14. kesäkuuta 2015

Keikkakesä on aloitettu

No niin. Kesä alkoi ja samalla vapaa-aika mukamas loppui. Onko tämä nyt sitä lomakiirettä josta kaikissa lehdissä kamalasti vouhkataan? Suoraan sanottuna muutama TV-sarja on koukuttanut niin pahasti, että ne muutamat hassut tunnit päivässä jotka poitsu nukkuu, ovat menneet tuotantokausia kahlatessa. Ovathan kaikki muutkin tietoisia, että Game of Thrones tulee taas?

Kesäkuu tempaistiin käyntiin Puolustusvoimien lippujuhlapäivänä Helsingissä, jonne suuntasimme Tommin ja veljeni kanssa katsomaan Jäähallilla keikkaa vetäviä Five Finger Death Punchia ja legendaarista Judas Priestiä. Olimme veljeni kanssa jo joitakin vuosia sitten lyöneet kättä päälle, että FFDP lähdetään yhdessä tuumin katsomaan jahka bändi saapuu Suomeen, mutta bändin vieraillessa viimeksi loppuvuodesta 2013 keikkaliput myytiin loppuun ennen kuin saimme lippuja lunastettua. Tällä kertaa onnistu, ja Tommikin saatiin houkuteltua mukaan "nykynuorten pomppuhevibändin" keikalle illan pääesiintyjän vuoksi. Itselläni Judas Priest on ollut suhteellisen vähäisellä kuuntelulla mutta kukaan ei varmaan voi kieltää metallijumala Halfordin luotsaaman bändin merkitystä hevi- ja metallipiireissä, ja bändi onkin ollut omalla Pakko nähdä -listalla jo jonkin aikaa. Nyt tuli sekin ruksattua yli!

Five Finger Death Punch soitti yllättävän lyhyen setin, vain puolisen tuntia. Meno eturivissä oli hikistä, bändin reippaalla kädellä yleisöön kylvämien plektrojen perässä ryntäiltiin antaumuksella, ja pomppuhevi -termille uskollisena useampikin biisi pisti polvinivelet koville tahdissa hyppimisen vuoksi. Erityisesti yhtyeen laulaja Ivan Moody käytti koko lavaa hyväkseen ja roikkui milloin lavan vasemmassa, milloin oikeassa laidassa virnistelemässä yleisölle. Bändi kokonaisuudessaan otti aivan mukavasti kontaktia yleisöön, mutta lyhyen setin vuoksi taisi olla hieman kiire laulaa biisit pois alta ja tehdä tilaa illan pääesiintyjälle. Olisivat tyypit voineet kyllä toisen mokoman puolituntisen soittaa... Erityisesti jäi ehkä kalvamaan se, ettei Rob Halford tullut lavalle esittämään bändin kanssa kappaletta Lift Me Up, jolla Halford alunperin laulaa.

No mutta se Priest. Rokkilegenda, joka siis on tehnyt musiikkia jo viidellä vuosikymmellä (!), soitti hyvän kimaran kappaleita joista Tommi varmasti tiesi kaikki ja joista itse tunnistin ainakin kaikki radiosoitot. Halford oli aluksi hieman pettymys, sillä miehen esiintyminen oli vaisua, ääni ei meinannut venyä rokkikukon tunnettuun monipuoliseen ääniskaalaan, ja muutenkin tuntui siltä, ettei bändi oikein meinannut päästä käyntiin. Halford kylläkin vaihtoi tunnollisesti takkia melkein jokaisen biisin jälkeen tarjoten ainakin jotain uutta yleisölle, mutta kesti hyvän tovin ennen kuin mies nähtiin tapojensa mukaan moottoripyörän selässä lavalla. Itsehän tietenkin olin juuri silloin juomassa, uskokaa tai älkää, euron kraanavettä anniskelualueella, kun salista kaikui Breaking the Law -biisin tunnetut sävelet. Onni onnettomuudessa oli kuitenkin se, että juuri samalla hetkellä Five Finger Death Punchin laulaja Moody käveli ohitseni ja pääsin ottamaan kaverin kanssa selfien. Ei mennyt aivan hukkaan siis sekään euron vesituoppi!

Noin puolen välin jälkeen meno oli jo aivan toista mitä keikan alussa ja sekä yleisö että bändikin oli hyvässä vedossa. Useammankin encoren jälkeen sai lähteä tyytyväisenä valumaan takaisin hotellille pohtimaan, mitkä rokin legendat on vielä näkemättä. Olisiko ehdotuksia?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki merkki käynnistäsi kommentin muodossa!