1. maaliskuuta 2016

Halestorm @ Klubi

Kävin pari viikkoa sitten perjantaina ystäväni (ja kaasoksikin lupautuneen) Ninnun kanssa aikaistetulla syntymäpäiväillallisella Hans Välimäen aasialaisessa bistrossa Masussa, jonka jälkeen suuntasimme yhdysvaltalaisen rokkibändin Halestormin keikalle Pakkahuoneen Klubille. Halestormin liput olivat tulleet myyntiin jo alkusyksystä jolloin huhuilin itselleni keikkaseuraa Facebookissa, ja koska Ninnu oli missannut jo yhden keikan Helsingin Nosturissa vuonna 2013 ilmoittautui hän heti mukaan korjatakseen aikaisemman virheensä.



Masu valikoitui ruokapaikaksemme, sillä Kummi oli kehunut paikan sunnuntaibrunssin erinomaiseksi. Koska aasialainen ruoka on molempien meidän mieleen eikä sitä ole kovin usein tullut nautittua kiinalaisia peruslounaita tai erilaisia sushibuffetteja prameammin, ajattelimme antaa Masulle mahdollisuuden laajentaa makumaailmaamme. Paikkana Masu oli aivan kiva, tunnelmallisesti valaistu ja helposti saavutettavissa - sijaitseehan se aivan keskustassa johon jopa omalla autolla on mahdollista saapua etenkin perjantai-iltana kun parkkipaikoista ei tarvitse maksaa klo 20 jälkeen ja suurin osa työväestä on jo poistunut keskusta-alueelta. Tarjoilijamme oli perin ystävällinen ja avulias, joskin kiinnitimme huomiota siihen miten hän toistuvasti tarjosi meille tarjoushinnalla olevaa viinipulloa siitäkin huolimatta, että tilasimme alkudrinkeiksi alkoholittomat juomat ja pitäydyimme muuten vedessä koko illan.



Ruokalista vaati hieman tulkkausapua sillä kaikki termit eivät auenneet näinkin maallikoille ruokailijoille, mutta pääsimme lopulta lopputulokseen tilauksemme suhteen ja nautimme erinomaisen illallisen. Itse söin alkuruoaksi kampasimpukan curryssa, pääruoaksi nuudeleita ja sieniä mausteisessa liemessä ja jälkiruokana nautin pähkinäistä kakkua suklaalla ja jäätelöllä. Kieltämättä maut olivat kohdallaan, mitä nyt alkuruoka oli asteen verran liian suolaista. Pääruoka oli sekin hieman suolaiseen vivahtava, mutta sopiva tulisuus ja reilu annoskoko sekä toimivat raaka-aineet saivat kyllä nauttimaan kulhollisen sisällöstä. Jälkiruoka oli erinomainen päätös aterialle ja sinetöi kokonaisuuden hyvin - kyllähän pähkinä, suklaa ja jäätelö vain toimii!

Keräsimme itsemme maittavan aterian jälkeen ja kierimme Klubille puoli kymmenen aikaan, joten missasimme Halestormin lämppärin Shiraz Lanen. Halestorm on vuonna 1998 Pennsylvaniassa perustettu rock-yhtye johon kuuluvat sisarukset Lzzy (laulu, kitara, koskettimet) ja Arejay Hale (rummut) sekä Joe Hottinger (soolokitara) ja Josh Smith (basso). Itse näin Halestormin ensimmäisen kerran vuonna 2010 kun Helsingissä järjestettiin Rockstar Taste of Chaos kiertyeen konsertti. Lähdin keikalle katsomaan lähinnä lempibändiäni Disturbedia, mutta muiden esiintyjien joukossa ollut Halestorm sykähdytti ja päätyi kuunteluun vielä keikan jälkeenkin. Keväällä 2013 Halestorm kävi heittämässä keikan Helsingin Nosturissa jonne suuntasin fiilistelemään bändiä ja heidän energistä lavameininkiään. Pidin siitä, miten yhtye otti pienen tilan haltuunsa ja kommunikoi yleisönsä kanssa. Keikalta lähti mukaan Halestormin toinen julkaistu albumi The Strange Case Of... (2012) jolta löytyy monta lempibiisiäni kuten levyn aloitusraita Love Bites (So Do I), I Miss the Misery ja Here's to Us. Itseasiassa levy on erinomainen kokonaisuus jota kuuntelen mielelläni etenkin silloin, kun haluan jotain menevämpää naislaulajalla ryyditettyä räminää.




Kun näin mainoksen Halestormin uudesta kiertueesta tarkistin Suomen keikkapaikat ja ajankohdat ja yllätyin iloisesti huomatessani, että yhtye saapuisi myös Tampereelle tehden keikalle lähdön monin kerroin tavallista helpommaksi. (Vaikka ei tuo nyt hyvin vaikeaa ole lähtökohtaisesti muutenkaan.) Bändi ei jättänyt kylmäksi tälläkään kertaa, vaikka mielestäni Klubi oli hieman liian pieni tila ja loppuunmyydyn keikan vuoksi turhankin tukala esiintymispaikka. Bändissä on iloista tekemisen meininkiä edelleen, vaikka he ovatkin soittaneet yhdessä jo kohta kaksikymmentä vuotta, ja vaikka edellisessä lausessa dissasinkin Klubia hieman liian pienenä keikkapaikkana bändi toimii erinomaisesti pienemmillä lavoilla kuin suurilla. Lzzy jutustelee yleisölle ja rumpali Arejay vetää joka keikalla odotusten mukaan astetta reippaamman rumpusoolon. Eivätkä kitaristi Joe tai basisti Joshkaan Halen sisaruksille häviä - kaiken kaikkiaan bändi soi hyvin yhteen.

Niin komea rokkibeibe kuin Lzzy onkin peräkkäisinä iltoina soitetut keikat verottivat jonkin verran lauluäänestä eikä neito onnistunut aivan jokaisen high noten kohdalla. Se ei toisaalta syönyt kuuntelunautinnosta juuri lainkaan vaan tuli olo, että tällaista aidon rock'n'rollin kuuluu ollakin: hieman särmikästä ja epätäydellistä. Yhtye soitti aika paljon uudelta albumiltaan Into the Wild Life (2015) johon en ole niin perusteellisesti vielä tutustunut, mutta mukavasti soittolistalla oli myös vanhempaa ja itselleni tutumpaa materiaalia.




Jos jokin asia jäi harmittamaan se oli se, ettei bändin oheismyynnissä ollut enää lainkaan levyjä myytävänä, ne kun olivat loppuneet kuulemma jo Ruotsin keikoilla. Olin varautunut hankkimaan yllä mainitsemani uuden läpyskän, mutta näillä näkymin sen ostaminen taitaa siirtyä netin ihmeelliseen maailmaan. Keikkapaitaa harkitsin ehkä sekunnin kunnes muistin koskemattoman keikkapaitatornini vaatehuoneessani. Jostain syystä niitä on kiva ostaa mutta ei niin kiva pitää päällään... Maltoin siis mieleni ja totesin, että säästyivätpä nekin rahat.

Toivottavasti bändi jatkaa menestystarinaansa ja saa lisää soittoaikaa radiokanavilla ja sitä mukaa lisää keikkoja myös Yhdysvaltojen ulkopuolelle. Itse lähden kuuntelemaan yhtyettä jatkossakin erittäin mielelläni ja otan tavoitteeksi omaksua heidän uusimmankin materiaalin pääni sisäiselle soittolistalle, jotta tulevilla keikoilla saisi heittäydyttyä vielä paremmin yhteislaulun lumoihin. Kesän tullen bändin tuotanto pääsee melko varmasti juoksulenkkien fiilislistoille siivittämään askelta, kuten se on tehnyt menneinäkin vuosina.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki merkki käynnistäsi kommentin muodossa!