16. elokuuta 2016

Ristiriitainen imetys

Sintti täytti tänään kolme kuukautta ja odotin, että jotain maagista tapahtuu. Sen perusteella mitä minulle on kerrottu, kaiken pitäisi muuttua paljon helpommaksi tästä eteenpäin. Eihän tässä nyt Sintin kanssa varsinaisesti ole mitään suurta ongelmaa ollut, ei edes Sintin vatsan kanssa vaikka olen tuonut jopa maitotuotteet takaisin omaan ruokavaliooni, mutta jos jokin asia edelleen tuottaa ainakin itselleni ristiriitaisia tunteita, se on imetys. "Se helpottaa kun vauvalle tulee kolme kuukautta ikää" minulle on sanottu, niin muiden äitien kuin neuvolankin toimesta.

Sintin ensimmäisen viikon aikana imetys meinasi loppua lyhyeen kun pojan väärä imuote aiheutti suurta kipua. Onneksi Kummi korjasi asian niin, että koin ensimmäisen kerran imetyksen joka ei sattunut. Valitettavasti kivuttomuudesta huolimatta imetyksestä ei ole tullut erityisen mieluisaa minulle. Ei se ole äärimmäisen vastenmielistäkään, mutta se "yhteinen ihana hetki" vauvan ja äidin välillä uupuu meidän imetyksistämme. Kyljellään maaten imetys on kaikista miellyttävintä ja kotona pyrinkin aina syöttämään poikaa rauhassa makuuhuoneessamme. Siellä Sinttikin tuntuu viihtyvän, ellei Papu tule pomppimaan sängylle tai huutamaan suoraa huutoa huoneen ovelle niin kuin kotipäivinämme joskus tuppaa tapahtumaan. Sintti myös häiriintyy melko helposti jos itse joudun esimerkiksi vastaamaan Tommin toisesta huoneesta esittämiin kysymyksiin.

Sinänsä on toki kätevää, että vauvan ruoka kulkee aina mukana, ei vaadi erillistä lämmitystä eikä ainakaan kovin helpolla lopu kesken. Ei-niin-kätevää on se, että joudun vuoraamaan paitani ja vauvan rintani ympäriltä harsoliinoilla, sillä maitoa tulee etenkin istualtaan imettäessäni kuin paloletkusta. Paljon ja paineella. Sintillä on vieläpä sellainen hassun hauska tapa, että hän toisinaan irroittaa otteensa juuri kun on saanut kunnollisen imun aikaan. Silloin voisin melkein tarjota kahvimaidot viereiseen pöytään ellen jotenkin mekaanisesti (eli omalla kädelläni) estä suihkua. Yleensä joudun pyyhkimään maitoa vähintäänkin Sintin kasvoilta ja omalta paidaltani, johon tietenkin jää jälki, toisinaan muualtakin vaatteiltani. Se on epämiellyttävää.

Olen pyrkinyt totuttamaan sekä itseäni että vauvaa imetykseen vieraissa paikoissa, ihmisten ilmoilla, hälinässä ja sekä istualtaan että seisoen. Viime sunnuntaina imetin armeijassa opitussa korkeassa polviasennossa lastenrattaiden takana puistossa, kun olimme Sorsapuiston kirpputorilla. Olemme ehkä molemmat hieman tottuneet tähän hommaan, mutta odotan edelleen sitä ihmettä kun imetyksestä tulee mukavaa, ehkä jopa ihanaa. Viimeisimpänä yrityksenä syventää imetyssuhdettamme hankin monesta blogista bongaamani imetyskorun (By Pinja), jota Sintti saa jatkossa hiplata samalla kun elämme siinä imetyskuplassa johon edelleen haluaisin odottaa meidän tipahtavan hetkellä millä hyvänsä. Tähän mennessä siitä on ollut kiinnostunut lähinnä meidän leikki-ikäinen jössikkä, mutta onhan se kaunis aivan vain korunakin. Kieltämättä laitan suuria odotuksia tähän koruun, vaikka ei pakkauksen mukana tullut kylläkään lupausta ihanista imetyshetkistä...




Tällä hetkellä karehdin niitä äitejä, jotka ovat valinneet osittaisen imetyksen ja saavat hieman omaakin aikaa kun isi voi antaa vauvalle maitoa pullosta, jopa korviketta ellei äidinmaitoa löydy pumpattuna. Neuvolassa asian suhteen on oltu kannustavia, sekä aikoinaan Papun kanssa että nyt Sintin imetyksen suhteen. Asenne on ollut se, että jos ei homma skulaa, niin ei sitä kannata pakottaa. Hyvä kun tähän asti on onnistunut imettämään. Papun kohdalla kolmen kuukauden neuvola merkkasi minulle imetyksestä luopumista, sillä silloin koko homma ei onnistunut vähimmissäkään määrin eikä luonut välillemme mitään hyvää yhdessäolon tunnetta. Pulloruokinnassa olimme molemmat onnellisempia. Nyt kun imetys onnistuu edes jotenkin kynnys luopua siitä vaikka vain osittain on korkea. 

Bonuksena koko kaksijakoiseen suhtautumiseeni imetyksen suhteen tänään Sintti ei ole oikein syönyt kunnolla ollenkaan. Varmaan Papun kotipäivillä on jotain tekemistä asian kanssa, kotona kun on huomattavasti meluisampaa nuhasta kärsivän kaksivuotiaan turhautuessa äidin ja pikkuveljen seuraan, eikä edes ulos päästä räkää valuvan nenän ja taivaalta losottavan sateen vuoksi. Suurempi tekijä on varmaankin se, että kävimme tänään myös kolmen kuukauden neuvolassa, jossa Sintti sai suun kautta otettavan rotarokotteen lisäksi myös rokotteet molempiin jalkoihin. Tyyppi oli jo hermona kun häntä mittailtiin ja punnittiin, mutta viimeistään piikki molempiin reisiin ajoi kaverin aivan pois tolaltaan. Ei kelvannut tissi enää sen jälkeen, ei vaikka kuinka yritti maanitella. Sama homma jatkui iltapäivällä kotonakin, kun Sintti oli ensin nukkunut kolme tuntia päikkäreitä näennäisen tyhjällä vatsalla. Hereillä ollessa poika oli kovin itkuinen, kylvyssä jossa normaalisti on aina suorastaan ihanaa itkettiin, ja yöpukuun päästyään silmät alkoivat lupsahdella jo niin kovasti, ettei Sintti jaksanut enää edes keskittyä syömiseen. Näennäisen tyhjällä vatsalla siis myös yöunille. Taitaa mennä äidinkin yöunet samalla. Onneksi Kummi muistutteli kipulääkkeen antamisesta, joten kun Sintti jokin aika sitten hieman ynisi, tuuppasi Tommi pieneen suuhun hieman nestemäistä kipulääkettä. 

Ja jotta homma ei muuttuisi liian helpoksi, niin kaikesta tästä tissittelystä huolimatta Sintin kasvukäyrä lähti laskuun. Olen ollut aivan varma, että tyyppi kasvaa kohisten kun rinnalla viihdytään normaalisti melko lyhyilläkin väleillä usein ja maitoa nyt selvästikin tulee. Sintin vaatteetkin ovat jo jäämässä pieneksi ja haikein mielin viikkasi tänään pienimpiä vauvavaatteita kirpparipussiin. Silti käyrä antoi ymmärtää jotain aivan muuta. Laskua näyttää. Neuvolasta todettiin, ettei nyt vielä kannata turhaan asiaa murehtia, mutta imetyksen lisäksi olisi hyvä ottaa myös pullo jolla antaa lisämaitoa, joko pumpattua äidinmaitoa tai korviketta.

Miten ihmeessä, jos tyyppi nyt jo päättää itse kuinka kauan syö? Emme ainakaan vielä ole olleet tilanteessa, missä Sintti olisi jäänyt selväksti nälkäiseksi imetyksen jälkeen, pikemminkin hän on vaikuttanut perin tyytyväiseltä melko nopeastikin ruokailtuaan.

Ja sitten se pahuksen D-vitamiini. Miten ihmeessä se pitäisi muistaa antaa päivittäin lusikalla vauvalle, jolla ei ole muuten lusikalle mitään käyttöä vielä? Korvikepurkista sekin tuli automaattisesti! Saaketti vieköön...

Ehkä se maaginen ihana imetys odottelee seuraavan nurkan takana, ehkä ei. Odotanko koko touhulta jotenkin liikoja? Ehkä. Pitäisikö koko imetyksen edes olla jotenkin hienoa tai kivaa? No kyllä omasta mielestäni se olisi ihan jees, jos sitä nyt kuuluisi kuukausikaupalla monta kertaa vuorokaudessa tehdä! Nyt tämä vanhalta maidolta haiseva mutsi lähtee joka tapauksessa kääntyilemään levottomasti omaan sänkyynsä ja odottamaan yön ensimmäistä syöttöä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki merkki käynnistäsi kommentin muodossa!