5. heinäkuuta 2015

Vuosipäivä

Tasan vuosi sitten Tommi koetteli raskauden, nälän ja helteen kiristelemiä hermojani ohjaamalla minua aamupalareissulla Sorsapuistoon ja yllätti tarjoamalla itsetehtyä tuohisormusta lupauksena avioliitosta. Koska hormonien ja yllätysmomentin vaikutuksella vastasin myöntävästi, saimme tänään viettää ensimmäistä kihlauksemme vuosipäivää. Teimme sen pitkälti samaisessa Sorsapuistossa.

Eilen pääsimme kuitenkin viettämään iltaa kahden kesken, kun omat kummini tulivat lapsenvahtihommiin ja vapauttivat meidät illalliselle Tampereen keskustaan. Suuntasimme huhtikuussa avattuun kiinalaiseen Yitong Hotpot -ravintolaan Tuomiokirkonkadulle. Paikka oli tilava, valoisasti sisustettu ravintola, jossa jokainen pääsee kypsentämään ruokansa spriikeittimen päällä olevassa padassa. Valitsimme menuvaihtoehdoista Ateria A:n ja C:n, joista A piti sisällään lammasta, kalmaria, kalaa, yuba-rullia, kiinankaalta ja viipaloituja perunoita, C taasen nautaa, jättiläiskatkarapuja, kalaa, kesäkurpitsaa, kiinalaisia mustasieniä ja pinaattia. Kolmesta liemivaihtoehdosta valitsimme keskivahvan mausteliemen molempiin patoihin, sillä vaikka pidämmekin tulisesta ruoasta, aasialaisissa ravintoloissa tulinen saattaa olla jotain aivan omaa luokkaansa. Lisäksi otimme molemmille annokset nuudeleita.


Englantia puhunut tarjoilijamme toi ruoat pöytään ja kertoi kuinka kauan mitäkin ainetta tulisi padassa keittää, sekä kävi tasaisin väliajoin kyselemässä oliko kaikki hyvin. Ruokailu muistutti pitkälti fondue-illallista, jossa jokainen heittää pataan mitä mielii ja kalastelee herkkuja liemestä niiden kypsyttyä omalle lautaselleen. Makuelämykset eivät olleet tajunnan räjäyttäviä, mutta tilaisuus oli mukavan sosiaalinen ja otti oman aikansa, ja saimmekin nautittua Tommin kanssa kerrankin rauhassa, vailla turhanpäiväistä kiirettä sekä pöydän antimista, että toistemme seurasta. Hot pot on mielestäni erityisen mukava tapa lähteä vaikkapa pienellä porukalla istumaan iltaa, ja koska listalta löytyy monia vaihtoehtoja myös lapsille (esim. peruna, makkara, lihapullat jne.) olisi paikkaan hauska lähteä joskus Papunkin ollessa hieman isompi. Maustelimistä löytyy myös mieto kana-kookosliemi, joka sopii tarjoilijan mukaan hyvin juuri lasten ruokailuja ajatellen.



Hintaa hot pot -aterialle tulee 24 euroa per lurkki, johon meidän kohdalla lisättiin vielä molempien annoksiin nuudelit (4 euroa henkilöltä) sekä kiinalaiset Tsingtao -oluet (5,80 euroa per pullo). Emme ottaneet jälkiruokaa, mutta listan perusteella aika tyypillinen kiinalaisen ravintolan jälkiruokavalikoima: friteerattua ananasta ja jäätelöä, jäätelöä, tai jäätelöä ja hedelmiä. Paikka näytti raikkaalta, joskin Tommin kanssa olisimme erottaneet yhden seinän valkoisesta tapetista vaikkapa mustalla maalilla tai muulla tehostevärillä. Itse pidin kovasti vaaleanpunaisista kukista katossa, jotka sointuivat kauniisti vaaleisiin seinätapetteihin. Puutarhakalustemaiset pöydät ja tuolit eivät olleet kaikista kauneimmat eivätkä ehkä tyyliltäänkään istuvimmat, mutta olivat aivan asialliset. Henkilökunta oli miellyttävää ja ruoka, joka tietenkin oli pitkälti esivalmisteltua, tuotiin nopeasti pöytään. Noh, tarjoilijamme meinasi unohtaa annoksistamme lampaan ja naudan, mutta meidänlaisemme lihansyöjät osasivat toki kysellä puuttuvien eläinten perään. 

Jäätelökiskalla poikettuamme kävimme jälkiruokajuomilla Champagne bar Santéssa, joka sijaitsee melkein Koskikeskusta vastapäätä Hatanpään valtatiellä. Joimme kumpikin lasilliset kuplivaa baarin ulkoilmaterassilla, jossa tunnelmaa hieman latisti bussipysäkkien välitön läheisyys. Palvelu oli kuitenkin erinomaista ja shampanja viileää ja herkullista. Santé järjestää joka kuukauden ensimmäinen tiistai tastingeja joihin olisi hauska joskus osallistua! Baarista saa kuohujuoman lisäksi myös erilaisia viinejä sekä pientä purtavaa juustoista ja kinkuista mansikoihin. Suosittelen käväisemään vaikkapa pienellä porukalla jakamassa pullon kuplivaa, etenkin hienona, aurinkoisena iltana niin kuin eilen!


Laivaravintola Suvi Laukontorin satamassa tarjosi viimeiset ilta-auringon rippeet kun piipahdimme yläterassilla juomassa lasilliset, Tommi jännittävästi hanaolutta ja minä laivan ainoaa tarjolla olevaa, melko pahanmakuista ranskalaista valkoviiniä. Ajattelimme vielä piipahtaa illan päätteeksi irkkupubi O´Connellsissa, jossa jostain järjen köyhyyteen viittaavasta mielijohteesta tilasimme vielä toastit olueittemme seuraksi. Voi apua, miten olikaan virhe! Ei missään nimessä makunsa puolesta, sillä toastit ranskalaisineen ja dippeineen olivat erinomaiset, mutta seurauksena oli jäätävä ähky. Pyörimme bussiin ja suuntasimme vapauttamaan lapsenvahdit, joilla oli omien sanojensa mukaan ollut oikein lystiä Papun kanssa. Lapsi nukkua tuhisi kovaa vauhtia, joten lienee perusteltua epäillä, että kaikilla oli hyvä ilta.

Tänään päivä menikin perheen kesken ensin Sorsapuiston puistokirppiksellä pyörien ja löytöjä tehden. Tommi haali Ikean kassillisen verran LP-levyjä, cd-levyjä, dvd-levyjä, muutaman lelun Papulle, purkkeja, purnukoita... Minäkin kyllä osallistuin ja täydensin löytöjen kokoelmaa muutamalla vaatteella itselleni ja Papulle, joten pata kattilaa soimaa. Väkeä oli paljon, sekä myymässä että ostamassa! Kirppishän on kesäisin joka sunnuntai ja se on ilmainen, joten mikäli nurkistasi löytyy roinaa ja aiot joka tapauksessa viettää sunnuntain nurmikolla lökötellen, tee se seuraavan kerran vaikkapa Sorsapuistossa!



Kotiin päästyämme hengailimme vielä hetken kerrostalomme takapihalla, jossa yritin tunnin verran saada Papua jatkamaan päiväuniaan lopulta luovuttaen ja siirtyen viettämään laatuaikaa perheen kesken. Tänään onkin riittänyt ihmettelyä siinä, miten asiat ovatkin vuoden sisällä muuttuneet. Eilen kaupungille mennessä puolihuolimattomasti harmittelin nuorten aikuisten porukoita katsellen, että niin vaan ovat nuokin ajat ohi. Poissa ovat pitkät illat pussikaljalla puistossa, villit baari-illat ja vapaat aikataulut. Tänään ei ole harmittanut enää yhtään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki merkki käynnistäsi kommentin muodossa!