22. maaliskuuta 2015

Lauantai-illan hurmaa

Saimme Tommin kanssa luvan kanssa lähteä kotoa keskustaan, kun äitini oli viikonloppuna kylässä ja ajoi meidät ulos Papun mentyä nukkumaan. Olihan asiasta ollut puhetta jo viikolla, mutta vapaailta tuli silti hieman yllättäen ja häkellyimme vapauden tuomista mahdollisuuksista perusteellisesti. Mitäs sitä kuuluu lauantaina illasta sitten tehdä? Mennä leffaan? Baariin? Syömään?

Päätimme ravita itsemme Tommin erinomaisella tattipastalla joten hylkäsimme ulkona syömisen välittömästi, ja mahan ollessa täynnä tuli kieltämättä heitettyä kaipaavia katseita olohuoneen sohvan suuntaan, mutta äitini oli armoton ja ajoi meidät ulos. Niinpä löysimme itsemme keskustan tuntumasta. Koska lähtömme kanssa hieman venähti, olivat alkuillan elokuvat pyörineet jo hyvän tovin emmekä jaksaneet jäädä odottamaan illan viimeistä kattausta, joka olisi startannut puoli yhdentoista maissa ja kestänyt yli puolen yön. Kävimme jo uuden Tornihotellin ala-aulassa pohtimassa josko kävisimme katsastamassa paljon puhutut maisemat hotellin Moro Sky barista, mutta ystävällisen ovimiehen vinkattua baarin olevan aika täynnä väkeä, käännyimme kannoiltamme ja suuntasimme sittenkin Kultturitalo Telakkaan Tullikamarin aukiolle (Tullikamarin aukio 3, 33100 Tampere).

Tommi oli aikaisemmin illalla vilkaissut Tampereen keikkatarjonnan ja huomannut Jarkko Martikaisen nimen tapahtumalistalla. Molemmat pidämme paljon YUP:n tuotannosta, mutta itse olen ihastunut Jarkon soolouran tuotoksiin ja soittanut levyhyllystäni löytyvää Rakkaus –albumia useita kertoja  fiilistellen ihania musiikillisia tarinoita. Martikainen esiintyi Telakalla SÄV/SAN – InternationalSinger & Songwriter Festival –tapahtumassa, joka oli alkanut jo perjantaina ja jatkui lauantaina Telakalla. Martikaisen lisäksi ohjelmistoon oli merkattu Jukka Nousiainen sekä virolainen Mari Kalkun. Perjantaina olivat esiintyneet Tuomo, Arnold Chiwalala (TZ) ja Laura Moisio.

Saapuessamme Telakalle Jukka Nousiainen oli juuri päättänyt keikkansa, joten häntä emme ennättäneet nähdä lainkaan. Telakka olikin mukavan väljästi täynnä ostaessamme viimeiset sisäänpääsyliput illan tapahtumaan. Liput kustansivat 15 euroa per naama, joka on mielestäni vielä varsin kohtuullinen hinta klubikeikasta. Ilman sen kummempia odotuksia etsimme seisomapaikat joilta näki pienelle lavalle ja jäimme odottamaan viimeisenä esiintyvää Martikaista. Sitä ennen lavalle asteli kuitenkin Mari Kalkun, etelävirolaisilla juurilla varustettu sanoittaja-säveltäjä, jonka biisit saavat inspiraationsa luonnosta, virolaisesta runoudesta ja kansanmusiikista. En ollut kuullut kyseisestä naisesta mitään, joskin täytyy myöntää etten ole kovin valveutunut uuden musiikin etsiskelijä, mutta kun Mari tarttui kitaraansa ja alkoi herkän laulunsa eestiksi, en pystynyt keskittymään juuri muuhun kuin musiikin ja laulun luomiin mielikuviin jotka kumpusivat esityksestä. Olin täydellisen myyty. Yleensä pidän musiikista, jota pystyn laulamaan mukana, ja siksi olinkin yllättynyt miten vaivattomasti viroksi kirjoitetut laulut saivat minut mukaansa. Oli kuin olisin kuunnellut satuja, jotka tavallaan ymmärsin tajuamatta kuitenkaan kieltä, jolla ne laulettiin.



Noin tunnin kestävän esityksen aikana Mari lauloi yleisölleen taivaasta, yöstä, linnuista ja isoisänsä hanskoista ja vihdasta, ja minä imin kaiken eräänlaisessa hurmiossa itseeni. Kitaran lisäksi Mari ilahdutti soittamalla kanteletta ja haitaria, jotka kumpikaan eivät kuulu erityisesti lempi-instrumentteihini.  Esityksen päätteeksi kävin lunastamassa itselleni molemmat myynnissä olevat levyt, Üü tulõk (2007) ja Vihmakõnõ (2010), joihin sain ystävällisesti Marin omistuskirjoitukset samalla.  Olin kertakaikkisen fiiliksissä Marista ja perin hyvällä tuulella kun Jarkko viimein asteli lavalle ja lunasti odotukset, kuten aina.

Pidän siitä, miten Martikainen on vuorovaikutuksessa yleisönsä kanssa. Viimeksi näin hänet keikalla 2011 Ruisrockissa, ja vaikka Jarkko on aina ilo korville ja sielulle, erityisesti klubikeikat tarjoavat jollain tavalla intiimin hetken Jarkon musiikin kanssa. Tommi totesi laulujen tyylin inhorealistiseksi, ja sitähän ne ovatkin. Martikainen kuvailee rakkautta pestinä hulluuteen, jonka jokainen rakkaudesta kärsivä tietää olevan täyttä totta, ja saa kuulijansa ymmärtämään, että kyllä Hitleriäkin voi rakastaa. Nimittäin jos on tämän koira, Blondie. Erityisen mukavaa on kuulla, mistä biisien aiheet lähtevät liikkeelle. Useimmiten tarinaan liittyy alan mies, eli puliukko, heiltä kun irtoaa eriovelia tarinoita elävästä elämästä. Toisinaan laulu saa alkunsa bussille saatettavan emännän tokaisusta liittyen liikennevälineen matkustajakapasiteetin tilaan.  Mitä näitä nyt on. Välispiikit ovat kuitenkin jollain tapaa henkilökohtaisia, joka lisää keikalla koettua fiilistä. Olemme tilassa Martikaisen kanssa. Jarkko vaan.

Martikaisen keikalta Ruisrockissa 2011

Martikainen soitti hienon setin sisältäen monen monta ”hittiä”, mitä ne sitten tällaisessa trubaduurisessa taiteenlajissa sitten ovatkaan, joka aina saa yleisön hyvälle tuulelle. Tosin itse olin hyvällä tuulella myös niiden biisien kohdalla, jotka eivät olleet niin kovin tuttuja. Kaiken kaikkiaan vapaailta tuli todella hyvään käyttöön livemusiikkia kuunnellen, uusia hienouksia löytäen ja vanhojen tuttujen kanssa fiilistellen. Telakka paikkana on mukava tällaista klubikeikkakokemusta varten, ja aikaisemmasta kokemuksesta voin todeta, että myös ruokalista kannattaa käydä testaamassa, vaikkapa kesällä työpäivän päätteeksi oluen sivussa tai lounaan muodossa. Alkukankeudesta ja kutsuvasta sohvasta huolimatta ilta tuli vietettyä hyvin. Leffaan kerkeää toistekin.

Ps. Kuuntelin Marin levyt tänään hienoisesti peläten sitä, että eilinen hurmosmainen seesteisyys johtui pitkästä päivästä, pehmeästä tunnelmavalaistuksesta, tattipastasta ja kädessä olevasta punaviinilasillisesta, mutta molempien levyjen jälkeen olin edelleen vakuuttunut siitä, että tässä on yksi verkkaisten sunnuntaipäivieni ja rauhallisten iltojeni suosikki.


(Yllä esittämäni hehkutukset artisteihin, tapahtumaan sekä ravitsemuslaitokseen ovat täysin omia mielipiteitäni eikä niitä ole laadittu yhteistyössä sen kummemmin festivaalin, Telakan, Marin kuin Martikaisenkaan kanssa.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki merkki käynnistäsi kommentin muodossa!