18. toukokuuta 2016

Sintti on täällä!

Sunnuntaina alkaneet supistukset johtivat sitten lopulta siihen, että maanantain puolella klo 00.27 karjaisi sekä yksi äiti aika pirun lujaa, että myös yksi pieni poika - hänkin vallan komeasti. Sintti saapui vahvistamaan perhettämme yhdellä miesäänellä lisää. Strategiset mitat olivat 3075 grammaa ja 47 senttiä.

Synnytys eteni sinänsä nopeasti ja nyt kun asioita ajattelee taaksepäin tuntuu vauhti suorastaan hurjalta. Aamuyöllä neljältä alkaneet supistukset pysyivät aamupäivän siedettävänä, mutta kun vessassa käydessäni huomasin veristä vuotoa lähdimme Tommin kanssa synnytysvastaanotolle. Kummi tuli laittamaan Papun päiväunille ja vahtimaan pojan unta. SVO:lla kuunneltiin vauvan sykkeitä ja tarkkailtiin vuotoa. Saimme käväistä vielä kotona parin tunnin ajaksi mutta palatessamme olikin jo varmaa, että sille tielle jäätäisiin. Sintti oli selvästikin kakannut lapsiveteen joten minulta otettiin verikokeita joiden avulla pyrittiin havaitsemaan jos vauvalle iskisi likaisesta lapsivedestä johtuva infektio. Kätilön tehdessä sisätutkimusta supistukset alkoivat äityä kovemmiksi ja kohta löysinkin itseni kävelemästä ympyrää SVO:n käytävältä odotellessamme siirtoa osastolle. Olen aina pitänyt raskaana olevien turhanpäiväistä käyskentelyä ja ölinää hieman hölmönä, mutta siinähän sitä itsekin vaappui ympäri odotustilaa ja yritti olla ulisematta turhan lujaa.

Saimme lopulta luvan vaappua äitiyspuolelle odottelemaan synnytyksen käynnistymistä, sillä kätilön ja lääkärin mukaan kohdunkaula ei ollut vielä pehmennyt niin paljoa, että synnytys olisi ollut varsinaisesti käynnissä. Sain hemaisevat sairaalavaatteet päälleni ja yritin rentoutua samalla kun supistukset alkoivat muuttua entistä voimakkaimmiksi. Tommi yritti käydä hieromassa selkääni helpottaakseen oloani, mutta uhkasin hengenlähdöllä mikäli hän tulisi kovasti lähelle härkkimään. Sen lisäksi, etten halunnut ketään lähelleni kun tunsin kipua, en nähnyt mitään syytä taputella selkääni kun kipu tuntui alavatsassa, samalla tavalla kuin kuukautiskivut.

Supistusten voimakkuus lisääntyi mielestäni todella nopeasti ja oli turhauttavaa, kun kivunlievityksestä tiedustellessani todettiin, että sitten kun en enää kivun kanssa pärjää sitä annettaisiin. Jossain vaiheessa oli vain todettava, että oma pärjääminen alkoi olla lopussa. Siinä vaiheessa tuntuikin jo, ettei lievitystä tullut tarpeeksi nopeasti. Jouduin sängylle makaamaan jotta vauvan sykettä saatiin seurattua, joten en pystynyt heijaamaan itseäni kivunlievitykseksi. Kätilöt olivat hieman myös huolissaan vauvan sykkeistä joten kohta ympärilläni pyörikin jo useampi hoitaja, vaan ei ketään joka olisi tarjonnut sitä saaketin kipulääkettä. Viimeinkin minut päätettiin siirtää synnytyssaliin, jossa kätilö viimein antoi minulle ilokaasunaamarin ja opasti sen käytössä.

Ensimmäisellä kerralla ilokaasu todella tuntui menevän päähän ja siitä tuli lievästi humalainen olo. Kun käyttöä jatkoi säännöllisesti se lähinnä muuttui asiaksi, johon keskittyi niin lujaa, että kipu hieman hellitti. Löysinkin jossain vaiheessa sopivan tahdin käyttää kaasua niin, että siitä oli mielestäni apua. Kun tunsin supistuksen alkavan aloin hengittää ilokaasua syvin henkäyksin ja aina uloshengittäessä ölisin kuin mielipuolinen lehmä. Oikeesti. Se kuitenkin tuntui auttavan ja sain levättyä aina supistusten välillä. Tommi linnoittautui keinutuoliin salin nurkkaan ja luki Tekniikan Maailmaa, mikä olikin aivan hyvä asia, sillä eipä hänestä siinä vaiheessa olisi mitään apua ollutkaan. Välillä hän kävi silittämässä päätäni tai antamassa suukon, hienosti aina silloin kun supistus ei ollut päällä. 

Lääkäri halusi laittaa vauvalle anturin päähän jotta hänen kuntoaan voitaisiin paremmin seurata. Jälleen yksi ikävä sisätutkimus lisää, joka voimisti supisteluja entisestään. Kun vielä ilokaasun letku irtoili pariin otteeseen ja kun jouduin käymään vessassa, tietenkin ilman kaasua, alkoi olla jo todella kamala olo. Siinä vaiheessa sain sekä puudutepiikin takapuoleeni että lopulta epiduraalin. Se oli todella tarpeen, sillä se rentoutti kehoa ja poisti kovimman kivun alavatsasta. Supistukset edelleen tunsi, mutta ne eivät olleet enää niin tuskaisia. Kätilö kävi kertomassa, että vauvan sykkeistä johtuen hoitohenkilökunta oli ruvennut pohtimaan sektion mahdollisuutta. Se tuli kovana pettymyksenä, vaikka olin päättänyt etten välittäisi siitä millä tavalla Sintti syntyisi kunhan tulisi terveenä. Kyllä siinä silti pieni itku tirahti.

Lääkäri päätti kuitenkin antaa oksitosiinia joka jouduttaisi synnytystä, sillä tässä vaiheessa kohdunsuu oli jo avautunut merkittävästi. Muistelen kätilön kertoneen minulle, että jossain vaiheessa saattaisi tulla tarve ponnistaa jolloin olisi hyvä painaa kutsunapilla hänet paikalle neuvomaan, hän olisi toisessa huoneessa lähettyvillä. Tuskin ovi oli kolahtanut kätilön poistuttua kun tunsin, että Sintti lähti liikkeelle ja itselle tuli kiire ettiä se kutsunappi, jonka avulla joku kertoisi mitä ihmettä nyt tapahtuu. Tommikin heräsi horroksestaan säkkituolilta, johon oli asettunut torkkumaan.

Sitten sitä mentiinkin jo lujaa. Seitsemässä minuutissa Sintti oli lopulta pihalla, kurttuisena ja täydellisenä. Pisteitä lähti pään muodosta, mutta lopulta apgar-pisteitä annettiin 8/9. Itselleni ensimmäinen alatiesynnytys oli pelottava mutta jollain kenties kierolla tavalla silti hyvä. Olen tyytyväinen, että sain kokea molemmat synnykset, sekä alatiesynnytyksen että sektion. Tommi oli vieressäni kannustamassa ja piti kädestä, kun ponnistin kätilön ohjeilla Sinttiä pihalle. Sain Sintin heti vierihoitoon rinnalleni ja olin onnekas, sillä kehoni antoi hyvin myöten syntyvän lapsen tieltä ja vältyin tikeiltä. Tommikin sai Sintin paitansa alle siksi aikaa kun minä kävin suihkussa ja söin hieman välipalaa.




Olemme nyt viettäneet Sintin kanssa pari päivää Tampereen yliopistollisella sairaalalla tutustuen toisiimme. Tommi ja Papu ovat käyneet molempina päivinä ja äitini on ollut sekä kotona avustamassa poikia (ja vahtimassa Papua kun Tommi oli kanssani synnytyksessä) että seuranani sairaalalla. Tänään saamme lähteä sairaalasta, joten edessä on jälleen uusia asioita kun tutustutamme uudelle perheenjäsenellemme kotimme. Papu onkin jo parina päivänä sanonut, että "äiti ja vauva kotiin", joten varmasti kotosalla odotetaan yhä paljon kuin täällä päässä kotiinpääsyä. Papuakin tässä on jo ennättänyt tulla kovasti ikävä, kun kerran tavallaan on niin lähellä mutta silti niin kaukana.

Nyt sitten edessä on ainakin kolme viikkoa yhteistä lomaa kun Tommi pitää isyysvapaitaan. Ihanaa päästä totuttelemaan nelihenkisen perheen arkeen. Jälleen ollaan uudessa elämäntilanteessa kun palataan vauva-arkeen yhdellä leikki-ikäisellä höystettynä. Emme ole myöskään viettäneet tällaista pitkää yhteistä lomapätkää sitten viime kesäloman, toivottavasti säät suosivat jotta pääsemme viettämään paljon aikaa ulkona. Lähinnä tietenkin Papun kanssa sillä Sinttiähän ei vielä ainakaan viikkoon voi viedä juurikaan ulos. Mutta täällä ainakin yksi halajaa jo kovasti lenkkipoluille! Vaunulenkit, odottakaapa vaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki merkki käynnistäsi kommentin muodossa!