27. elokuuta 2016

Papu 2 vuotta

Meidän pikku Papu täyttää kaksi vuotta. Kaksi kokonaista vuotta. Meillä asuu puhelias ja musikaalinen leikki-ikäinen, joka rakastaa kirjoja, traktoreita ja kuorma-autoja. Tyyppi joka pussailee estottomasti kaikkia omista vanhemmistaan hoitotätiin (ja Kummiin, joka etenkin arvostaa räkäisiä rakkaudenosoituksia) ja joka haluaa itse kiivetä syöttötuoliin ja pestä hampaansa.

Olemme nyt uudelleen vauva-arkea elävinä vanhempina muistelleet Papun vauva-aikaa, sillä aika usein etenkin Tommi tuntuu muistavan Papun perin tyytyväisenä, hiljaisena ja helppona vauvana joka pelkästään hymyili ja nauroi. Minä olen sitten avittanut hieman niissä arkisten hetkien muistamisessa, jolloin itkivät sekä äiti että vauva, vaikka todella paljon oli niitä pelkästään hyviäkin hetkiä. Niin kulunutta kuin se onkin on todettava, että aika kuluu nopeasti. Kun ajattelee vuoden taakse päin ei voi muuta kuin ihmetellä, että silloin poika ei vielä kävellyt omillaan, ei käyttänyt lusikkaa, ei puhunut kuin yksittäisiä sanoja eikä osannut vielä käydä potalla.

Vuosi on mennyt ohi hujauksessa.

Juuri kun saimme Sintin nimiäiset juhlittua halusin ruveta miettimään Papun synttäreitä. Kaksivuotias ei itse ehkä vielä omien juhliensa päälle tajua, mutta äidille oli tärkeää paneutua myös esikoisen omiin juhliin. Ettei Papu jää aivan paitsioon tämän vauva-arjen keskellä. Muistan, miten oma mummani piti aina kovaa ääntä siitä, että molemmille pojille (sekä isälleni että tämän isoveljelle) piti olla tasapuolinen kaikessa. Joskus tasapuolisuuteen pyrkiminen meni hieman jo hupsuuden puolelle, etenkin kun kyseessä oli kaksi keski-ikäistä miestä, mutta nyt voin jo hieman paremmin ymmärtää mitä mumma ajoi takaa. On tuntunut pahalta kun ei ole saanut annettua Papulle yhtä paljon huomiota kuin aikaisemmin. Synttäreihin aion siis panostaa aivan kuten viime vuonnakin.

Tommilla taisi olla oma lehmä ojassa kun hän jokin aika sitten kyseli Papulta millaisen synttärikakun poika haluaisi äidin tekevän juhliinsa. Taisi olla vieläpä viikonloppu, joten vastausvaihtoehtoja oli tasan kaksi: Posti-Pate tai Myyrä. Niitä meillä katsellaan viikonloppuaamuisin dvd:ltä, joten olisin hämmästynyt valtavasti jos vastaus olisi ollut vaikkapa "kuorma-auto". Kahdesta potentiaalisesta vaihtoehdosta Papu siis totesi oikeaksi vaihtoehdoksi Myyrän. "Myyräkakun äiti tekee." No selvä homma.

Lähetimme sukulaisille ja ystäville kutsut, jotka tänä vuonna päädyimme printtaamaan itse valokuvapaperille. Tommi varmaan sanoisi, että laatu oli vastaava kuin Smartphotolta tai Ifolorilta tilattuna, mutta aikuisten oikeasti päädyimme tähän ratkaisuun vain ja ainoastaan siksi, että emme olisi enää ajan puitteissa ennättäneet tilaamaan kutsuja mistään muualta ja lähettämään niitä vielä eteenpäin. Kutsun kuviakin näpsimme yhtenä sunnuntaina illalla huonossa valossa olohuoneessamme, kun Papun nenä vuoti räkää eikä pihalle siis olisi voinut mennä kuvaamaan vaikka siellä ei olisikaan sataa losottanut kaatamalla. En ollut kuviin siis aivan täysin tyytyväinen, mutta panostetaan ensi vuonna sitten enemmän, ja ajoissa. Lisäksi onnistuin kirjaamaan kutsutekstiin väärän vuoden, joten kaikin puolin kutsut olivat omasta mielestäni hieman vasemmalla kädellä tehty... Mutta mitä sitten?

"Teemaa" mukaillaksemme muutamakin eri kokoinen Myyrä olisi löytynyt lelukopasta kaverikuvaan, mutta päätin lyödä pojalle käteen pahvisen numeron, jonka olin maalannut vihreäksi. Kyllähän moinen hökötys hieman Papua ihmetytti, mutta tulihan niitä kutsukorttikuvia aivan mukavasti. Tässä muutama:





Muuten Myyrä esiintyi juhlassa lähinnä kahvipöydässä. Kaveri pääsi kakkuun sekä koristeisiin. Hetken harkitsin myyräaiheisia servettejä, pahvimukeja ja pahvilautasia Myyräkauppa.fi:stä, mutta vaikka itse kattaustuotteet eivät todellakaan olleet hinnalla pilattuja, olisi niille tullut tuplahinta Postin toimipisteelle tai Smartpostiin lähetettynä. Nautimme siis kakkumme aivan vain omilta lautasiltamme. Sen verran helpotin omaa siivousurakkaani, että laitoin hedelmäsalaatille Dunin pahviset kertakäyttökipot ja mehulle samaa sarjaa olevat pahvimukit. Ne olivatkin oikein raikas lisä kattauksessa. Kattoon askartelin omin pikku kätösin koristeita jotka mielestäni henkivät oikein mainiosti vallitsevaa "siitä huolimatta, että äiti ärjyy niin usein, äiti silti rakastaa" -fiilistä. Sinttikin on tykännyt katsella niitä aina kun olemme kulkeneet keittiön ohi. Vihreät honeycomb-timantit ovat Tigerista.






Viime aikaisista sokerimassahermoromahduksista viisastuneena yritin päästää itseni tällä kertaa hieman helpommalla ja myyräkakku toteutuikin pitkästä aikaa kermakakkuversiona. Pääsivätpä kaappiin unohtuneet elintarvikevärit vaihteeksi käyttöön. Kakun lisäksi synttärikekkereillä tarjottiin Myyränkin suosimia hedelmiä, anopin tekemiä karjalanpiirakoita ja pullaa, sekä kotijuustosalaattia. Nimiäisistä ylijääneet värikkäät pikkuleivätkin pääsivät vielä pöytään.





Ensimmäisen kerran Papu pääsi puhaltamaan oikein kynttilät kakusta. Koko juhlaväen ääneen kajauttama "Paljon onnea vaan" taisi hieman jännittää sankaria, mutta kynttilät saatiin sammumaan menestyksekkäästi. Äiti auttoi. Vähän.



Sukulaiset ja ystävät tietenkin kyselivät kovasti mitä nuorelle miehelle saisi tuoda lahjaksi ja me yritimme parhaamme mukaan keksiä miten vältellä suuren tavaramäärän saamista. Lopulta olimmekin todella ilahtuneita kun Papu sai lahjaksi muutaman lahjakortin HopLopiin sekä Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu!:n cd:n, joka tosin oli vielä postissa matkalla. Mutta toki päivänsankari pääsi availemaan pakettejakin, joista ilmestyi Finlaysonin Muumi-kylpytakki, palapeli, ääntä pitävä kirja kaivureista sekä Kummin lahja: minikokoinen piano. Niin söpö kuin tuo instrumentti onkin, ja varmasti Papulle erittäin mieluinen, me vanhemmat rupesimme jo harkitsemaan soittoaikojen rajoitusta - niin innokkaasti piano pääsi heti soimaan monien pikku kätösten kokeilemana. Että kiitos vain, Kummi!


Bileet loppuivat siinä puoli seitsemän pintaan jonka jälkeen sokerihumalainen ja muutenkin hieman överikierroksilla kulkeva päivänsankari piti laittaa unille. Ja jotta jännitystä olisi kerrakseen, molemmat pojat päätyivät vanhempien makuuhuoneeseen unille, sillä Papun huoneeseen majoittui Papun kummisetä poikansa kanssa. Kyllä oli yksi ihme sinänsä, että Sintti onnistui ensin nukahtamaan Papun älämölötessä minkä keuhkoista pystyi. Varsinainen huuto huoneessa alkoi sitten, kun Sintti oli turvallisesti unten mailla ja äiti lähti huoneesta. Kyllä sitä taas kiitteli hetken valintojaan näihin perheenperustamisasioihin liittyen.

Mutta luonnollisestikin päivä oli pituudestaan ja asteittaisesta raskaudestaan huolimatta perin ihana. Oli hienoa saada jälleen kerran lähimmäiset ihmiset saman katon alle ja juhlia omaa esikoistaan, joka kaikesta ärsyttävyydestään huolimatta on maailman ihanin kaksivuotias. Ja vaikka juhlat tässä elämäntilanteessa, tai lähinnä näillä nykyisillä yöunilla on aika hermoja raastavaa, se on samalla myös äärimmäisen hauskaa ja palkitsevaa.



Mitkäs juhlat seuraavaksi pidetään? Jouluunkin on vielä aikaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki merkki käynnistäsi kommentin muodossa!