8. huhtikuuta 2015

Pääsiäisen maistuvat meiningit

Mistä ihmeestä se mahtanee johtua, että erimoiset juhlapyhät antavat aina luvan syödä itsensä monikertaiseen ähkyyn? Joulu on sinänsä aivan oma lukunsa, mutta kyllä pääsiäisenäkin onnistuu itsensä ahtaa paremmin kuin täyteen. Ajattelin vienosti, että laajentaisin tiukan karkkipäivän, lauantain, koskemaan suklaajuhlan kunniaksi perjantaita ja sunnuntaitakin, mutta taisi se puolikkaan suklaamunan muodossa lipsahtaa maanantain puolelle. Niin, puolikkaan, en meinaan kyennyt enää kerta kaikkiaan kokonaista suklaamunaa nauttimaan, vaikka sellainen piti Tommilta Ärrän alelaarista vinkua. Kyllähän sitä nyt yksi yllätysmuna pääsiäiseen kuuluu!

Me suuntasimme pääsiäisen viettoon Itä-Suomeen, Tommin vanhempien luokse. Välimatkat kun ovat mitä ovat, pitää aina ottaa mahdollisimman paljon irti pidennetyistä viikonlopuista. Mökkiviikonloppu minun perheeni kanssa koki tällä erää toisen sijan, sillä Siperiassa (kyllä, tällä nimellä viittaan puolisoni kotiseutuun) olemme päässeet viimeksi käymään joulun ja uuden vuoden välipäivinä. Eihän tuollakaan siis turhan tiuhaan ole tullut vierailtua.

Laitoimme kodin siis pääsiäiskuntoon siivoamalla ja järjestelemällä, minä päivitin Oksan pääsiäisasuun ja asetin äitini ostamat narsissit ruukkuihinsa parvekkeelle. Istutin myös rairuohon, tai pääsiäisohran, edellisenä sunnuntaina. Ei ole itänyt vieläkään. Onnistun joka vuosi unohtamaan, että ruohot tulisi pistää multiin reilusti ennen sitä nimenomaista viikonloppua, kun haluaisi itse ruohoa ihastella... No jaa, semmosta sattuu!



Pääsiäisoksa sai kannateltavakseen Tigerista löytyneitä pikkutirppoja, mintunvihreää nauhaa ja puumunia, sekä itse omin pikku kätösin maalailemia munia. Olen jo monen vuoden ajan meinannut maalata pääsiäismunia, sillä meillä kananmunia kuluu melkoisesti ja ne on helppo käyttää niin, että kuoret pysyvät ehjinä. Nyt viimeinkin muistin säästää illallismunakkaan kuoret ja maalailla iltapuhteina muutamat koristemunat. Kananmunat ovat hyviä askarteluvälineitä myös siksi, että ainakin vesivärit voi pestä useaan otteeseen pinnasta pois vedellä, mikäli sattuisi suti lipsahtamaan väärään suuntaan. Täytyi jälleen kerran todeta, että ei se pensselikään tunnu kädessä kovin tutulta, kun vuosikausiin ei ole moista sen kummemmin käyttänyt. Mutta nyt kun vesivärit on jälleen kaivettu naftaliinista, voi ehkä jatkossa uskaltautua verestämään jälleen siveltimen käyttöä enemmän. Ehkä.

Kun koti oli sellaisessa kunnossa, että sinne on mukava loman jälkeen palata (ei todellakaan mikään minun aloittama tapa, mutta kieltämättä aivan hyvin ajateltu), pakkasimme romut ja pojan autoon ja suuntasimme kohti itää. Jätkä nukkui koko matkan Tampereelta Kuopioon, jossa pidimme tauon ja yövyimme Papun kummien luona. Tavan mukaan meidät kestittiin erinomaisesti ja seuraavana päivänä olikin helppo siirtyä lyhyt matka Tommin kotikonnuille Outokumpuun. Viikonlopun ohjelmassa oli kaiken makaamisen ja herkuttelun ohella päivävisiitti Joensuuhun Tommin kanssa kahden. Kävimme muutamalla kirpputorilla tekemässä pienimuotoisia löytöjä, ja mukaan tarttuikin mm. vanha pääsiäiskortti, sekä vaatteita Papulle. Tommi vei minut lounaalle Joensuun keskustassa Kauppakadulla sijaitsevaan Hyve&Pahe –nimiseen paikkaan, jonka yläkerrassa sai itse valitsemillaan täytteillä paistettua wokkia. Myös punnituksella hinnoiteltu salaattibuffet oli tarjolla, alakerrasta löytyi pieni mutta runsailla herkuilla varustettu kahvila. Molempien sekameteliwokki oli oikein maistuva, joten olimme todella tyytyväisiä lounaaseemme. Törmäsimme Joensuussa yllättäen myös muutamaan ystävään, joka oli erinomainen silaus muutenkin mukavaan vapaapäivään kaupungilla.



Sunnuntaina päätimme olla rohkeita ja valmistaa pääsiäisen kunniaksi lammasta. Pari vuotta sitten olimme yhtä kokeellisia ja totesimme, ettei pääsiäinen kyllä ole oikein mitään ilman kyseistä määmäätä. Olimme menossa mökille kahdestaan ja ajattelimme, että vedämme varman päälle ja otamme karitsan sisäfilettä. Ei voi epäonnistua. Pakastealtaalla punnitsimme kuitenkin vaihtoehtojamme: pikkuriikkiset karitsan sisäfileet vai kunnollinen parin kilon lampaan paisti, hinta on jotakuinkin sama. Valitsimme paistin. Se oli virhe. Söimme paistia kiukulla vielä seuraavallakin viikolla erinäisten patojen ja laatikoiden lisätäytteenä. (Kun eihän sitä lihaa voi poiskaan heittää.) Onneksi isäni ja äitini kävivät lomareissulla Kreikassa, jonka innoittamana isäni on kokannut meille useastikin ihanaa, suussa sulavaa, monta tuntia uunissa kypsynyttä lammasta. Näiden kokemusten rohkaisemina uskalsimme lähestyä paistiallasta vielä kerran ja valita noin 1,8kg karitsan paistin meille ja Tommin vanhemmille. Vedimme varmuuden vuoksi marinadiöverit ja hukutimme karitsan paistopussissaan valkosipuliin, sitruunan raastettuun kuoreen ja puristettuun mehuun, tuoreeseen minttuun ja kuivattuun rosmariiniin. Vielä loraus öljyä ja punaviinietikkaa, sormet ristiin ja eläin kylmiöön odottamaan seuraavaa päivää.




Ja kyllä vain! Seitsemän tuntia uunissa sadan asteen lämmössä ja avot, liha oli kerta kaikkisen herkullista! Tommi repi paistin pieneksi ja nautimme sen pitaleivällä grillikastikkeen, jogurttiyrttikastikkeen ja salaatin kera. Jopa Tommin isä, joka ei pahemmin villalapaselta maistuvasta eläimestä perusta, santsasi hieman lisää. Onhan se saavutus sekin. Me luonnollisestikin ylitimme itsemme ahmimisessa.  Sunnuntai sai vielä arvoisensa päätöksen kun Tommi vei minut Outokummun elokuvateatteriin, Kino Maritaan, katsomaan erinomaisen kuvauksen Stephen Hawkingista; Kaiken teoria. Ai että mitä, Outokummussa muka elokuvateatteri? Jjep.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki merkki käynnistäsi kommentin muodossa!