25. tammikuuta 2016

Lapset häissä - uhka vai mahdollisuus?

Vaikka itselläni on kohta kaksi lasta, muksujen sisällyttäminen häihin on monisäikeinen asia. Itse olen aina ollut sitä mieltä, että lapset saisi jättää kotiin mieluumin kuin ottaa mukaan häihin, ja tätä ajatusta pidin vallitsevana marssijärjestyksenä omia häitämmekin suunnitellessa. 

Kunnes aloin suunnitella häitä Tommin kanssa. "Hääthän ovat perhejuhla! Tietenkin lapset osallistuvat niihin."

Jaaha. No, tottahan se on. Häät ovat perhejuhla johon ainakin itse toivon saavani ympärilleni omien rakkaiden perheenjäsentemme lisäksi kaikki rakkaat ystävämme. Lapset luonnollisestikin ovat melko oleellinen osa perhettä, sekä omassa että varmasti muidenkin lapsiperheiden elämässä. Eihän niitä riiviöitä voi juuri unohtakaan, sen verran ahkerasti lapset arkea rytmittävät.

Mutta että ottaa lapset osaksi häitä?

Kuva täältä


Suoraan sanottuna olen sitä mieltä, että häät ovat lapselle aika tylsät juhlat. Siellä seisoskellaan, istutaan aloillaan, kuunnellaan puheita, soitetaan mälsää musiikkia ja syödään tylsää ruokaa. Niihin pitää pukea päälle hienot vaatteet, eli kaikki ryömiminen ruohikossa, kiipeily kiviaidoilla ja mättäiden potkiminen on mitä todennäköisimmin kiellettyä. Sen lisäksi, että häissä pitäisi myös käyttäytyä, mielellään hyvin, eli kaikki hauska on jotakuinkin kiellettyä.

Itse muistan niistä muutamista hääjuhlista joihin jouduin lapsena osallistumaan, että yleinen ilmapiiri koko juhlan ajan oli enemmän tai vähemmän ankea. Lisäksi jouduin todennäköisesti pukeutumaan mekkoon, jota inhosin jo etenkin lapsena sydämeni kyllyydestä. Jos olisin voinut vaikuttaa asiaan, olisin varmaan missannut moiset tylsät pippalot ja lähtenyt vaikka rakentelemaan kaarnalaivoja mökille.

Kuva täältä

Nyt äitinä ollessa olen täysin vakuuttunut siitä, että mikäli minua muistettaisiin tässä vaiheessa hääkutsulla, soittaisin ensimmäisenä potentiaaliset lapsenvahdit läpi ja hoitaisin Papulle siltä istumalta kyläpaikan juhlien ajaksi. Paitsi että Papu ei moisista juhlista tajuaisi tuon taivaallista, itse en haluaisi miettiä koko ajan miten poika viihtyy, mistä löytyy syöttötuoli tai miten saan jätkän temperamentin hillittyä tärkeiden puheiden ajaksi etteivät muut vieraat häiriinny. Minne tuollaisen puolitoista vuotiaan taaperon laittaa siksi aikaa kun haluaa tanssia? Entä montako lasia kuohuvaa voi ottaa ja silti olla vastuuntuntoinen vanhempi? Ja koska pienellä ihmisellä on kuitenkin aivan oma uniaikataulunsa, tyyppi pitäisi viedä nukkumaan jo ennen kahdeksaa, joten omatkin juhlat jäisivät todennäköisesti melko lyhyiksi. Where's the fun in that?

Itse siis valitsisin, etten ota lastani häihin mukaan. Mutta onko asia eri jos kyseessä on omat häät?

Tavallaan lapset eivät kyllä mielestäni automaattisesti häiritse hääjuhlaa. Minä en kaipaa mitään turhaa pönötystä, jolloin pitää hiiren hiljaa keskittyä seuraamaan tarkkaan määritettyä ohjelmaa ja aikataulua, istua paikallaan ja käyttäytyä. Todennäköisesti en voi odottaa läheisiltä ystäviltämmekään mitään erinomaista käytöstä vaan rempseää ja raikuvaa meininkiä, joten miksi vierittäisin sellaista vastuuta myöskään lapsille. Lisäksi tässä reilun vuoden aikana olen oppinut sietämään sitä, ettei lapsiperheen arjessa koskaan voi olla varma meneekö tämä päivä yhtä hienosti kuin eilinen. Olen oppinut siis ymmärtämään lapsiperheiden arkea aika universaalina ilmiönä, eikä kaupan kassajonossa huutava taapero enää herätä ärsytystä samalla tavalla kuin lapsettomassa elämässäni. (Voimahaleja vain kaikille teille muillekin vanhemmille! Kahdenkymmenen vuoden aikana se kuulemma helpottaa.) Joten häät tai ei, lapset voisivat olla vapaasti lapsia ja juoksennella, temmeltää ja kikattaa sopimattomissa kohdissa. Heille voi myös keksiä kaikkea hauskaa tekemistä juhlien ajaksi sekä huomioida lapselliset tarpeet myös tarjoilujen suhteen. Kivaa!

Toisin sanoen olen aika valmis toivottamaan lapset osaksi meidänkin hääjuhlaa. Niin, siis toisten lapset.

Vaan entäs ne omat? Häiden alla esikoinen on juuri ja juuri kolmen vuoden kieppeillä ja kuopuskin ennättänyt jo reilun vuoden ikään. Täysin kelvollisia siis osallistumaan vanhempiensa hääjuhlaan, eikö? Sekä omani että Tommin vanhemmat ovat kovasti luvanneet, että ylimääräisiä lastenhoitajia löytyy juhlapaikalta aivan varmasti. Myös ystäväni ovat asian tiimoilta vakuuttaneet, että kuka tahansa on valmis katsomaan muksujen perään koko päivän eikä siksi asian tarvitse tuottaa sen suurempaa murhetta. Mutta miten lakata olemasta ensisijaisesti äiti kokonaiseksi päiväksi?

Koska tosiasiahan on se, että jos lapsi satuttaa polvensa, hän itkee ensimmäisenä äitiään. Jos ujostuttaa, hän hakeutuu todennäköisimmin äitinsä helmoihin. Ja kun illalla ei haluaisi mennä vielä nukkumaan, kun "ei vielä yhtään väsytä", niin kaiken kiukkuitkun keskeltä yleensä aina erottaa tutun ja turvallisen äitiiii-huudon. Riittääkö silloin, että äiti päättäväisesti sulkee korvansa ja toteaa, että joku avuliaista juhlavieraista, mummo tai kummi, saa hoitaa tämän homman? 

Kuva Pinterestistä

Itsekästä tai ei, haluan olla hääpäivänäni ensisijaisesti morsian. Haluan nauttia hääaamuna rauhassa valmistautumisesta, hoitaa mahdollisia juoksevia asioita ja varmistaa, että kaikki on niin kuin pitää. Voin pussailla lapsiani päivän mittaan ohimennen, mutta en halua syöttää heitä, juottaa heitä tai auttaa heitä käymään potalla. En myöskään halua vetäytyä laittamaan lapsia nukkumaan saati jäädä vahtimaan, että kullanmurut pärjäävät majoituksessa muiden jatkaessa juhlimista. Enkä halua, että kukaan tulee vaatimaan osallistumistani aamun rutiineihin seuraavana päivänä.

Kaiken kaikkiaan voisin siis linjata, että vieraat: tervetuloa lastenne kanssa. Keksimme muksuille varmasti jotain hauskaa oheistoimintaa ja voimme luvata, ettei meidän juhlissa tarvise istua selkä suorassa kuuntelemassa kun muumiot pitävät puheita. Omat muksutkin ovat tervetulleita heti kun ratkaisemme sen, kuka lastemme ensisijainen huoltaja koko päivän ajan on. Minä se en halua olla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki merkki käynnistäsi kommentin muodossa!