24. helmikuuta 2016

Lapsi sairaana ensimmäistä kertaa

Olemme päässeet todella helpolla lapsen sairasteluiden suhteen. Toki viime keväänä ja kesällä meillä käytiin useaankin otteeseen tutkituttamassa Papun allergiaoireita ja ennen joulua jopa hieman toivoimme, että hoitopaikassa esiintynyt vesirokko olisi saatu sairastaa pois (ilman toivottua lopputulosta), mutta näiltä lasten perussairauksilta (flunssa, influenssa jne.) joista aina kuulee niin paljon puhuttavan olemme säästyneet. Tähän asti.

Sunnuntaina lievänä yskimisenä alkanut sairastelu johti lopulta siihen, että työpäivän jälkeen hain hoidosta kuumeisen ja melko uupuneen pienen pojan. Hyvätuulisen, mutta väsyneen oloisen. Illan vietimme yhdessä sohvalla Myyrää katsellen ja kuumetta mittaillen. Lievän lämmön saattelemana puimme jätkän lämpimästi ja peittelimme tarkasti nukkumaan, joka tietenkin oli ääliömäinen virhe.

Itse en ole sairastanut kuumetta sitten vuoden 2008, enkä muista koska viimeksi ennen sitä. En siis suoraan sanottuna tiedä, miten kuumepotilaan kanssa tulisi käyttäytyä. Eikä Tommikaan, joka ainakin miesflunssasta mutta toisinaan myös oikeastakin kuumeilusta kärsii tajunnut, että eihän kuumeista saa pukea lämpimästi ja tunkea peitteiden alle. Puoli kymmenen aikaan kun kävimme tarkistamassa Papun vointia korvakuumemittari huusi hoosiannaa ja näytti lukemaksi 39,3 astetta. Hieman siinä pakkasi äitiä, mutta varsinkin hieman tunneperäisempää isää hirvittämään.

Tajusimme sentään ottaa peiton ja villasukat pois ja hieman tuulettaa melko lämmintä huonetta (emme kuitenkaan avanneet ikkunaa, talvi kun on). Koska olemme vielä varsin aloittelevia vanhempia emmekä lähimainkaan asiantuntijoita tällä saralla, soitin vielä TAYSin päivystykseen saadakseni asiantuntevat ohjeet. Kuulemma pienten lasten lämpö saattaa kohota yllättävänkin korkeaksi, eikä alhaisemmasta kuin 40,5 asteen lämmöstä tarvitse vielä sen kummemmin huolestua. Vielä päälle neljänkymmenenkin asteen lämpö on ihan ok, kunhan se suostuu laskemaan lääkkeillä ja kehoa viilennettäessä. Ystävällinen sairaanhoitaja neuvoi puhelimessa, että mikäli huoneen viilentäminen ja peitteiden (ja jopa vaatteiden) karsiminen ei auta kuumeen laskuun, voisi lapsen viedä jopa viileään suihkuun tai parvekkeelle hetkeksi. Onneksi emme joutuneet näihin toimenpiteisiin, vaan Papu otti kiltisti nestemäisen Paracetamolin ja joi nokkamukista vettä. Parin tunnin päästä kuume oli selkeästi jo laskenut eikä poika hohkannut enää kuin mikäkin kiuas.

Kuumeen lisäksi Papun nenä vuoti kuin seula ja poika yski vähän väliä ikävän limaiselta kuulostavaa yskää. Siirsimme olohuoneessa pöhöttäneen ilmankostuttimen Papun huoneeseen silläkin uhalla, että kostea ilma irroittaa vielä pienen huoneen muumitapetit seiniltä. Josko vaikka kostea höyry auttaisi hieman irroittamaan limaa. Poika heräsi pariin otteeseen itkemään yöllä, jolloin annoin lisää vettä ja etsin kadonneen tutin takaisin suuhun.




Eiliseen aamun mennessä kuume oli jo laskenut maltilliseksi 37,6 astetta ja poika oli oikein reipas, joskin edelleen todella räkäinen ja rohiseva. Päiväunien aikaan lämpö oli hieman 38 päälle mutta ei onneksi mitenkään hyvin korkea. Tommi jäi päiväksi Papun kanssa kotiin kun minä suuntasin töihin ja tänään vaihdoimme vuoroa minun jäädessä kotiin päiväksi. Yö meni aivan hyvin parilla herätyksellä, joiden aikana Papu ei kylläkään suostunut sen enempää ottamaan lääkettä kuin juomaankaan, mutta tänään kuumetta ei ole enää ollut lainkaan. 

Pari päivää olemmekin siis eläneet siinä mielessä arjesta täysin poikkeavaa elämää, että lapsemme on katsonut enemmän piirrettyjä kuin koko elämänsä aikana yhteensä, juonut mehua ensimmäistä kertaa ja saanut jättää ruoan syömättä ilman sen suurempia vääntämisiä. Olen perustellut tätä itselleni sillä, että itsekin sain lapsena elää enemmän tai vähemmän pellossa ollessani kipeä. Jos olo on kurja, niin miksi lisätä kurjuutta, eikö niin? Pieni kriitikko sisälläni yrittää väittää, että arkeen palaamisesta tulee vielä hankalaa, mutta (toivottavasti) sisäinen realistini toteaa heti päälle, että aikuinen lopulta määrää arjen rytmin ja lapsi mukautuu.

Q

Ja myönnettävähän se on: Myyrän katsominen vaan on todella mukavaa puuhaa! Jopa tällä iällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki merkki käynnistäsi kommentin muodossa!