23. kesäkuuta 2015

Kolassa keitetyt ribsit

Kuten aikaisemmassa postauksessani jo kerroin, olemme muutamana edellisenä juhannuksena valmistaneet herkulliset ribsit hieromalla niihin ensin mausteita pintaan, paistamalla niitä sitten monta tuntia uunissa ja lopulta grillaamalla ne barbequekastikkeen kera grillissä. Tänä vuonna päätimme kokeilla kuitenkin ribsien keittämistä ohjeella, jonka Tommi on vuosia sitten repäissyt jostain lehdestä talteen.

Neljän hengen annokseen tarvitaan:
  • noin 3 litraa kolajuomaa
  • 2 sipulia
  • 1-2 sitruunaa
  • 3-4 valkosipulinkynttä
  • pala inkivääriä
  • 1 dl soijakastiketta
  • ½ dl worcestershirekastiketta
  • 2 kg porsaankylkeä
  • noin 2 dl barbequekastiketta voiteluun

Pese sitruunat huolellisesti ja viipaloi ne kuorineen. Lohko sipulit ja viipaloi valkosipulit sekä inkivääri. Kaada kola isoon kattilaan ja lisää sitruunat, sipulit, valkosipulit ja inkivääri sekaan. Lisää kattilaan soijakastike ja worcestershire. Kiehauta liemi.

Nosta raa’at, pariin kolmeen osaan pilkotut lihat kattilaan ja keitä hiljaa poreillen noin puolitoista tuntia. Anna lihojen jäähtyä liemessään, valuta ja kuivaa. Voitele lihat barbequekastikkeella ja grillaa rapeiksi.





Meillä oli neljälle hengelle varattuna 2,8 kg maustamattomia ribsejä, eikä niistä jäänyt montaakaan luunväliä seuraavalle päivälle. Kolajuoman kohdalla olimme hieman hölmöjä, sillä ostimme halvinta mahdollista merkkiä vaikkei ehkä juuri litrahinnassa olisi tarvinnut ruveta pihistelemään... Toisaalta lieköhän makuun vaikuttanut se, onko kyseessä ihka aito Coca-Cola vai jokin korvaata tuote. Ehkä testaamme seuraavalla kerralla aidolla tavaralla. Sitruunan sijaan olisi voinut käyttää limeä, se olisi voinut antaa hieman vielä pirteämmän maun kuin sitruuna. Inkivääriä viipaloimme joukkoon ronskisti, eikä sitä ollut ollenkaan liikaa. Ja meidän taloudessa ainoat oikeat barbequekastikkeet ovat melkeinpä Sweet Baby Ray’s ja Hunt’s, joista tällä kertaa käytimme ensimmäisenä mainittua. Ohjeessa mainittu kaksi desiä on kyllä aika kesy määrä, meillä ainakin kastiketta tuppaa lorahtamaan aika reilusti lihalle kuin lihalle.

Ribsien kanssa söimme grillattuja maisseja ja nautimme Coronat limeviipaleella. Punaviiniäkin oli, mutta tällaisen grilliruoan kanssa kevyt olut sopii melkeinpä paremmin. Joskin nämähän ovat niitä kuuluisia makuasioita.



Aikaisempien vuosien uunissa kypsytettyjen ribsien rinnalla nämä olivat kyllä voittajia. Lihat oli melkeinpä haasteellista saada kattilasta ylös niin, että luut pysyivät paikoillaan, ja viimeistään syödessä vain kopina kuului kun luut putoilivat lihoista lautasille ahnaiden ruokailijoiden päästessä tositoimiin. Voimme todellakin suositella tätä ohjetta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki merkki käynnistäsi kommentin muodossa!