana, koska niin kuuluu tehdä. Arjen romantiikka on kysyä toiselta haluaisiko tämä käydä vessassa ilman, että Papu tulee samaan aikaan opettelemaan potalle.

Väitän, että kaikessa epäromanttisuudessaan rakkaus puolisoa kohtaan on ainakin osittain valintaa. Meillä on ainakin käytännössä helpompaa uskoa yhteiseen rakkauteen, onhan meillä kahden lapsen arki pyöritettävänä yhdessä. Vastikekin on kivempi maksaa kahteen pekkaan eikä minun ole enää vuosiin tarvinnut vaivata päätäni sillä, mikä yhtiö tarjoaa edullisimman sähkön tai laajakaistan.

Mutta onhan tässä kyse tietenkin paljon muustakin. Ikuinen romantikko sisälläni muistaa edelleen ne tunteet, joita suhteen alkuaikoina tuli koettua. Miten ajoin kotiristeyksen ohi ajatellessani Tommia. Sydämeni hypähtää edelleen kun näen Tommin kirpputorilla hyllyjen välistä. Se väpättää ehkä hieman maltillisemmin kuin ennen, mutta se edelleen reagoi. Se on rakkautta. Sen lisäksi, että olemme jääräpäitä ja nähdäksemme päättäneet, että tässä on oltava hyvä. Hitto vieköön!

Koska rakkaus on oikullista en voi olla varma onko tämä lopullista. Toivon kuitenkin niin. Uskonkin.

Rakkaus omaa lapsuuden perhettä kohtaan.
Olen ollut todella onnellisessa asemassa, sillä olen saanut aina paljon rakkautta osakseni. Sen lisäksi, että minulla on aina ollut vahva tunne siitä, että minua rakastetaan, olen saanut nähdä myös monia erilaisia rakkauden osoituksia niin itseäni kuin muitakin kohtaan. Vanhempieni välistä rakkautta sekä sitä, mitä he ovat jakaneet meille. Isovanhempani ovat näyttäneet eri sukupolven rakkautta, joka ei ehkä samalla tavalla ota fyysistä muotoa halailujen ja suukkojen kautta, mutta joka välittyy arkisissa teoissa, sanoissa ja katseissa. Isovanhempien osoittama rakkaus meitä lapsenlapsia kohtaan on ollut kultaakin kalliimpaa, sillä samalla kun olen paistatellut mummalan kotioloja vapaammissa rajoissa, olen myös ollut eittämättä kuudesta lapsenlapsesta se eniten lellitty siitäkin huolimatta, että minun jälkeeni syntyi vielä pikkuveljeni.

Meillä on aina rakastettu. Ja paljon. Muistan jo nuorena pitäneeni vanhempieni liittoa täydellisen parisuhteen ruumiillistumana, ja pidän sitä edelleen. Äitini ja isäni ovat aina uskaltaneet näyttää tunteensa toisiaan kohtaan, ja siltikään en ole saanut heitä kiinni riitelystä. Halailtu ja pussailtu on, tapeltu ei. He ovat rakastaneet meitä lapsia silläkin tavoin, että ovat suojelleet meitä omien vanhempiemme riidoilta. Toivon, että voisin olla kaikin puolin yhtä hyvä vanhempi omille lapsilleni.

Omasta mielestäni olemmekin ainakin jossain määrin heijastuksia siitä, millaista rakkautta olemme omassa kodissamme saaneet. En tarkoita, että tekisimme juuri niin kuin meille on tehty - tai jätetty tekemättä. Siinä missä itse haluan heijastaa lapsuuteni positiivisia tunteita omille lapsilleni, olen nähnyt myös erinomaisia esimerkkejä siitä, miten jonkun toisen ei-niin-rakkauden-täyteinen lapsuus heijastuu syvänä rakkautena henkilön omia lapsia kohtaan. Silloin ollaan rakkauden juurilla, jos minulta kysytään.

Joka tapauksessa opimme rakkaudesta luonnollisestikin omalta lapsuuden perheeltämme. Se on jokaisen suvun rakkaushistoriaa, jota kerrotaan eteenpäin. Mielestäni rakkautta on se, kun mumma kertoo miten hänen äitinsä on ollut oman puolisonsa ja lastensa kanssa. Isoäitini ovat antaneet minulle aineksia menneiltä sukupolvilta, joita voin ammentaa tässä ja nyt. Myös ne vähemmän onnelliset tarinat ovat tärkeitä. Äitini on kertonut minulle, miten hänen äitinsä asteli miehensä kanssa vihille, vaikka katui päätöstään avioliitosta jo ennen hääpäiväänsä. Heidän suhteensa oli onneton ja päätyi avioeroon, sekä vuosikymmenten katkeruuteen jossa pettynyt rakkaus teki kaikesta hyvästäkin hapanta. Tuo tärkeä opetus rakkaudesta on saanut minut kerran purkamaan lupauksen avioliitosta henkilön kanssa, jonka kanssa emme enää olleet rakastuneita. Onneksi. Tapahtumasta sen kummemmin kuin entisestä kihlatustanikaan ei ole jäänyt hapanta makua.

Minulle perhe on ollut aina paljon muuta kuin pelkästään puolisoni ja lapseni. Meillä ei ole suuren suuri suku, mutta jokainen suvun jäsen on aina ollut osa perhettäni. Meillä käytiin serkkujen syntymäpäivillä ja kummit muistivat muutenkin kuin kortilla joka joulu. Nykyään perheeni on paitsi Tommi ja pojat, se on myös omat vanhempani sekä veljeni, Tommin vanhemmat sekä Tommin sisko perheineen. Perheeni on kasvanut vuosien myötä myös läheisillä ystävillä joita olen saanut opiskeluhullutteluista ja kesätöistä, Tommin kautta ja harrastustoiminnasta. Kummi on käytännössä sisko jota minulla ei aikaisemmin ole ollut. Olen onnekas, sillä minulla on ympärilläni paljon ihmisiä joita rakastaa.

No mitä sille rakkaudelle sitten tapahtuu huomenna?

Ainakin kirjassa rakkaudesta kirjoittaneet tuntuvat uskovan rakkauteen niin tänään kuin tulevaisuudessakin. Kaiken kaikkiaan kirja on hyvänmielen opus jonka lukee mielellään ja se jää varmasti hyllyyn, josta sen voi napata kun haluaa lainata syvällisempää ajattelijaa kihlakorttiin, häävalaan tai vaikka kirjeeseen, joka sisältää anteeksipyynnön. Mikä kirjassa oli parasta oli ehkä se, että se sisälsi niin monta eri näkökulmaa rakkauteen. Ei pelkästään kahden ihmisen väliseen romanttiseen rakkauteen, vaan kannet syleilivät ajatuksia myös lähimmäisenrakkaudesta, ventovieraiden jakamista rakkauden nanosekunneista, sekä rakkaudesta omaan itseensä.

Minäkin uskon, uskollisena romantikkona, että rakkaus voittaa. Aina.

***
Kirja on saatu blogin kautta. Ostamalla teoksen itsellesi tuet rakkauden konreettisia tekoja, sillä kaikki tuotot kirjoista menevät HelsinkiMissiolle. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki merkki käynnistäsi kommentin muodossa!