16. elokuuta 2017

Vaimotukka

Te kaikki tiedätte termin. Jaa ette vai? No vaimotukka tarkoittaa sitä, kun vuosikaudet hääkampausta varten hiuksiaan kasvattaneet morsiamesta rouvaksi muuttuneet naisihmiset marssivat häiden jälkeen kampaajalle ja leikkauttavat itselleen lyhyen tukan. Yleensä Facebookin uusi profiilikuva ladataan saatesanoilla kuten "Ihanaa, halusin tehdä tämän jo niin pitkään!" tai "Jes, viimeinkin pääsin tuosta pitkästä tukasta eroon, nyt on niin vapautunut olo!"

Silloin joskus menneisyydessä, aikana ennen Tommia, minäkin kasvatin pitkää häätukkaa. Tai no, pitkää ja pitkää, kun ei se hius oikein minun päässä meinaa kasvaa vaikka kuinka välttelisi parturin penkkiä. Mutta kasvatin minkä pystyin - ja vihasin hiuksiani joka päivä. Kun sitten ne silloiset hääkuviot karahtivat lusikoiden jakoon ja pätkäsin sen en-ehtinyt-vaimoksi-asti -tukan ja tunnistin itseni jälleen peilistä päätin, etten enää ikinä kasvattaisi pitkiä hiuksia vain häitä ajatellen.



Sen jälkeen onkin ollut tasaisen lyhyttä ja erimittaisia keesejä kuvioissa, fiiliksen mukaan. Parin vuoden ajan tämä puolikalju on tuntunut itselle oikealta ratkaisulta, joten en laittanut pahakseni, että pääni vasemmalle sivustalle muodostui jopa hieman mittaa ennen häitä. Kun sitten hääkampaajakseni lupautunut Riina Rastasta ehdotti siihen lisättäväksi hieman volyymia ajattelin, että mikäpä siinä. Saisihan ne lisäkkeet sitten pois jos sikseen tulisi.

Koekampausta varten Riina sitten liimaili omien hiusteni sekaan pitkiä punaisia lisäkkeitä ja loihti kampauksen, johon ihastuin kovasti. Otimme samana iltana potrettikuvat Tampereen Tulitikkutehtaalla ja first look -kuvauksissa Tommin leuka loksahti auki. "Siulla on pitkä tukka!"




Kävi ilmi, että tuleva aviomieheni ilahtui aivan tajuttomasti pitkästä tukastani, etenkin kun harjasin kampauksen kuvausten jälkeen auki ja todellinen mitta paljastui. Sen jälkeen kävi selväksi, ettei ainakaan sulhasen mielestä olisi mitään syytä palata takaisin vanhaan mittaan. Niin paljon Tommi pitkästä tukasta piti.

Se ei kuitenkaan yllättänyt ollenkaan niin paljon kuin se, miten itse suhtauduin uuteen tukkaani. Jo muutamassa päivässä huomasin viihtyväni pitkän punaisen tukkani kanssa paremmin kuin hyvin. Kontrasti vasemman ja oikean puolen suhteen on nyt niin mahtava, etten itsekään näe palaavani aivan hetkessä takaisin omaan luomumittaani. Ja koska peilistä tuijottelee omasta mielestäni edelleen hyvännäköinen muija, en koe tarpeelliseksi lähteä takaisin irokeesi-linjalle, joka aina välillä on palannut parin vuoden takaa mietteisiin.



Minun kohdalla vaimotukka tarkoittaa siis lisää pituuttaa! Ainakin toistaiseksi.

8. elokuuta 2017

Mä olen sinun, sinun enkä kenenkään muun

Mä olen sinun
sinun enkä kenenkään muun.
Mä olen sinun
sama mitä tapahtuu.
Suistukoon tähdet
kauaksi radoiltaan.
Mä olen sinun.
Nyt ja Ainiaan.

Tää ei oo unelmaa
satua kaukaisen maan.
Mä sulta kaiken saan
sun kanssas mä kaiken jaan.

Viime lauantaina saatiin viimeinkin juhlia kauan odotettua ja pitkään suunniteltua hääjuhlaamme ystäviemme ja perheenjäsentemme keskellä upeassa Einon pirtin pihapiirissä. Suomen kesä tarjosi vaihtelevat sääolosuhteet jonka johdosta jouduimme tekemään vielä viime hetken muutoksia vihkitilaisuuteen, mutta päivän päätteeksi saimme niin kauniin illan ettei paremmasta tietoa!

Kuva: Vierula Photography

Mä olen sinun
en tiedä varmempaa.
Mä olen sinun
missä kuljetkaan.
Auringon alla
alla polttavan kuun.
Mä olen sinun
sinun enkä kenenkään muun.

Tää ei oo unelmaa
satua kaukaisen maan.
Mä sulta kaiken saan
sun kanssas mä kaiken jaan.

Oli uskomaton tunne nähdä päässä muhineet ideat muuttuvan konkreettisiksi asioiksi: baariksi, juhlatilaksi, pöytäkoristeiksi. Ilman tehotiimiämme (vanhempiani, kaasojani, bestmaneja ja veljeäni) olisimme olleet aivan pulassa eivätkä sanat riitä kuvaamaan miten hienosti koko porukka ahkeroi unelmiemme juhlan eteen pitkin kesää. Paljon se vaati, otti aikaa ja energiaa, mutta lopputulos oli juuri eikä melkein!

Mä olen sinun
kun kaikki unohtuu.
Viimeiseen asti.
Sinun enkä kenenkään muun.

Tää ei oo unelmaa
satua kaukaisen maan.
Mä sulta kaiken saan
sun kanssas mä kaiken jaan.

Kuva: Vierula Photography

Pelkäsin kovasti sunnuntaina koittavan valtavan tyhjyyden tunteen. Reilun kahden vuoden hääjärjestelyjen loputtua tuntuisiko elämästä puuttuvan jotain oleellista? Rehellisyyden nimissä olo on hieman haikea, mutta viimeiset viikot elimme ennakkopeloistani huolimatta niin vahvassa rakkauskuplassa, ettei harmita ollenkaan olla naimissa tämän ihmisen kanssa. En ajatellut tulla tästä kuplasta pois ennen kuin on ihan pakko!

Palaan hääpäivään sekä sen järjestelyihin pitkin alkavaa syksyä kunhan saamme uskomattoman ihanilta ja taitavilta hääkuvaajiltamme Vieruloilta (www.vierulaphotography.fi) päivämme kuvamateriaalit. Nämä muutamat otokset sain ruinattua etukäteen pika-aikataululla, sillä en vain malttanut odottaa nätisti valmiita kuvia. Jääkää siis kuulolle, kohta nimittäin riittää kerrottavaa vuosisadan parhaista hääfestareista (vaikka itse sanonkin)!

(J. Karjalainen Electric Sauna - Mä olen sinun)

18. heinäkuuta 2017

Kaksi ja puoli viikkoa häihin - missä mennään?

Tänään häihimme on jäljellä yhdeksäntoista päivää. Juhlat, joita (sulhaseni sekä lähipiirini avusta huolimatta pääasiassa minä) olen suunnitellut ainakin kaksi vuotta ovat aivan kohta. Tuntuu aika hurjalta.

Kaiken kaikkiaan homma on hallussa aika hyvin. Kävimme loppukeväästä hääkakkumme taikovan Purppurahelmen maistelutilaisuudessa, jonka Purppurahelmen Hanna meille järjesti ravintolapäivän yhteydessä. Ajelimme siis Tommin kanssa Sastamalaan nauttimaan kahvista ja kolmesta eri kakkutäytteestä sekä keskustelemaan kakun koostumuksesta ja ulkonäöstä. Myös pitopalvelun kanssa on tullut palaveerattua alkukesästä, joskin se ei ollut yhtä rento kokemus sillä menimme palaveriin koko perheen voimin. Olemme kuitenkin sopineet juhlamenun sekä siihen liittyvät kuviot pitopalvelumme Kristallin kanssa ja kaikki on sen suhteen hyvässä mallissa!




Tapasimme viimeinkin kuvaajamme Vierula Photographylta. Taina ja Johannes olivat Tampereella kuvauskeikalla jonka vuoksi onnistuimme käymään yhdessä kahvilla keskustelemassa erillisestä potrettikuvauksesta sekä itse hääpäivän aikatauluista. Pitkin kevättä Vierula Photographyn Instagramiin ja nettisivuille on tullut mitä ihanampia kuvia jo juhlituista häistä, ja kun vielä istahdimme hetkeksi saman pöydän ääreen juttelemaan varmistui, että olemme onnistuneet löytämään kerrassaan mainiot valokuvaajat päiväämme ikuistamaan.

Pukuasiat ovat hoidossa, toiset paremmin kuin toiset. Tommin puku, joka tilattiin BQ Räätälistudiolta huhtikuussa, ei ole valmis vieläkään. Toivottavasti ensi perjantaina kokonaisuus olisi valmis ja istuisi hyvin, niin ei tarttisi sitä enää murehtia... Oma pukuni on pukuompelija Johanna Parvelalla muutostöissä ja pääsen sovittamaan sitä viikon päästä. Yritän edelleen etsiä täydellisiä rintaliivejä puvun alle, jotta välttyisimme lisäämästä pukuun olkaimia - etumus kun on inasen liian matala meikäläiselle ja uhkaa valua ellei sitä saa kunnolla tuettua paikoilleen. Muuten oma hääpukuni tulee kyllä olemaan aivan huikea!

Poikien asukokonaisuus on viimeinkin valmis. Päädyin tilaamaan molemmille harmaat housut ja henkselit netistä, samoin punaiset Converset (joista Sintin omat menivät jo upeasti naarmulle paappani 90-vuotisjuhlissa). Lisäksi ostin Kappahlista Newbien harmaansiniset paappalakit ja hankin molemmille lyhythihaiset valkoiset kauluspaidat. Asukokonaisuuden viimeistelee rusetit, jotka oli jo omasta takaa.



Kultaseppä Hanhiniemellä on paiskittu töitä hääkorujeni eteen. Päätin nimittäin, että (superhyperhuikean ihanan) vihkisormukseni lisäksi haluaisin myös hopeisen niittikorun, joten Joona Hanhiniemi on lähetellyt luonnoksia minulle sähköisesti pitkin viikkoa. Siitä tulee kyllä niin hieno, tuskin maltan odottaa! Korvakorut sain jo jouluna lahjaksi Tommilta, joten kun sormus ja rannekoru valmistuvat, on hääpäivän korukokonaisuus valmis. Ne saan toivottavasti hakea ensi viikon lopulla Seinäjoelta.

Olemme keskustelleet Tommin kanssa vihkikaavasta sekä sen sisällöstä. Saimme juhlaamme saapuvalta käräjäoikeuden notaarilta muutamia esimerkkejä siitä mitä vihkiminen voisi pitää sisällään ja olemme päässeet jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen siitä mitä meidänkin vihkimisessä tullaan sanomaan. Tämän lisäksi tulisi vielä tehdä avioehto, jonka eteen emme ole vielä tehneet mitään... 

Isäni on maalannut baaritiskiämme ja tiivistänyt juomille tarkoitettuja sinkkisaaveja saumoista, sekä hoitanut häidemme muita liikkuvia osia muiden yrittäjäystäviensä kanssa. En halua vielä paljastaa liikaa yksityiskohtia, joten joudutte odottamaan niitä vielä hetken. Äitini on haalinut Seinäjoen kirpputoreilta haluamiani koristeita ja uhkaillut, että tulen vielä hulluksi ostamiani pöytäliinoja silittäessä. Ja heti perään luvannut maksaa pöytäliinojen vuokrauksesta aiheutuvat kustannukset. Molemmat vanhempani ovat ostaneet uudet juhla-asut häitämme varten.

Loppupeleissä en keksi hirveästi mitään suurta joka olisi vielä kesken. Karkkitilaus on tilaamista vaille valmis ja Tommi noutaa ne Urjalasta työmatkansa yhteydessä viikon päästä. Menu- ja ohjelmakortit on suunniteltu ja ne täytyy enää tilata samasta painotalosta josta tilasimme kutsummekin. Kukat on tilattu Seinäjoelta AR-Kukasta ja häiden soittolistoja on kerääntynyt jo niin monen biisin verran, että musiikki tuskin loppuu kesken. Sekä minun että Tommin hääaamun posselle on varattu kampaaja (minulle, kaasoilleni ja äidilleni Parturi-kampaamo Rastasta ja Tommille bestmaninsa kera Dick Johnsonilta). Minun pääni värjätään tällä viikolla ja ensi viikolla käyn koekampauksessa ja -meikissä Rastassa.

Hieman kuvioita tuli sotkemaan sellainen iloinen asia, että minä pääsin töihin. Hyvin yllättäen ja aika pikaisella aikataululla, sillä töihin perehdytys alkoi eilen. Juhannusviikon perjantaina sain puhelun jossa pyydettiin haastatteluun seuraavana tiistaina, ja seuraavana perjantaina uusi puhelu kertoi, että paikka on minun. Iloinen yllätys, etenkin kun en ollut kyseiseen tehtävään edes hakenut, ja kyseessä on vieläpä omaa koulutusta vastaavat hommat. Haastattelutilanteessa vedin jo hää -kortin esiin ja kerroin etten millään ennättäisi tehdä töitä hääviikolla, joten sen saan pitää palkattomana ja varsinaiset työt alkavat heti häiden jälkeen maanantaina. Ihanaa, mutta samalla hieman stressaavaa. 

Mutta tässähän nyt yksi työmaa hoituu samalla kun häiden viimeiset kuviot hoituvat ennen varsinaista juhlapäivää!

10. heinäkuuta 2017

Lasten kanssa lomalla...

...on rentouttavaa. Etenkin jos kuvioissa pyörii yksi tai useampi isovanhempi. Juhannuksena Tommin vanhemmat viihdyttivät ja huolsivat poikia ja me vanhemmat saimme etenkin nukkua yömme rauhassa, seuraavalla viikolla pojat viettivät kolme päivää minun vanhempien kanssa mökillä ja me olimme kotosalla, Tommi päivät töissä ja minä muuten kiireinen. Ja kun palasimme lasten läheisyyteen isovanhemmista oli edelleen vaipan vaihtajiksi, ruuan keittäjiksi ja hyvän yön laulun laulajiksi. Superia.


...on kiireistä. Juhannuksen molemmin puolin ajelut itään ja takaisin, koukkaus Virtain kautta toiselle mökille, sitten vielä mökiltä Etelä-Pohjanmaalle, sieltä päivätrippi Pohjanmaalle, ja sitten vielä mumpalan kautta takaisin kotiin Tampereelle. Nyt ollaan taas matkalla mökille itään. On siinä kilometrejä itse kullekin!

...on juhlavaa. On nimittäin juhlittu juhannusta, isopaapan 90-vuotisjuhlia ja serkun rippijuhlia. On siis myös missattu ruoka-aikoja, korvattu päivällisiä kermakakulla ja pilattu hääjuhlaa varten hankitut kengät (koska äiti ajatteli, että kyllähän ne nyt sisäjuhlassa säilyvät siistinä). On pesty ja silitetty kauluspaitoja (kahdesti kahden päivän aikana) ja lohdutettu melkein kolmevuotiasta joka säikähti aika tavalla kun montakymmentä ihmistä kajautti juhlavasti "paljon onnea vaan". Sokeriöverit ovat olleet myös vahvasti läsnä, jännä sinänsä.


...on hauskaa. Sillä Papu puhuu kuin, noh, papupata, ja ne jutut ovat välillä aivan hervottomia. Pohjanmaalta kotiin ajaessa Tommi sai kauhean hepulin eli naurukohtauksen kun juttujen taso meni niin överiksi. Ollaan kyllä hienojen tarinoiden äärellä melkein koko ajan tämän tyypin kanssa. Eikä se nuorempikaan aivan onneton ole, sillä vaikka Sintti ei vielä hirveästi puhukaan, hän on kyllä hyvinkin selkeä ilmaisemaan näkemyksensä muuten. Ja välillä ollaan kutiteltu, hassuteltu ja päristelty niin paljon, että kaikkien vatsalihakset ovat olleet hellänä.

...on ihan perseestä. Nimittäin pitkät automatkat ovat taanneet tylsistyneitä lapsia, ja tylsistyneet lapset ovat lievästi ilmaistuna helvetin rasittavia. Papu on keksinyt maailman ärsyttävimmän kiekumisen jota hän käyttää kun oikein harmittaa, aivan kylmiä väreitä aiheuttaa. Ja tietenkin hysteria tarttuu lapsesta toiseen. Ja mitä olisi loma jossa sekä vanhempien, että isovanhempien runsas läsnäolo ei aiheuttaisi tarvetta saada hirveän paljon normaalia enemmän huomiota osakseen? No ei niin mitään! Siksipä pojat ovat tehneet reilusti töllösiä, sörkkineet asioita joihin ei saa koskea, vetäneet toisiaan tukasta tai potkineet ohimennen veljeä/koiraa/kissaa/viherkasvia ja vinkuneet kaiken sellaisen perään, mitä vanhemmat ovat päättäneet syödä/juoda/tehdä.


...on opettavaista. Sintti on oppinut kiipeämään eri tasoille, sanomaan "vettä" ja juomaan pillillä. Papu on oppinut tunnistamaan numeroita, kertomaan oikeasti kiinnostavia tarinoita ja aika hyvin pyytämään nätisti. Tavallaan. Niin ja ajamaan apupyörillä varustetulla pyörällä! Minä olen oppinut, että hermoni ei todellakaan palaudu kolmen päivän aikana ja Tommi on varmaan oppinut, että lapset ovat oikeasti melko haastavassa iässä eikä se ehkä olekaan vain minun asenteestani kiinni.





Viime viikon olimme kotona yhdessä, koko perheen voimin lomailemassa. Ennätimme tehdä paljon yhdessä ja erikseen, jakautuen kahden yksikön tiimeihin ja välillä jompi kumpi meistä vanhemmista pääsi hieman tuulettumaan itsekseenkin. Etenkin lenkkeily keskellä päivää oli Tommille mieleen, työt kun häiritsevät päiväliikkumista melko huolella normaalisti. Hääjututkin ovat edenneen jonkin verran, vaikka aivan varmasti loppukiri tässä vielä tulee... 

Mutta nyt vielä nautitaan lomasta tämä viikko!

9. heinäkuuta 2017

Tyttöjen juttuja

Monta blogitekstiä odottaa viimeistelyä ja kuvitusta, mutta nyt on eilisestä päivästä ihastuneena pakko heittäytyä pienen härökirjoittamisen puolelle ja vaan purkaa täydellisen päivän tuomaa fiilistä. Koittakaa kestää, tai siirtykää seuraavaan lukulistalla olevaan blogiin!

Tiedättehän sen tyttöporukan, joka on pitänyt yhtä jo peruskoulusta lähtien? He, jotka ennen joivat limsaa toistensa kotibileissä ja jotka nyt ovat toistensa häissä kaasoja kesä toisensa perään. Ne parhaat muijat joiden kanssa opeteltiin meikkaamaan ja kikatettiin pojista ja juotiin ehkä jonkun vanhemman kaverin ostama siideri puoliksi ja kikatettiin vähän lisää. Joiden kanssa nyt vietetään kerran vuodessa naisten viikonloppu ravintolassa tai mökillä, jos siis kaasoilulta ja lasten kummiksi lupautumisilta ennättää.



No, kaikki tietävät ne porukat. Osa kuuluukin niihin. Minä en koskaan kuulunut, ja harmittelin sitä hyvän pätkän elämästäni. En siksi, etteikö elämässäni kaikkina aikoina olisi ollut liuta hienoja kavereita, osa jopa tyttöjä. Harmittelin sitä siksi, että teini-iässä tai vielä opiskeluaikoinakaan en juuri koskaan saanut viettää iltaa tehden niitä "tyttöjen juttuja". Sovitellen vaatteita illan menoja varten, juoden hieman siideriä, meikaten vierekkäin vessan peilin äärellä ja kikatellen milloin minkäkin asian takia. Hoilaten Chisun biisejä samalla kun kiharretaan tukkaa ja vaihtaen vielä juuri ennen baanalle lähtöä kenkiä, sillä se tyttökaveri vain on sitä mieltä, että ne toiset sopivat asuun paremmin. 

Ehkä se johtui siitä, että olin aina tukevasti parisuhteessa, ehkä siitä, että olin aina hengannut mieluumin poikaporukassa, ehkä se johtui jostain muusta. Vähälle se silti jäi.

Tänä viikonloppuna vietin mahtavan lauantaipäivän ihanan ystäväni kanssa, ja kun yöllä yhden aikaan kävelin bussilta kotiin kesäillan lämmöstä nauttien (joka on sinänsä ihme, kun Suomessa kerran asutaan) tajusin, että ei se oikeastaan haittaa jos asioita missasi silloin nuorena. Se on aivan yhtä mahtavaa kokea näin kolmekymppisenäkin, ellei jopa mahtavampaa! Heräsin siihen todellisuuteen, että näitä mahtavia omien tyttöjeni kanssa vietettyjä huikeita päiviä on ollut tänä vuonna ehkä useammin kuin koskaan ennen elämäni aikana ja niiden jättämä fiilis on jotain aivan odottamattoman mainiota.




Eilen oli yksi aivan huikea aikuisten naisten päivä, mutta se sisälsi monta niistä tyttöjen jutuista, joita en teininä kokenut. Istuimme ystäväni kanssa piknikillä Pyynikin rannassa, kävimme suppailemassa kahden tunnin ajan tyynellä järvellä, saunoimme ja joimme siideriä, sovitimme eri asukokonaisuuksia, meikkasimme Chisun biisejä kuunnellen ja tulipa siinä letitettyä toisen tukkaakin. Jos se ei ole tyttömäistä niin mikä on! Se oli kaikessa yksinkertaisuudessaan mahtavaa ja huomasin iloitsevani jokaisesta hetkestä aivan täysillä.





Eikä se loppuiltakaan hävinnyt päivän puuhille. Istuimme nimittäin Dining 26 by Arto Rastas -raflassa kuuden ruokalajin menun läpi viinipaketteineen kaikkineen ja viimeistelimme illan vielä Cafe Europassa maailmaa parantaen. Vaikka olenkin ylpeä ikuisesta poikatyttömäisestä olemuksestani huomasin eilen heittäytyväni riemulla asioihin, jotka assosioin vahvasti tyttöjen jutuiksi. Oikeiden tyttöjen kanssa se on täydellisesti kulutettua aikaa - ja sitä se eilenkin kyllä oli! Tyttönähän onkin aika kivaa, kun sitä on oikeassa seurassa. Kuten jo polttarihehkutuksessa kävi selväksi, minun elämässä oikeaa seuraa on tarjolla, ja se on timanttista se.

Tajuaako kukaan mistä minä horisen?

5. heinäkuuta 2017

Festariromantiikkaa yhteisiltä vuosilta (häihin kuukausi)

Kuukausi. Häihin on aikaa kuukausi. Yksi kuukausi!?

Mutta ennen kuin iskee se kuuluisa viime hetken paniikki on aika muistella vielä muutamat festarit menneiltä vuosilta. 

Kesällä 2015 esikoisemme Papu oli jo lähestymässä vuoden ikää ja uskalsimme jättää hänet isovanhempien hoitoon siksi aikaa kun itse suuntasimme iloittelemaan ensin alkukesästä vuoden tauon jälkeen Provinssiin ja myöhemmin kesällä Ilosaarirockiin. Provinssissa oli vetonaulana In Flames jonka keikasta nautimme kovasti, mutta kyllähän mm. Stam1na tarjoili jälleen kerran energistä meininkiä ihan kotimaisittainkin. Iloittelimme Tommin kanssa pitissä niin kovasti, että hukkasin puhelimenikin tuolla reissulla. Onneksi se löytyi heti keikan jälkeen löytötavaroista, joten ei jäänyt pahaa makua suuhun senkään puolesta. Näillä festareilla majoitus hoidettiin vanhempieni kotona, jossa pääsimme heti sunnuntaina aamulla takaisin kiinni lapsiarkeen kun Papun kanssa sai ruveta puuronkeittohommiin seitsemän aikaan aamulla. Kyllä siinä taisi hieman unihiekka painaa molempien vanhempien silmää sinä Provinssisunnuntaina...


Ilosaarirockin ajaksi Papu jätettiin toisten isovanhempien hellään huomaan ja me suuntasimme Joensuun Laulurinteelle nautiskelemaan kesästä, kavereista ja keikoista. Näillä festareilla otettiin rennosti ja istuskeltiin pitkään pulloringissä ystävien kanssa, välillä käytiin poukkoilemassa keikoilla ja sitten istahdettiin jälleen huilimaan kalja-alueelle. Esiintyjistä ainakin Pertti Kurikan Nimipäivät, Amorphis, Mokoma ja Haloo Helsinki! saivat huomiotamme, Ghost oli itselleni todella mieluinen keikkakokemus ja koko potin räjäytti legendaarinen HC Andersen. Tommi koitti jälleen kerran avartaa musiikillista viisauttani Sunn O))):n keikan muodossa mutta sieltä otin kyllä omituisuuden nimissä hatkat melko vauhdikkaasti. Sólstafir sen sijaan oli kiva uusi tuttavuus!


Viime vuonna kaikista lähimmäs festaritunnelmaa päästiin sitten näissä merkeissä. 


Nimittäin toukokuussa perheeseemme putkahtanut Sintti piti aika pitkälti huolen siitä, että keikkakesä oli täyteenbuukattu kaikkea muuta kuin festareita. Mutta aika aikansa kutakin!

Kuukauden päästä on sitten ne omat festarit!

24. kesäkuuta 2017

Halva-lakritsikakku

Kun pääsiäisenä oli keittiössä vuosittainen lammashaaste niin näin juhannuksena vuorossa on tietenkin perinteinen syntymäpäiväkakkuhaaste. Kaksi vuotta sitten Tommi toivoi kakkuunsa pekonia, viime vuonna rommia. Tänä vuonna kyselin mitä jännää tänä vuonna, 40 kokonaisen vuoden kunniaksi olisi toiveissa.

Kuulemma lakritsia ja halvaa.

Halvaa? Olinhan minä siitä kuullut, mutta kieltämättä ei ollut hirveästi perillä kyseisestä mömmöstä. Googlen perusteella nyrpistin nenääni – seesaminsiementahnaa? No hyi?



Mutta kuulemma tätä tehtävää ei saanut kiertää käyttämällä Halvan lakritsia (vaikka se mielestäni olikin erinomainen ehdotus) joten mietintämyssy päähän ja pohtimaan kakun toteutusta.

Hyydykekakku oli varmin vaihtoehto ja helppo toteuttaa mökkiolosuhteissa. Päätin ostaa vaniljalla maustettua halvaa ja korostaa makua vielä keittämällä vaniljatankoa kermassa. Lakritsikerrokseen laitoin mascarponea tuomaan hieman pehmeyttä lakritsiuutteen kaveriksi. Ja tällainen siitä sitten tuli! Ohjeet alla (kakku on tehty 22cm halkaisijan vuokaan).







Pohja
  • Noin 200g vaniljatäytekeksejä

Vuoraa vuoan pohja leivinpaperille. Murskaa keksit ja painele ne vuoan pohjalle. Voit käyttää hieman sulatettua voita, mutta täytteen ansiosta keksimurusta tulee aika tahmeaa joten itse päätin jättää voin pois.


Vanilja-halvakerros
  • 3 liivatetta
  • 2,5 dl vispikermaa
  • 150g (1 pkt) Vanilja halvaa
  • 1 vaniljatanko

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

Kaada noin 1/2dl kermaa pieneen kattilaan. Halkaise vaniljatanko ja kaavi veitsellä siemenet kerman joukkoon. Laita lopuksi myös tangon puolikkaat kermaan ja keitä hiljalleen kymmenisen minuuttia. Anna jäähtyä.

Vatkaa loppu kerma vaahdoksi. Murenna halva ja lisää se kermavaahdon sekaan hyvin vatkaten. Lisää myös jäähtynyt vaniljakerma.

Sulata liivatteet kuumaan vesiltilkkaan (noin 3 rkl) ja vatkaa halva-kermavaahtoon. Kaada vuokaan ja laita kylmään vähintään neljäksi tunniksi.


Lakritsikerros
  • 3 liivatetta
  • 3 tl lakritsiuutetta
  • 3 rkl sokeria
  • 2,5 dl vispikermaa
  • 250g mascarponea

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.

Vispaa kerma vaahdoksi ja vatkaa sitten mascaspone joukkoon. Lisää lakritsiuute ja sokeri, tarkista maku.

Sulata liivatteet tilkkaan (noin 3 rkl) kuumaa vettä ja lisää hieman jäähtyneenä mascarpone-kermavaahtoon. Vatkaa. Kaada vanilja-halvakerroksen päälle ja tasaa. Voit vielä valuttaa hieman lakritsiuutetta ohuena nauhana kakun päälle ja kaapia sen nuolijalla/veitsellä seoksen sisään.


Anna hyytyä kylmässä ainakin neljä tuntia. Koristele mielesi mukaan.