30. toukokuuta 2016

Munkkeja ja maisemia Pyynikillä

Pyynikin näköalatornin juurella toimiva Pyynikin munkkikahvila on jossain määrin elävä legenda Tampereella. Kahvila on toiminut jo yli 20 vuotta perheyrityksenä ja se tarjoaa paitsi ehkä parhaimmat munkin ikinä, myös mahtavat näköalat tornin huipulta.




Olemme käväisseet munkkikahvilassa muutaman kerran aikaisemminkin ja viime perjantaina veimme Tommin vanhemmatkin nauttimaan uppopaistetusta sokeripäällysteisestä herkusta, sekä tietenkin ihastelemaan Tamperetta hieman korkeammalta kuin tavallisesti. Lähdimme koko perheen voimin ja saavuimme hieman huonosta reittivalinnasta johtuen Tampereen keskustan ruuhkan kautta paikalle noin puoli viiden aikaan, jolloin kahvilalla olikin vielä mukavan rauhallista etenkin perjantai-iltapäiväksi. Istahdimme kahvilan sisälle pöydän ääreen ja tilasimme kaikille aikuisille normaalikokoiset munkit (2 euroa/kpl), neljä kahvia (2 euroa/kuppi) ja kaksi Laitilan limonadia (3,50 euroa/kpl) sekä Papulle pienen munkin (1,30 euroa) ja pillimehun (1,50 euroa). Papu söi evääksi ottamamme päivällisen ennen herkkuihin siirtymistä ja ostimme nokkamukiin lasillisen maitoa (1,20 euroa) jotta pöperö meni paremmin alas. Hyvin malttoi jätkä syödä ruokansa vaikka aavistikin, että munkki oli odottamassa jälkiruokana.






Pyynikin näkötornin munkit leivotaan paikan päällä reseptillä, joka on saanut alkunsa 1980-luvulla. Raaka-aineet ovat kaikki kotimaisia ja kahviossa otetaan huomioon myös erityisruokavaliot; siellä tarjoillaan myös munkkeja jotka ovat laktoosittomia, maidottomia ja kananmunattomia. Munkkikahvilan munkit sopivat siis vaikkapa vegaaneille, joka on aika mainio asia!

Munkkeja myydään kahviolta paljon myös erilaisiin tilaisuuksiin ja niitä voi tilata haluamansa määrän vaikkapa kotiin vietäväksi. Me olemme hakeneet kerran vappumunkit heiltä ja kiireisen juhlapyhän munkkitilausten toimitus olikin varsinaista tehotyöskentelyä. Mekin saimme kellonajan jolloin munkit sai noutaa kahvion takaovelta tuoreina ja herkullisina mukaan. Etenkin suurempia määriä varten kahvilalta kannattaa tilata munkit ennakkoon, vaikka kahviollakin munkkeja oli korikaupalla valmiina myytäväksi. Satuinpa huomaamaan, etteivät eilisetkään munkit olleet hinnalla pilattuja, niitä nimittäin sai kuusi kappaletta kolmella eurolla. Me kuitenkin tyydyimme herkuttelemaan pelkillä munkeilla. Erityisen hyvältä munkki maistui Tampereen Paahtimon kahvin kanssa, jota kahviosta saa ostaa vastajauhettuna mukaan. 




Torni on suosittu vierailukohde ja vetää mm. turistiryhmiä. Siellä kokoontuvat myös niin motoristit kuin museoautoharrastajatkin, ja paljon näkee lenkkeilijöitä juoksemassa luontopoluilla tai Pyynikin rappusissa. Kyllä siinä varmaan itseltäkin pari kaloria kului kun katsoi rapputreenaajia vauhdissa! Munkkien lisäksi kannattaa maksaa 2 euroa/henkilö ja huristaa joko hissillä tai kavuta rappuset tornin huipulle. Sieltä saa aivan uudenlaisen kuvan Tampereesta kun koko kaupungin hahmottaa tavallista paremmin korkealta katsottuna. 




Pyynikin munkkikahvila on mielestäni visiitin arvoinen kohde, mutta kahvilan maistuvista munkeista pääsee toki nauttimaan myös keskustassa, aivan keskustorin kyljessä sijaitsevassa munkkikahvilassa. Oli suuntana kumpi paikka tahansa, voin todellakin suositella sekä tuotteiden, että palvelun puolesta tätä paikkaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki merkki käynnistäsi kommentin muodossa!